¡Viva México!

Hellurei!

Onpa kiva palata blogin pariin pitkästä aikaa. Niin kuin suurin osa varmaan tietääkin, oleilen tällä hetkellä niinkin kaukana kuin Meksiko Cityssä. Ensimmäiset neljä viikkoa kävin espanjan kurssia, joka kyllä selvästi auttoi mun ruostuneeseen kielitaitoon. Viikko sitten perjantaina oli mun viimeinen tunti, jonka jälkeen avautui sopivasti uutta aikaa blogille ja muille jutuille.

Vietin Meksikossa jo aiemmin kolme viikkoa tänä keväänä, ja pakko sanoa, että moneen paikkaan rakastuin! Näin mm. Los Cabosin ja La Pazin rannat, ajelin vuorilla Sierra Gorda de Queretarossa, näin cenoteja Cancúnissa ja söin uskomattoman hyvää ruokaa Meksiko Cityssä. Nyt olen jo toista kuukautta asettuneena Meksiko Cityyn.

Rehellisesti sanottuna, kaikista näkemistäni Meksikon aarteista Meksiko City on mulle ehkä vähiten mieluinen. Tämä on todella suuri, ahdas ja saastunut kaupunki, jossa liikenneruuhkat on aivan ennennäkemättömiä. Joka päivä ruuhkat on niin pahoja, että autot seisoo aloillaan liikenteessä, ja Google mapsin alunperin näyttämä 10 minuutin matka venähtää usein jopa tunnin mittaiseksi. Vasta pari päivää sitten teimme 20 minuutin automatkaa 1,5 tuntia. Tästä syystä kävelenkin aina kun mahdollista.

Moni varmaan mielessään mieltää Meksikon kehitysmaan kaltaiseksi. Meksiko on kuitenkin modernimpi kuin usein luullaankaan.

Paljon hyvääkin Meksiko Citystä toki löytyy. Tarvitsit mitä tahansa, niin se löytyy aivan varmasti täältä. Esimerkiksi ravintoloita on joka lähtöön ja jokaiselle budjetille sopivia. Mun lempiasia tässä kaupungissa onkin ruoka :D. Olen syönyt ehdottomasti elämäni parhaat annokset täällä. Lisäksi tykkään rennosta kulttuurista, jossa kaikki ei ole niin justiinsa. Musta on mukavaa, että koirat saa olla irti hihnoista missä ja milloin vaan, ja että sunnuntaisin kaupat on auki yömyöhään. Koska poikaystäväni sattuu asumaan täällä, kannattaa varmaan suosiolla keskittyä niihin hyviin puoliin.

Täällä saan syödä paljon mun lempiasiaa, nimittäin avocadoja 😍. 

Tässä koirat päivähoidossa puistossa. Meksikossa koirille on päivisin hoitajia, kun omistajat ovat töissä.

Valmistaudumme hieman pienemmän budjetin illalliseen. Vaikka vähän epäilytti, niin oli kyllä hyvää!

Meksikossa ihaninta on mun mielestä puhelias kulttuuri, värit ja kaikki ihanat pienet kylät näteissä maisemissa. Yksi lempikohteistani täällä on ehdottomasti Tepoztlán, jossa vietimme viikonlopun jokin aika sitten. Tepoztlán on todella kaunis ja autenttinen meksikolainen kokemus, josta löytyy uskomatonta luontoa, ihanaa ruokaa ja markkinoita. Olisin voinut helposti jäädä tähän pikku kylään viikoksikin, vaikka paikka on periaatteessa nähty päivässä. Täällä ei voi missata kiipeämistä Tepoztecon vuorelle, jonka huipulla sijaitsee vanha Atsteekkitemppeli. Näkymät ovat uskomattomat, ja todella tämän tunnin kiipeämisen arvoiset! Me mentiin tänne, kun mä olin vasta toipumassa vatsataudista, minkä takia tämä rupeama ei ehkä ollut kaikista viisain. Oltiin kuitenkin siinä uskossa, että matka huipulle kestää 15 minuuttia ja että tämä ei ole kovin haastava liikunnallinen suoritus. Kuinka väärässä ihminen voikaan olla!

Tepoztlánin upeita maisemia

Meillä oli Tepoztlánissa ihana hotelli vuorimaisemilla!

Mun seuraava kohde täällä on Holboxin saari, josta olen kuullut paljon kehuja. Saarella ei kuulemma ole ollenkaan autoja, eikä kunnon teitäkään, vaan matkat taittuvat joillakin kärryillä/ tuktukin tapaisilla hiekkateillä. Odotan innolla kunnon lämpöä, merta ja ylipäätään merimaisemaa! Tarkoitus on tehdä myös vapaaehtoistöitä paikallisessa animal shelterissä. En ole ennen tehnyt vapaaehtoistyötä, vaikka se onkin aina kiinnostanut. Ehkä oikeanlaista projektia ei ole löytynyt ja yleensä vapaaehtoisprojektit myös maksavat, mikä on ollut osittain esteenä. Täällä Refugio Animal Holboxilla auttaminen on onneksi ilmaista :).

Holboxille pääseminen on hieman haasteellista, mistä johtuen olen varannut tähän matkaan kymmenen päivää. Ensin on lennettävä Cancúniin, josta täytyy ottaa bussi pieneen kylään Chiquilaan, josta taas pääsee Holboxille lautalla. Yövyn Cancúnissa yhden yön sekä meno että tulomatkalla. En ole kovin innoissani tästä matkustusrupeamasta varsinkin, kun mun poikaystävä on viimeiseen asti toitottanut olla käyttämättä julkista liikennettä. Uskon kuitenkin, että tällaiset pitkänmatkan bussit on hieman eri asia kuin ruuhkaiset kaupunkibussit. Täytyy vaan varoa nukahtamasta, sillä herätys saattaa tapahtua huomattavasti köyhempänä.


Seuraavaksi jaan teille hieman tekemiäni sekalaisia huomioita Meksikosta:

• Meksikolaiset eivät tykkää kutsua faveloitaan faveloiksi. Vastaavanlaisen keskustelun olen käynyt jo useamman paikallisen kanssa:

         meksikolainen: "Ei Meksikossa oikeastaan ole faveloita. Faveloita on Brasiliassa ja

          sana "favela" tulee portugalin kielestä."

         minä: "Okei. Mikä sitten on erona meksikolaisilla teltta-peltihökkelikylillä ja 

          Brasilian faveloilla?"

         meksikolainen: "Nooo, ei oikeastaan mikään."

         minä: "......."

• Kaiken voi syödä "tacoina". Kaikenlaisen ruuan kanssa pöytään kannetaan aina maissilettusia, joihin kääritään niin liha, kasvikset, merenelävät kuin munakaskin.

Tässä perinteinen sunnuntaidarra aamiainen: barbacoa. Kääritään myös lettusiin, kuten kaikki muukin, ja syödään orkesterin säestyksellä.

• Auton ikkunaa pidetään auki säällä kuin säällä välittämättä paahtavasta kuumuudesta tai saasteista, jotka virtaavat ikkunoista sisään. Ilmastoinnin käyttäminen on suorastaan tabu.

• Meksikossa ei tarvitse suorittaa ajokoetta saadakseen ajokortin. Sen kyllä huomaa liikenteessä, sillä mä olisin näiden mittapuilla hyvä kuski. Tästä huolimatta meksikolaiset vaikuttavat yllättävän kärsivällisiltä autoilijoilta.

• Día de los muertosin vuoksi nähdään hirveästi vaivaa. Koristeita on kaduilla, kaupoissa, ravintoloissa ja kodeissa jo useita päiviä, jopa viikkoja ennen tapahtumaa. Pienemmissä kylissä ihmiset ovat koristelleet kotinsa alttareineen ja uhrilahjoineen, ja avaavat ovensa vieraille. Itsekin kävin ihmettelemässä muutamaa kauniisti koristeltua kotia Mixquicin kylässä.

Koristeita Mixquicissa

Día de los muertosiin kuuluu useita paraateja. Ihmiset ajavat kaukaakin Meksiko Cityyn katsomaan.

Suomeen saavun takaisin jo niinkin pian kuin 4.12. Katsotaan, josko saan sitä ennen väsättyä vielä blogipostauksen Holboxin kokemuksistani. Hyvää viikonalkua kaikille!

<3: Jenna

Kotona jälleen - menneen kesän kuulumisia

Moikka pitkästä aikaa! Oon pitkään kaavaillut blogin jatkamista, mutta sit mietin, että koko matkablogin idea menee jos kirjoitan Suomessa. En nimittäin halua tästä sellaista lifestyle blogia, jossa kirjoittelen mun päivistä ja normaalista arjesta yms. Mutta toisaalta, kai normaali arki on välillä myös reissaajien elämää ja toisaalta matka-aiheisia postausideoitakin multa edelleen löytyy takataskusta. Oon ollut nyt Suomessa toukokuun puolesta välistä saakka, eli noin viisi kuukautta. Viimeisimmän kuukauden Aasiassa vietin Filippiineillä, josta taisinkin mainita edellisessä postauksessani, mutta siitä lisää myöhemmin.

Suomeen paluusta astetta kevyemmän teki kaikki ihanat ystävät ja perheenjäsenet, joita en ollut nähnyt melkein 1,5 vuoteen. 

Onneksi Suomestakin löytyy kuvauksellisia maisemia. Joskus on hyvä pysähtyä arvostamaan myös sitä, mitä on lähellä.

Pitkään ennen Suomeen paluuta etenkin mun vanhempien suurena huolenaiheena oli mun työnsaanti. Kesää kohden mentiin ja työpaikat kuulemma loppuisivat, jos ei ollut nopea. Muistan edelleen, kuinka useita kuukausia ennen mun suunniteltua paluuta sateli facebookissa linkkejä työpaikkoihin ja asuntoihin ikäänkuin pakottaen takaisin todellisuuteen. Aluksi suhtauduin myötämielisesti ja esitin kiinnostunutta, mutta lopulta oli pakko sanoa suoraan, etten aio hakea yhtäkään työpaikkaa, kun oon vielä reissussa. Olin yksinkertaisesti liian kaukana välittääkseni pätkän vertaa jostain tulevasta mahdollisesta huolenaiheesta kotimaassa. Varsinkin siinä vaiheessa, kun reissua oli jäljellä enää pari kuukautta, halusin nauttia täysillä viimeisistä hetkistä enkä murehtia "sitten jos" ja "sitten kun" -asioita. Päätin luottaa siihen, että koska aina ennenkin oon saanut töitä, niin saan myös nyt.

Ja niin kävi. Paluuni jälkeen olin työtön tasan kaksi viikkoa. Pääsin saman tien takaisin vuokrafirmaan, jossa olen aiemminkin työskennellyt, sekä aloitin henkilöstö- ja kehityskoordinaattorina yrityksessä, jossa mun entinen esimies on töissä. Heidän tarpeensa löytää nopeasti uusi työntekijä ja mun tarve löytää työ sattuivat hyvin yksiin. Jotenkin uskon, että jos uskoo asioiden järjestyvän, ne kyllä järjestyy tavalla tai toisella. Jos joinain hetkinä usko rakoilee, on hyvä katsoa omaa menneisyyttä ja muistella, mistä kaikesta sitä onkaan vuosien varrella selvinnyt.

Kesällä tehtiin myös päiväreissu Tallinnaan ihanien naisten voimin. Tää shoppailu-syöminki reissu katkaisi arkiviikon mukavasti. <3

Jotenkin luulin elämän Suomessa olevan seesteistä, rauhallista ja tylsää, mutta en olisi voinut olla enempää väärässä. Tää mennyt viisi kuukautta on ollut yhtä tunteiden vuoristorataa, täynnä pieniä reissuja ja festareita, uusia ihmissuhteita sekä tähän mennessä jo kolme asuinpaikkaa. Koska kesä oli niin villiä aikaa, oon nyt itse asiassa tarkoituksella yrittänyt hieman rauhoittaa menoa, ja muuttaakaan ei ole enää tarkoitus ennen seuraavaa pitkää reissua. Seuraavaan pitkään reissuun on kyllä niin kauan, että se tuntuu melkein ihmiselämältä, mutta joskus kai sitä on osattava olla aloillaankin. Kesällä keskityin enimmäkseen juhlimiseen, mutta tällä hetkellä koitan keskittyä urheiluun, hyvinvointiin ja läheisiin, ja suunnata ajatukset pieniin tuleviin reissuihin, joiden avulla toivottavasti jaksaa pitkän ja pimeän talven yli. Seuraavaksi suuntana on Wien joulukuussa.

Ruisrock oli yksi kesän odotetuimmista tapahtumista!

Aika usein mietin, että miksi mä olen niin levoton. Miksen voisi osata nauttia normaalista arjesta ja tavallisesta elämästä, kuten muut mun ympärillä olevat ihmiset. Miksi kahden kuukauden Suomessa olon jälkeen alkaa katse suunnata toisaalle ja ajatukset lentää kauas muihin maihin. Mulla ei ole elämässä mitään levottomuuden mallia, vaan meidän perhe on aina ollut aika iisisti yhtä kesälomareissua vuodessa lukuun ottamatta. Toisaalta kai tämä kannattaa valjastaa käyttöön nyt kun tätä riittää, koska joskushan se seikkailunhalu saattaa haihtua... :)

Rentouttavaa sunnuntaita kaikille! :)

Pitkän matkan viimeinen pysäkki

Tervehdys Hanoin lentokentältä! Olen nyt viettänyt viimeisen kuukauden Vietnamissa, ja koska kaikki matkakaverit lähtivät jo omille teilleen, on munkin aika siirtyä eteenpäin.

Mulla olisi ollut Vietnamiin kolmen kuukauden viisumi, mutta ei tunnu siltä, että jotain oleellista olisi jäänyt näkemättä. Aloitettiin reissu Ho Chi Minh Citystä (tunnetaan myös nimellä Saigon) ja päädyttiin Sapa -vuorille asti pohjoiseen. Tällä välillä näin muunmuassa vesiputouksia Da Lat:ssa, hiekkadyynejä Mui Ne:ssa, kauniita valoja Hoi An:ssa, loputonta rantaa Da Nang:ssa, hylätyn vesipuiston Hue:ssa sekä elämäni kauneimpia maisemia Phong Nha-Ke Bangin kansallispuistossa ja Halong Bayssa. Uskomattomista maisemista huolimatta parhaimmat muistot eivät kuitenkaan liity kaikkeen näkemääni, vaan ihmisiin keiden kanssa sain ne kokea. Parhainta oli maata erään ystävän kanssa koko päivä hernesäkeillä rannalla minun ollessa kipeä. Välillä nukahdeltiin, välillä taas kuunneltiin musiikkia ja katseltiin merelle. Parhainta oli syödä neljänä iltana peräkkäin samassa intialaisessa ravintolassa ja nauraa ovimiehen reaktioille aina meidät nähdessään. Parhainta oli istua kaverin kanssa koko päivä samassa kahvilassa syöden sekä aamupala että lounas siellä, tilaten välillä erimakuisia mehuja. Parhainta oli kun ei ollut velvollisuuksia tehdä yhtään mitään.

Pidinkö Vietnamista? Kyllä ja en. Vietnam on sekoitus vastakohtia, joten väkisinkin sitä löytää itselleen asioita mistä pitää ja mistä taas ei. Tässä omia plussia ja miinuksia:

➕ Vietnam on erittäin kaunis maa. Vietnamin maaseutu, vuoret, riisiterassit ja näköalat ovat niin huikeita, että on mahdotonta olla haukkomatta henkeään. Olen ehdottomasti nähnyt elämäni uskomattomimmat maisemat täällä.

➕ Vietnamissa on avuliaita ja vieraanvaraisia ihmisiä. Vieraat ihmiset kutsuvat sinut tienvarresta kotiinsa tai lenkkipolulta piknikille, ja mikäli suostut, on kokemus täysin all inclusive. Huonompituloiset jakavat kanssasi ruokansa, juottavat sinulle kaiken alkoholinsa, ja ovat aidosti kiinnostuneita olemaan ystäväsi. Rahaa ei missään nimessä oteta vastaan.

➕ Vietnamin rannat ovat loputtomia ja tyhjiä. Jos rantaloma kiinnostaa, mutta olet saanut tarpeeksesi turistirysistä, suuntaa Vietnamiin.

➖ Vietnam on todella roskainen. Lähinnä paikalliset heittävät surutta kaiken luontoon. Bussin ikkunasta loistaa monesti tuntitolkulla surullista katseltavaa.

➖ Käveleminen paikasta A paikkaan B on monessakin kaupungissa todella haastavaa. Jos jalkakäytäviä on, ovat ne yleensä tupaten täynnä pysäköityjä skoottereita ja ravintoloiden pöytiä ja tuoleja tai milloin mitäkin. Sen lisäksi, että joudut kävelemään autotien sivussa jo valmiiksi ahtailla teillä, nousee stressitasosi infernaaliseksi jatkuvan tööttäämisen takia. Autojen ja mopojen tööttäily vierelläsi on niin paha melusaaste, että tunnen suunnatonta helpotusta sen olevan vihdoin ohitse.

Nälkä? Tämä on Vietnamissa ihan normaali tapa ostaa vuohen lihaa kotiin. Itsellä ei kyllä ruokahalu herännyt ulkonäöillisistä syistä, eikä myöskään vahvan löyhkän perusteella...

➖ Vaikka vietnamilaiset ovat pääsääntöisesti ystävällisiä ja maa on halpa, on turistien rahastus täälläkin hoksattu. Toisinaan joudut suunnilleen ostamaan lipun, jotta pääset ostamaan lippua, ja lopulta huomaat hinnan olevan naurettavan korkea nähtävyyden laatuun nähden. Ja auta armias jos unohdat neuvotella hinnan ennen palvelua/toimenpidettä. Tällöin hinta tulee olemaan niin suuri, että olisit missä tahansa länsimaassakin selvinnyt halvemmalla. Itse olin aina tarkka hinnan neuvottelusta, mutta ystäväni joutui riiston kohteeksi sekä parturissa että suutarilla. Toisaalta kai tämä on köyhässä maassa hyväksyttävä...

➖ Osa kaupungeista, kuten Mui Ne ja Nha Trang ovat venäläisten turistien kansoittamia. Kaikki kyltit, ruokalistat ja palvelut ovat venäjäksi ja hinnat hipovat pilviä. Tästä on autenttisuus kaukana.

Vietnamissa mun ehdottomasti ainutlaatuisin kokemus oli "homestay" Sapa -vuorilla. Jos joskus menette Vietnamiin, tätä ette voi missata! Yksi kavereistani tutustui bussimatkalla Sapalle keski-ikäiseen paikalliseen naiseen, joka kutsui meidät kotiinsa pariksi yöksi sopivaa hintaa vastaan. (Huom! Tämä on eri asia kuin extempore -kutsut, joista mainitsin aiemmin. Tämä on näiden naisten pääasiallinen elinkeino.) Pakettiin kuului kahden yön yöpyminen, paikallinen trekkausopas (hän itse) sekä kaikki ruuat. No mehän menimme. Pakko sanoa, että oli ihan uskomattoman siistiä! Pääsimme näkemään paikallisten alkeellisen elämäntyylin todella läheltä, kokemaan ihan ennennäkemätöntä yhteisöllisyyttä, maistamaan itsetehtyä riisiviiniä sekä todella hyvää kotitekoista ruokaa. Nukuimme vuorilla pilvien yläpuolella ja pääsimme trekkaamaan poluilla, missä ei ollut muita turisteja. Meillä oli myös todella hauskaa. Toisena yönä yövyimme oppaan miehen siskon luona, missä yöpyi samaan aikaan about kaksikymmentä muutakin ihmistä. Mukana oli kymmenen lasta sekä mummit ja tädit ja sedät, ja naurua riitti, vaikkei kaikkien kanssa ollutkaan yhteistä kieltä. Tällainen homestay Sapalla on helppoa järjestää, sillä astuessasi ulos bussista eteesi hyökkää ainakin kymmenen naista tarjoten samanlaista kokemusta. Uskaltaisin luvata tämän olevan paras tapa kokea Sapa -vuoret.

Musta ei tunnu siltä, että Vietnamiin tarvitsisi palata, mutta jos palaisin, menisin tsekkaamaan etelästä Mekong -joen ja kehutun Phu Quocin saaren.

Halong Bay -risteilyn kohokohtia

Mitä seuraavaksi?

Reissuni viimeisenä kohteena (ennen väliaikaista Suomeen paluuta) minulla on Filippiinit, missä tapaan ystäväni Hennan uudelleen. Tapasimme Australiassa ja olimme Vietnamissa yhtä aikaa vain pari viikkoa, joten on kiva, että nyt ehtii kokea yhdessä vielä vähän enemmän :) Filippiinit on muutenkin ollut yksi mun unelmakohteista jo aika pitkään. Kuvien kristallinkirkas vesi, upeat maisemat sekä saarien hieman haastavampi tavoitettavuus kiehtovat mua. Vaikea uskoa, että viimeinkin pääsen tuonne!

Tutustuimme Halong Bay:hin risteilyllä, jonka lähtöpaikkana oli Cat Ba Island.

Mukavaa viikonloppua kaikille!
<3: Jenna

Tässä on about se reitti, jonka matkustin Vietnamissa. Toisinaan poikettiin hieman sisämaahan, ja käytiin Sapa -vuorilla Hanoista Pohjoiseen. Myös karttaan merkitsemätön Cat Ba Island tuli nähtyä. Pohjois -Vietnam oli ehdottomasti etelää mahtavampi.

Mitä sinulle tapahtuu, kun matkustat?

Moikka kaikille ja terkut Vietnamista! Eksyin tänne kauniiseen maahan jo melkein kuukausi sitten, kun Thaimaasta piti poistua johonkin. Käytin Thaimaassa koko sen ajan (1kk), minkä saa ilman viisumia olla, ja tuntuu, ettei aika tosiaankaan riittänyt kaikkeen. Rakastuin tähän maahan todella ja tiedän, että haluan palata takaisin. Jos et ole vielä käynyt lukemassa loppuja Thaimaan matkapäiväkirjojen osia mun ja Niinan yhteiseltä kolmen viikon reissulta, voit käydä lukemassa ne täältä.

Täällä Vietnamissa ollessa matkustan busseilla etelästä pohjoiseen muun seurueen mennessä moottoripyörillä, mikä suo mulle rutkasti (jopa liikaa) aikaa ajatella. Kaikkea ehtii näillä 2-13h bussimatkoilla päässään pyöritellä ja rehellisesti voin kertoa miettineeni kaikkea ihmissuhteista bussin mahdolliseen luistumiseen tieltä, sekä niinkin kevyitä aiheita kuin elämän tarkoitusta, onnellisuutta ja tulevaisuutta. Onneksi näillä matkoilla putkahtelee mieleen myös toinen toistaan houkuttavimpia postausaiheita blogiin. Tässä yhden bussimatkan ajatusten tuotosta:

Mitä sinulle tapahtuu, kun matkustat?

En suinkaan aio latoa pöytään mitään universaaleja totuuksia, vaan kertoa omista kokemuksistani pitkään Kaakkois-Aasiassa ja Australiassa reissanneena. Tuntuu, että olen muuttunut paljon viimeisen hieman yli vuoden aikana, mikä varmaankin on väistämätöntä kaikki "epänormaalit" olosuhteet huomioonottaen. Kertokaa toki, jos osaatte samaistua!

1. Materia menettää merkityksensä lähes kokonaan -- En ole aikoihin halunnut varsinaisesti shoppailla, eikä esimerkiksi matkamuistojen ostaminen ole käväissyt mielessäkään. Jos jotain haluaa joskus ostaa, johtuu se kyseisen tavaran/vaatteen hyödyllisyydestä ja käytännöllisyydestä matkaa ajatellen. Viimeisin ostokseni on pieni kangasreppu, jonka hankin Thaimaasta noin kaksi kuukautta sitten. Se on lähes päivittäisessä käytössä. Huomasin myös jo Australiassa ollessani, että välillä kun vaatteita tai tavaroita hukkuu hostelleissa, on surun sijaan päällimmäinen tunne yleensä helpotus: onpahan vähemmän, mitä kantaa mukana.

2. Musiikista tulee entistä tärkeämpää -- Pitkät bussi ja junamatkat, biitsipäivät, yms. vaativat musiikkia. Lisäksi matkustaessa kappaleiden ympärille kerääntyy rutkasti elämää rikastavia matkamuistoja ja muistot säilyvät pidempään. Vieläkin kun kuulen tiettyjä biisejä, nousee mieleeni elävästi Madridin opiskelijavaihtoajan pienet yksityiskohdat vuodelta 2014. Jos en kuulisi näitä kappaleita aina silloin tällöin, mikä toisi mieleeni nämä muistot?

3. Opit elämään käsi kädessä tunteen kanssa nimeltä haikeus -- Ihmisiä tulee ja menee jatkuvasti. Hyvästeistä tulee osa jokapäiväistä elämää. Tutustut mitä mahtavimpiin tyyppeihin tänään, ja tiedät, että kuukauden päästä et välttämättä nää heitä enää, koska joko he tai sinä jatkavat matkaansa. Jotkut ystävyydet ovat vain parin päivän mittaisia, jolloin taas parin päivän päästä on aloitettava tutustumisprosessi alusta. Omasta mielestäni tämä on yksi matkustamisen suurimpia varjopuolia, mutta toisaalta niitä asioita, jotka kasvattavat sinua eniten. On opittava hyväksymään, että jokainen ihminen ei ole elämässäsi ikuisesti ja opittava nauttimaan siitä vähästä ajasta yhdessä, joka teille on annettu.

4. Et enää arvosta kauniita maisemia samalla tavalla -- Tämä on surullista, mutta niin totta monen kohdalla. Ollaan käyty tästä keskustelua useiden matkakavereiden kanssa. Ei niitä kaikkia ihania vuoria, kallionkielekkeitä ja auringonlaskuja jaksa enää noteerata samalla tavalla vuoden reissaamisen jälkeen. Kun tiedostin tämän itseni kohdalla, aloin tietoisesti katsomaan kauniita maisemia ja vuorenhuippuja tarkemmin ja muistuttamaan itseäni siitä, miten upeissa maisemissa saan elämääni viettää. Tästä huolimatta luulen, että nykyään sightseeingia tärkeämpää on ehdottomasti kokemukset ja kommellukset uusien ystävien kanssa. Ostin myös hiljattain canyoning -retken, jossa muunmuassa laskeuduttiin köysien varassa vesiputouksiin ja hypittiin kallioilta veteen. Tässä tuli nähtyä ihania maisemia hieman interaktiivisemmin.

5. Totut kuumuuteen ja palelet helposti -- Siis mä, joka Suomessa ollessani aina hikoilin tilanteessa kuin tilanteessa ja kuljin talvella takki auki ja ilman lapasia PALELEN täällä Aasiassa. Lämpömittari näyttää tällä hetkellä 27 astetta, mutta koska istun varjossa ja tässä käy pieni tuulenvire, oli pakko hakea pitkähihainen päälle. Tätä kirjoittaessa mietin koko ajan pitäisikö palata dormiin hakemaan vielä pitkät housut... En myöskään ole aikoihin nukkunut ilmastoidussa huoneessa, eikä haittaa ollenkaan!

6. Et enää stressaannu niin pienestä -- Tästä muutoksesta itsessäni olen sanoinkuvaamattoman iloinen! Olen oppinut hyväksymään, että asiat monesti menevät vähän sinnepäin, eikä mulla ole (varsinkaan täällä Vietnamissa) kontrollia lähes mihinkään, koska puhun niin harvan ihmisen kanssa samaa kieltä. Toisinaan on luotettava, että sua on neuvottu oikein ja vastapuoli on ymmärtäny sut, vaikka keskustelu on käyty Google Translatorin välityksellä. Olen myös oppinut, että kun hostellisängyn lakanat näyttävät siltä, ettei niitä ole vaihdettu, on parempi olla ajattelematta asiaa sen enempää. Myöskään esim bed bugseja on turha stressata etukäteen. Et voi koskaan tietää, missä niitä on.

7. Menetät ajantajun -- Itselläni ei ole tietoakaan, mikä viikonpäivä on menossa, tai välttämättä edes että mikä kuukausi on kyseessä. Tämä on myös ensimmäinen kevät vuosiin, kun en ole ostanut uutta kalenteria. Koska siis, mitä väliä..?

8. Totut epäkohtiin -- Etenkin Kaakkois-Aasiassa reissatessa on pakko kovettaa tunteensa montaa epäkohtaa kohtaan. Eläimiä ja luontoa ei kohdella samalla tavalla kuin mihin olet tottunut, mutta tavallisena reissaajana on aika vaikea vaikuttaa. Itse haluaisin nyt enemmän kuin koskaan toimia osana jotain vapaaehtoisjärjestöä. Ehkä siinä idea seuraavalle matkalle.

9. Olet enemmän hukassa kuin ennen lähtöäsi -- Luulin elämäni ja tavoitteideni selkeytyvän minulle reissattuani hetken, mutta näin ei itseasiassa ole käynyt. Päin vastoin tuntuu siltä, että vasta nyt kunnolla ymmärrän miten paljon maailmassa on nähtävää ja miten vähän elämässä on aikaa. Jossain vaiheessa pitäisi varmaan myös hankkia kunnon työ ja lapsia, jos meinaa. Missä vaiheessa kaiken ehtii?

10. Kotiin on vaikea palata -- Toisin kuin viikon lomamatkan jälkeen, pitkältä reissulta on hirveän hankalaa palata takaisin. Vaikka perhettä ja ystäviä on ikävä, tuntuu ylitsepääsemättömältä mennä takaisin niinsanotusti tyhjän keskelle. Pitää alkaa rakentaa omaa elämää ja rutiineja täysin alusta. Noh, kaikkeen kuulemma tottuu, joten niin kai taas "normaaliin" elämäänkin.

Tätä listaa voisi varmaan jatkaa loputtomiin, mutta tässä on 10 mieleeni ensimmäiseksi tullutta asiaa. Kertokaa, mitä teille tulee mieleen!

Mukavaa viikkoa!

<3: Jenna

Thaimaa, matkapäiväkirja part 2

Heipparallaa pitkästä aikaa! Ollaan siis nyt mun parhaan ystävän kanssa Thaimaassa jo kolmatta (ja täten myös viimeistä) yhteistä viikkoa. Lähdin Australiasta 12.1, jonka jälkeen vietin 10 päivää Singaporessa (tykkäsin!) ja lopulta saavuin Bangkokiin 23.1. Niina ehtikin jo kirjoittaa jotain meidän reissun ekoista päivistä. Matkapäiväkirja part 1:sen pääsetkin kurkkaamaan täältä. Tällä kertaa vuoronsa saa jälleen erittäin sensuroitu versio meidän matkan puolivälistä, jonka kohokohtana oli kohuttu Fullmoon party.

Päivä 7:

Saavuttiin darraisina (etenkin mä) ja väsyneinä Koh Phanganille. Onneksi majoitus oli nyt hostellin sijaan ikioma Bungalow niin sai levätä. Tarkoitus oli olla saarella viisi päivää, lopulta pidennettiin yhdellä. Haluttiin varata tarpeeksi aikaa, jotta ehdittäisi myös kierrellä saarella. Onneksi saari kuolikin bileiden jälkeen lähes kokonaan, joten houkutus juhlintaan ei jatkunut enää Fullmonien jälkeen.

Meidän majoitus oli ihan rannalla!

Päivä 8:

Ihan ensimmäinen aktiviteetti Koh Phanganilla oli parin tunnin puskavaellus läheiselle rannalle. Haluttiin hieman tuulettua Bangkokin saasteista ja tehdä välillä jotain urheilullista. Alusta haastavan teki se, ettei meinattu löytää reitin alkua, sillä se oli merkattu huonosti turistikarttaan. Koitettiin kysellä paikallisilta, mutta kaikki sanoivat, että kyseiselle rannalle olisi mahdotonta kävellä. Ei kuulemma mene teitä, joten avunannosta kyseiseen kartan kohtaan kieltäydyttiin. Me ei kuitenkaan suostuttu uskomaan, sillä tämä oli merkattu karttaan, ja oltiin Trip Advisorista luettu, että kyseinen vaellus on mahdollinen, vaikkakin paikoitellen jyrkkää kiipeämistä. Pitkän etsinnän jälkeen löydettiin kuin löydettiinkin kyseinen aloituskohta, ja lähdettiin kapuamaan. Rämmittiin pusikossa, mikä oli molemmista epämiellyttävää, ja lopulta päädyttiin jopa juoksemaan ötököiden ja pimeän tulon pelossa. Päästiin liikkeelle aika myöhään, eikä todellakaan haluttu jäädä viidakkoon auringon laskettua. Selviydyttiin lenkistä lopulta tunnissa, ja oltiin erittäin tyytyväisiä itseemme. Takaisin tultiin taxi boatilla, joka tuntui vähintään yhtä vaaralliselta kuin tämä trekki.

Päivä 9:


FULLMOON! Tänään sattui ja tapahtui. Terdellä chillailun lomassa havaitsin punkin tai muun vastaavan mustan ötökän ihon sisällä ja päätin paniikissa lähteä poistattamaan sitä läheiselle klinikalle. Kyllä kadutti, etten suunnannut vain apteekkiin hakemaan punkkipihtejä ja nyhtänyt ötökkää pois itse, sillä meno klinikalla oli ihan 0/5 ja hygieniaolot kyseenalaiset. Klinikan naikkonen päätyi nappaamaan punkista(?) kiinni pihdeillä ja sahaamaan ihon auki veitsellä(!!?!). Jalka pulppusi verta mun osoittaessa kännykän taskulampulla lisää valoa "hoitajalle". Operaation päätyttyä kaadettiin ihoon kolmea eri ainetta, joista yksi laittoi ihon poreilemaan ja haavan sylkemään valkoista vaahtoa. Toivottavasti tämä oli merkki kunnon desinfioinnista. Illalla paniikissa sitten soiteltiin suomeen HIV -tukikeskukseen ja kyeeltiin mahdollisuutta kaikkien parantumattomien tautien tartunnoista. Onneksi Suomessa osattiin rauhoitella.

Tää "lääkärireissu" ei kyllä unohdu. Jalkaan jää varmasti myös loppuelämäksi pieni reikä muistuttamaan tapahtuneesta...

Päivän tapahtumien takia päästiin bileisiin vasta aika myöhään ja missattiin kaikki kavereiden aloittelukutsut. Onneksi bileet kuitenkin jatkuivat aamuun asti. Lähdettiin rannalta lopulta vasta seitsemältä aamulla auringonnousun jälkeen. Oli huikea ja ikimuistoinen ilta, mutta kommelluksilta ei nytkään vältytty. Mut yritettiin ryöstää viiltämällä laukun pohja auki veitsellä. Onneksi havaitsin ajoissa, eikä mitään ehditty viemään. Niina ei ollut sen onnekkaampi, sillä joku taitava veikkonen availi näppärästi Niinan laukun ja juoksi pois lompakon kanssa. Sille tielle jäi.

Auringonnousu Haad Rin rannalla

Päivä 10:

Hengailtiin bileissä tapaamamme israelilaisporukan kanssa. Nähtiin upea auringonlasku näköalabaarissa, otettiin tunnin hieronnat ja mentiin illalliselle & uimaan Sunset bar nimiseen paikkaan. Oli hyvää ruokaa ja ihana uima-allas. Ihan täydellinen päivä (paitsi mun hieronta oli erittäin epäonnistunut). Lisää hierontatunnista tulossa myöhemmin Niinalta. Yksi israelilaisista tuntui olevan huolissaan siitä, viihdynkö matkakumppanini kanssa. Hän tiedusteli vaihtaisinko Niinan johonkin toiseen kaveriin jos voisin xD. Että silleen.

Esco bar

Päivä 11:

Skobaretki vesiputouksille. Ei olleet kovin kummoiset meistä, mutta hauska päivä oli. Onnistuin tietysti liukastumaan putouksilla ja telomaan käteni verille. Ei tullut yllätyksenä.

Päivä 12:

Päiväretki Koh Taolle ja Koh Nangyuanille. Hävettäisi kertoa, paljonko maksettiin retkestä, mutta oltiin loppupeleissä iloisia, että vihdoinkin jopa nähdään jotain. Tänään pohdittiin, että tuntuu kuin oltaisi koko ajan menossa jonnekin. Mutta MINNE?? Me ei olla nähty paljoakaan xD. Noh, nyt nähtiin, ja Koh Nangyuanin huipulta oli kuin olikin upeat maisemat. Venematka takaisin oli aika raju aallokon takia. Monet oksensivat laivan pomppiessa aika pelottavan korkealle. Niinan blogiin tulee myöhemmin tarkempi kuvaus meidän paluumatkasta.

Ehkä tää maisema oli hirveän paluumatkan arvoinen.

Tänään tultiin Krabille, mikä ainakin ensisilmäyksellä vaikuttaa nätiltä. Vuoria joka puolella. Nyt nautitaan vikasta viikosta yhdessä!

<3: Jenna

Katse tulevaisuuteen

Moikka! Mulla on pitkästä aikaa vapaapäivä! Viimeksi mulla oli vapaapäivä lokakuun 22, eli tasan kuukausi sitten. Tuntuu todella omituiselta, ihan totta. Syötyäni aamupalaa noin tunnin verran mietin, että mitähän mun nyt kuuluisi tehdä...

Oon siis edelleen töissä banaanifarmilla ja pubissa täällä Atherton Tablelandsilla, mutta jäljellä on enää 10 päivää!! Vitsi mikä fiilis! Tää on ollut henkisesti ehkä raastavin kokemus ikinä. Voi kuulostaa hölmöltä, mutta mä vannon, etten olettanut mitään tällaista. Tää on ollut kirjaimellisesti hajoittavaa.

Noin puolessa välissä farmipäiviä mulla alkoi risteillä päässä jatkuvasti ajatuksia siitä, että luovuttaako vaiko ei. Enkä yhtään ihmettele, että moni luovuttaa. Luulen puhuvani enemmistön puolesta todetessani, että farmityö on useimmiten T.O.D.E.L.L.A tylsää. En ole koskaan tehnyt yksitoikkoisempaa liukuhihnatyötä. Viime postauksen jälkeen olen pysynyt vaan ja ainoastaan pakkaamassa banaanilaatikoita, ja ennenpitkäänhän sekin alkoi puuduttaa. Jossain vaiheessa töihin meno alkoi tuntua niin vastenmieliseltä, etten olisi osannut ikinä etukäteen kuvitella. Se, että saa yhdeksän tuntia päivästä kulumaan puhumattomana (me ei siis saada jutella), toistaen samaa liikettä minuutista toiseen on oikeasti jotain ihan uskomatonta. Väillä kun tiesin, että voin viihdyttää itseäni vaan mun omilla ajatuksilla, koitin etukäteen töihin mennessä miettiä, että mitäs sitä tänään ajattelisi. Kun ajatukset loppuivat kesken, työkaverini antoi vinkin laskea montako laatikkoa pystyt pakkaamaan tunnissa. Aika lensikin parina päivänä nopeammin, kun omaa laatikkosaldoaan yritti koko ajan parantaa ja ajan ajattelemisen sijaan keskittyi laskemiseen. Lysti loppui kuitenkin melko lyhyeen, kun huomasin saavuttaneeni oman maksiminopeuteni, eikä laatikkomäärä tunnissa enää noussut. Mitä järkeä siis laskea, kun tietää jo lopputuloksen..?

Viime kuun lopussa kävi jotain, mikä auttoi hieman hiljalleen kytevään ahdistukseen. Meidän surkean Kairi hotellin omistaja omistaa myös omakotitalon lähempää Athertonia ja hän tarjosi meille mahdollisuutta muuttaa sinne. No, ei tarvinnut kahta kertaa miettiä! Muutettiin hiirenloukun kokoisesta huoneesta hotellista, jossa jaettiin rajalliset fasiliteetit 25 muun ihmisen kanssa omakotitaloon, jossa jaetaan kaikki vain kuuden ihmisen kesken! Meillä on täällä kaksi keittiötä, kolme suihkua ja vaikka kuinka paljon tilaa! Lisäksi tämä ei ole ihan yhtä syrjässä. Luulen, että omistaja halusi vapauttaa sänkyjä Kairi hotellista, ja päätti siksi sijoittaa pariskuntia muualle, mutta tämähän sopi meille mainiosti. Lisäksi meillä on täällä melkein koko ajan auto käytössä, eli keskustaan pääsee muulloinkin kun tiistaisin ja torstaisin shopping busin yhteydessä.

Meillä on täällä talossa kissa! :) Vuokralaisten tehtävänä on huolehtia Rosiesta.

Mitä seuraavaksi?

Kaiken kaikkiaan vietettyäni kolme kuukautta täällä korvessa odotan innolla tulevaa. Luvassa on niiin paljon kaikkea jännää! Lähden täältä 2.12 kahden töissä tapaamani ystävän kanssa Magnetic Islandille. Ajetaan täältä Townsvilleen, josta otetaan lautta ja yövytään saarella kaksi yötä. Sen jälkeen matka jatkuu kohti mahdollisesti mun Aussireissun kohokohtaa, Airlie Beachia ja Whitsunday saaria! Whitsunday saaret on ryhmä kauniita enimmäkseen asuttamattomia paratiisisaaria, joille on mun käsittääkseni erittäin vaikeaa tai miltei mahdotonta päästä, ellei osta 1-3 päivän purjehdusretkeä. Omani kestää kaksi yötä ja kaksi päivää, ja luvassa on mm. snorklausta, juhlintaa ja loikoilua maailmankuululla Whitehaven beachilla. En voi uskoa,että vihdoin olen oikeasti menossa tuonne!

Näiltä paratiisirannoilta matka jatkuu kohti Fraser Islandia, Noosaa ja yhä alemmas kohti Brisbanea, josta lennän jouluksi Melbourneen tapaamaan äitiäni. Jani tulee sinne myös ja tarkoitus on viettää aktiivinen, mutta rentouttava joulu perheen kesken. On ihanaa viimein nähdä läheisiä, kun viime kerrasta on kulunut vuosi! Joulun jälkeen Jani tulee vielä pariksi viikoksi farmille ja vanhukset suuntaavat kohti Sydneyn uuttavuotta. Muiden lähdettyä omille teilleen jään itse vielä Melbourneen pariksi viikoksi, kunnes on aika poistua maasta.

Mitä viisumin umpeuduttua?

En voi uskoa, että kohta oon viettänyt tässä maassa jo vuoden! 19.1.2017 astuin tähän kirjavaan paikkaan, joka totaalisesti varasti mun sydämen. Viimeistään 19.1.2018 on siis lähdettävä pois, ja pakko myöntää että haikealta tuntuu. Koska Melbournessa on joulu-tammikuun vaihteessa todella kallista, päätin ostaa oman lentoni pois niin pian kuin mahdollista. Lennänkin siis 12.1 Singaporeen kymmeneksi päiväksi. Jani lentää myös sinne Cairnsista ja tarkoitus on viettää 10 päivää yhdessä tutustuen tähän kehuttuun kaupunkiin. Tämä on viimeinen yhteinen loma, ennen kuin tiet taas hetkeksi erkanevat...

Singaporesta lennän 23.1 Thaimaahan tapaamaan mun parasta ystävää! Odotan tätä jo nyt niin innolla, että huh! Siihen mennessä kun nähdään, on viime näkemisestä kulunut myöskin yli vuosi, ja nyt saadaan kolmen viikon loma yhdessä, ihan täydellistä! Viimeisestä yhteisestä ulkomaanmatkastakin alkaa olla jo luvattoman pitkä aika. Meidän on tarkoitus nähdä Bangkokia, pyörähtää fullmoon partyissa Koh Phanganin saarella ja rentoutua tunnetuissa rantakohteissa. Tekee huomattavasti helpompaa olla kaukana tutusta ja turvallisesta, kun läheiset matkustavat välillä tännepäin! :)

Missing my best friend! <3

Luulen, että jään vielä Thaimaaseen ystäväni palattua Suomeen. Haluaisin nädä niin paljon kuin mahdollista nyt kun on aikaa. Thaimaan jälkeen mua kiinnostaisi kovasti Vietnam ja Filippiinit, mutta saa nähdä mihin elämä vie. Luulen, että jo nyt on ihan tarpeeksi lukkoonlyötyjä suunnitelmia, eli täytyy antaa mahdollisuus myös spontaaniudelle ;)!

Onko muilla kaukomatkasuunnitelmia? Tai vinkkejä mun Aasian kiertelyyn?


Cheers <3: Jenna

Millaista on työskennellä banaanifarmilla?

Heipparallaa pitkästä aikaa! Tällä kertaa blogihiljaisuuden syynä on ollut lähinnä laiskuus, koska täällä korvessa olisi kyllä ollut aikaa kirjoittaa. Toisaalta farmityö ja sen lisäksi vielä viikonlopputyöt pubissa on olleet sen verran rankkoja, että vapaa-ajalla haluaa useimmiten vain nukkua tai istua ulkona auringossa.

En voi mitenkään uskoa, että kokonainen kuukausi on jo vierähtänyt siitä kun saavuin Atherton Tablelandsiin aikeena aloittaa farmityö. Mulle sanottiin, että aloittaisin perunafarmilla, mutta suunnitelmat muuttuikin eräiden tyttöjen saatua potkut banaanifarmi Ferrarolta. Mut laitettiin sinne, koska joku tarvittiin paikkaamaan näitä tyttöjä. Ensin mua ärsytti suunnattomasti, koska banaanien kasvu täälläpäin on tänä vuonna super hidasta "viileän" sään takia, eikä me tehdä täyttä viikkoa farmilla. Tiesin, että perunoissa riittäisi työtä jopa kuutena päivänä viikossa. Kuitenkin näin jälkeenpäin ajateltuna tunnen itseni erittäin onnekkaaksi, koska työ banaanifarmilla ei ole kovin "likaista", eikä mun tarvitse työskennellä ulkona auringonpaahteessa. Perunafarmilta kotiin tulevat kaverit on joka päivä yltä päältä mudassa ja pölyssä. Hiukset on pakko pestä päivittäin, eikä työvaatteita voi kuvitellakkaan laittavansa pesukoneeseen muiden vaatteiden kanssa. Myöskin juuri se farmi, jolla mun piti aloittaa, piti juuri kahdeksan päivän tauon töistä, koska tarpeeksi kypsät perunat loppuikin kesken. Onni onnettomuudessa siis. Mulla on sentään ollut enemmän tai vähemmän töitä joka viikko.

Millaista sitten on työ banaanifarmilla?

Mun ystävä Natalie työskentelee myös banaanifarmilla. Eri farmilla kuin mä, mutta meidän farmit on ihan vierekkäin. Natalie on suorittamassa ´´stringing´´ -operaatiota, jossa puita sidotaan köysillä yhteen, etteivät ne kaadu banaanitertun painosta.

Pakko sanoa, etten ole ikinä tehnyt mitään vastaavaa :D Ensimmäisenä päivänä mut laitettiin lajittelemaan banaaneja juoksevalla liukuhihnalla. Mun tehtävänä oli käännellä banaanit tiettyyn asentoon valmiiksi pakattavaksi ja repiä pois pakattavaksi kelpaamattomat banaanit. Työ on helppoa siihen asti, kunnes pakkaajia on kahden sijaan viisi, jolloin hihna liikkuu niin nopeasti, ettet ehdi huomata kaikkea. Kuitenkin kaikki on huomattava, ja virheitä ei pahemmin saa tulla, koska muuten huuto ja sättiminen on sen mukaista. Mun kanssa samaan aikaan aloittanut tyttö sai kolmen päivän jälkeen potkut, koska häneltä meni liian monta huonoa banaania ohi.

Tästä liukuhihnalta täytyy bongata huonot banskut.

Nopeasti opin, että potkujen pelkääminen on ihan aiheellista, sillä niitä satelee farmeilta helposti. Jos sun työn laatu ei ole priimaa heti alusta alkaen, jos kyselet vääränlaisia kysymyksiä, jos väität vastaan, jos taistelet oikeuksistasi, tai jos sun naamavärkki yksinkertaisesti vain ärsyttää, on potkujen saanti hyvinkin todennäköistä. Toisinaan kun töissä taas pidetään ihan kelvottomia työntekijöitä, jotka mielestäsi ansaitsisi potkut, mutta syystä tai toisesta eivät niitä saa, ymmärrät ettei missään loppujen lopuksi olekaan mitään logiikkaa.

Lajittelin banaaneja kolme viikkoa, ja se onneksi kävi päivä päivältä helpommaksi. Kipeisiin ranteisiin ostettu lämpögeeli jäi lopulta tarpeettomaksi, eikä selkäkivut olleetkaan enää niin pahat joka päivä. Työ oli kuitenkin todella monotonista ja tylsää, ja ehdin jo huolestua että tätäkö joudun tekemään 13 viikkoa putkeen... Onneksi kolmannen viikon lopussa mulle kerrottiin, että mut opetetaan pakkaamaan banaaneja, mistä sain lisämotivaatiota työhön. Nyt viimeisin viikko on mennyt vuorotellen pakkaamisen ja lajittelun välillä, minkä ansiosta päivät kuluvat nopeammin. Pakkaamisen opettelu oli myös tervetullutta aivotyöskentelyä, sillä se ei ole niin helppoa kuin voisi kuvitella. Kaikenlaisia banaaneja ei voi pakata samaan laatikkoon, eikä niitä voi pakata sinne muutenkaan miten sattuu. Banaanit pitää asettaa kerroksittain tietyllä tavalla siten, etteivät niiden päädyt paina alla olevia banaaneja, ja että laatikko on tietyn painoinen. Tässä vaaditaan myös nopeutta, sillä hitaasta pakkaajasta ei ole tarpeeksi hyötyä. Eräs työkaverini kokeili pakkaamista parin tunnin ajan, eikä ilmeisesti läpäissyt koetta, koska häntä ei ole sen koomin laitettu pakkaamaan.

Mulla menee töissä nykyään ihan hyvin. Olen lajittelussa tarpeeksi nopea ja tarkka, ja pakkaamisen opettelu sujuu ilmeisesti hyvin, sillä meidän supervisor oli kehunut mua meidän farmarille. Ihmettelin tätä suuresti, sillä tämä supervisor ämmä tuntuu vihaavan mua sydämensä pohjasta. Saan aina huudot yksin muidenkin virheistä, eikä hänen mielestään mua tarvitse tervehtiä, eikä mulle tarvitse aina vastata kysymyksiin. Mua on ilmeisesti lupa myös käskeä kuin koiraa. Tällä hetkellä tämä onkin ainoa seikka, mikä tekee työstä stressaavaa, koko ajan saa pelätä huutoja. Silti koen itseni onnekkaaksi, kun sain heti tänne saavuttuani siistin työn ja reilusti tuntipalkkaa maksavan farmarin :).

Tupla/ tripla/ yms. banaaneja ei voi pakata mukaan ;)

Muuten tänne ei kuulu sen erikoisempaa. Muutamaa päiväretkeä lukuunottamatta en ole tehnyt mitään erikoista, koska täältä on hankala päästä mihinkään ilman autoa. Mulla ja Janilla on suunnitteilla retki valliriutalle, mutta se tuleekin nyt sitten olemaan näiden vielä edessä olevan kahden kuukauden kohokohta ja ainoa kunnon irtiotto. Kun täältä lähden marraskuun lopussa, olen luvannut itselleni ostaa kolmen päivän veneretken Whitsunday Islandseille. Jani saattaa jäädä tänne hetkeksi pidempään keräämään rahaa.

Oli pakko vielä lisätä loppuun kuva tästä murjusta, jossa asutaan :D Itse en nimittäisi Kairi Hotellia hotelliksi. Mutta aina voisi toki asiat olla huonomminkin ;).

Ihanaa sunnuntaita kaikille!

<3: Jenna