Mikä on ihmisen tarkoitus maailmassa?

Heippa! Otsikko saattaa teidän korviin kuulostaa hieman oudolta, mutta joskus on kuulumisten lomassa kirjoitettava mielen päällä itsepintaisesti leijuvista aiheista. Me ollaan nyt Tasmaniassa, jota ollaan kierretty kohta viikko, ja tän postauksen oheen aattelinkin laitella ihania Tasmania maisemia keventämään tunnelmaa. Jos jonnekkin ois pakko haaksirikkoutua, saattaisin harkita tätä taianomaista saarta. Parasta tässä reissussa on ollut kaksi ihanaa uutta tuttavuutta, joihin tutustuttiin leiripaikalla, ja joiden ansiosta päästiin tekemään aika kattava kokopäivän vaellus Cradle Mountain National Parkissa. Meinattiin nimittäin jättää kyseinen puisto kokonaan väliin sen huiman korkean hinnan takia. Onneks kohtalo puuttui peliin ja saatiin sittenkin nähdä tuo aivan uskomaton paikka.

Mount Field National Park

Cradle Mountain National Park

Freycinet National Park

Onnellisina Cradle Mountainin huipulla!

Ja sitten tähän outoon aiheeseen. Erityisesti täällä Tasmaniassa ollessa (ja muutenkin koko Australian reissun aikana) oon päässyt tosi lähelle luontoa ja eläimiä. Oon onnekkaana saanut seurata erilaisten papukaijojen päivärutiineja luonnossa, kenguruiden ruoanetsintää, emujen päivänviettoa aukeilla, liskojen pakoyrityksiä ihmisten katseilta ja vaikka mitä muuta. Oon tutustunut lukemattomiin infokyltteihin eri eläimistä ja niiden asuinalueista, ja nähnyt raadonsyöjien korjaavan kuolleet yksilöt pois. Mulle on alkanut hahmottua tosi selkeästi, miksi tietyt eläimet elävät juuri tietynlaisella alueella, ja myös että kuka on kenenkin suurin uhka. Kaikki vaikuttaa tosi loogiselta, loogisemmalta kun oon koskaan ennen osannut ajatella. Oon oppinut miksi kiiltomadot kiiltää ja miten luolahämähäkit saavat ruokansa, sekä valitettavasti; miksi jotkin lajit ovat kuolleet sukupuuttoon.

Meidän kahden yön leiripaikka <3

Pikkuhiljaa sitä on huomannut, että kaikella on selkeä paikkansa maailmassa, ja jokaisella tuntuu olevan selkeä tarkoitus. Jos jonkun tarkkaa tarkoitusta en osaakaan sanoa, ainakin se on jonkun toisen pääasiallista ravintoa. Jo viikkokausia mua on kuitenkin vaivannut kysymys siitä, mikä on ihmisen tarkoitus. Ihminen tuntuu levittävän ympärilleen ainoastaan tuhoa ja saasteita ja aiheuttavan muiden lajien sukupuuttouhan. Vaikka Australia onkin todella puhdas maa, näkee täälläkin valitettavan paljon ihmisen käytöksen seurauksia. Toisinaan kansallispuistoissa lojuu fantatölkkejä, joskus taas ilmaisilta camping alueilta löytyy oikeita jätekeskittymiä. En myöskään ole koskaan ennen nähnyt autolla ajamisen tappavan missään niin paljon eläimiä kuin täällä. Ei ole yhtään epätavallista, että vaivaisen sadan metrin matkalla maassa lojuu useita viime yönä kuolleita wallabyita ja pari muuta muussattua otusta. En millään jaksa uskoa, että ihminen on luotu maanpäälle tuhoamaan, saastuttamaan ja pitämään muiden lajien kasvun aisoissa.

Noin viikko sitten sain pohdinnalleni yhden mahdollisen vastauksen, joka teki mut tavallaan tyytyväiseksi. Tutustuin Ballaratin eläinpuistossa Tasmanian tuholaiseen, pelkästään Tasmanian alueella elävään pussieläimeen. Se on raadonsyöjä, joka on kovaa vauhtia kuolemassa sukupuuttoon. Lajia on jäljellä enää muutama tuhat ja eläinpuistot sekä muut järjestöt taistelevat kovasti lajin pelastamiseksi. Tasmanian tuholaisilla on eräänlainen kasvaintauti, jota ne tartuttavat toisilleen, ja joka uhkaa lajia kuolemasta maan päältä lopullisesti (ei siis tällä kertaa ihmisen toimien johdosta, kumma kyllä). Eläinpuistot ovat kasvattaneet vankeudessa tautivapaan joukon, joka vapautetaan luontoon, jos laji muuten katoaa. Lajin elvyttäminen on kuitenkin aikaa vaativa prosessi, sillä tuholainen elää vain noin kuusi vuotta, ja synnytetyistä jälkeläisistä vain murto-osa (ja monesti jopa vain yksi) selviää aikuiseksi. Pari päivää sitten kun oltiin siellä aiemmin mainitsemassani Cradle Mountain kansallispuistossa, sai yksi meidän kavereista kesken kaiken tekstarin, jossa oli linkki uutiseen hoitokeinon vastikäisestä löytymisestä Tasmanian tuholaisten kasvainsairauteen. En voi sanoin kuvailla kuinka iloisia me oltiin! En tietenkään tiedä tän uutisen todenperäisyyttä, mutta vaikuttaa siltä, että voiton puolella ollaan! :)

Suloinen Tasmanian devil

Näillä pikku tuholaisilla on yleisenä tapana purra toisiaan erityisesti paritellessa, ja siten kasvaintauti leviää.

Tästä kaikesta en siis vetänyt johtopäätöstä, että ihmisen tarkoitus maailmassa on suojella Tasmanian tuholaista, mutta mieleeni kyllä juolahti, että ihmisen tarkoitus voisi meidän lajin viisauden ansiosta olla ylipäätään muiden lajien suojeleminen, erilaisten hoitokeinojen kehittäminen, tai ylipäätään jatkuvuuden varmistaminen. Me ei vain osata tai haluta käyttää valtaamme pelkästään hyvään, mutta mistä sitä tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ja jos joku nyt sanoo, ettei ihmisellä tarvitse olla tarkoitusta, niin hei, on muillakin lajeilla! :D Mä en todellakaan usko, että kaikki on täällä maailmassa meitä varten ja vaan meidän käytettäväksi. Maailma toimisi todennäköisesti paljon paremmin ilman meitä, mutta kerran täällä nyt ollaan, voisi luulla, että haluttaisi saada jotain hyvää ja hyödyllistä aikaan. Huh, olipas syvällinen vuodatus! Mutta joskus omat ajatukset on päästettävä ulos. Ootteko koskaan miettineet samankaltaisia asioita? 

Loppukevennykseksi aattelin kertoa, että mä ja Jani ollaan ihan POIKKI! :D Ollaan kierretty Tasmaniaa aika aktiiviseen tahtiin yöpyen ainoastaan kerran kaksi yötä samassa paikassa. Ollaan kävelty, kiivetty vuorille, kokattu maassa nuotion äärellä kyykkien ja nyt vielä nukuttu teltassa jo kaksi viikkoa putkeen. Vaikka Tasmania onkin ollut ihan toteenkäynyt unelma, niin ootetaan jo innolla meidän neljän päivän päästä koittavaa lentoa Balille, jossa päästään pariksi yöksi ihan HOTELLIIN! Balilla on tarkoitus rentoutua ja mahdollisesti nauttia alkoholia yli suositeltavien rajojen. Myös Janin kavereita lentää sinne Suomesta, joten kotoisissa tunnelmissa mennään :D No okei, ehkä jotain aktiviteettiakin on pakko kokeilla, mutta sanotaan nyt ettei ainakaan ekaan viikkoon.

Hyvää sunnuntaita Suomeen!
<3: Jenna




Lähteet Tasmanian tuholaista koskevaan infoon on peräisin Ballaratin eläinpuiston hoitajan kertomuksista ja mun lukemista infotauluista.

To the outback and back

Heippa! Ja terveiset Melbournesta! Nähtävästi olin oikeessa miettiessäni et kirjottelen seuraavaks täältä. Tällä hetkellä sää on niin perus Melbournea, kun mitä kaikilta oon kuullutkin: sataa kaatamalla 10 minuutin välein ja sit taas välistä porottaa aurinko. Parempi nyt tää loppuilta istuu hostellissa turvassa (koska enhän myöskään omista sateenvarjoa, enkä oo aikeissa ostaakaan). Joka tapauksessa, Melbourne vaikuttaa ihanalta kaupungilta! Tää on paikka missä pilvenpiirtäjät ja vanhat kirkot ja vihreet puistot kohtaa toisensa. Ja kaikki on jopa mahdollista nähdä samaan aikaan! Täällä on myös loputonta rantaviivaa ja maailman korkein asuinrakennus. JA kuinka usein sitä sattuu oleilemaan kaupungissa, jossa formula 1 kisat ajetaan keskellä kaupunkia?! Ollaan täällä seurattu radan pystytystä :)

Ihana Melbourne!

Mutta nyt itse asiaan. Syynä tähän kirjoitustaukoon oli parit road tripit, joista ensimmäisestä aion kertoa nyt. Otettiin Wicked campersistä auto (tai Janin sanoin pizzataksi), ja suunnattiin Adelaidesta hieman etelämpään ekaksi yöksi. Tarkoitus oli vierailla monen kehumassa Deep Creekin kansallispuistossa, mutta visiitti jäi harmillisen lyhyeksi, koska saavuttiin paikalle ihan liian myöhään. Autolla ei päässyt rannikolle, vaan olis pitänyt tehdä eri pituisia vaelluksia päästäkseen näkemään ne parhaat paikat. Ei uskallettu lähteä kävelemään, koska kello oli paljon ja meillä oli vielä matkaa majapaikkaan, eikä Ausseissa oo kovin suotavaa ajaa enää pimeellä, kun kengurut ja muut eläimet on vilkkaimmillaan ja hyppii teille... Saatiin kokea tää kantapään kautta myöhemmin.

Tässä meidän reitti pelkistettynä. Matkalla oli kyllä stoppeja aika paljon enemmänkin, mutta tästä saa vähän ideaa reitin pituudesta. Adelaidesta lähdettiin ja sinne palattiin. C -kirjain on Flinders Ranges National park.

Aamulla suunnattiin Deep Creekistä pikkukylien kautta Flinders Ranges National parkiin ja siellä tarkemmin sanottuna Wilpena Poundiin. Aivan uskomaton paikka! Todella kaunista luontoa, papukaijoja kaikissa eri väreissä ja mahtavia vuoria, joille voi tehdä vaelluksia. Me oltais haluttu tehdä kaikista pisin vaellus kaikista korkeimpaan kohtaan, eli koko päivän retki St Mary's Peakiin, mutta se oli tietysti suljettu :( Se on vissiin aina suljettu off seasonilla, kun on liian kuuma, ja nyt kaiken lisäksi sateet oli pilanneet kaikki St Mary's Peakin kävelyreitit. Ja siis kuka muka tietää että KESÄ on off seasonia maassa, jossa se on kai yleensä seasonia..? No, ei mahda mitään. Oli kuitenkin käymisen arvonen paikka! Yövyttiin täällä kaks yötä, tehtiin lyhyempiä vaelluksia ja nähtiin mm. ensimmäiset isot hämähäkit, jättikokosia heinäsirkkoja ja ''fat sausage lizard'', joksi Jani nimesi yhden semi harvinaisen liskon :D

Jani vaati, että fat sausage lizardista laitetaan kuva blogiin. No, tässä hän nyt on!

Yhtenä iltana Wilpena Poundissa päätettiin lähteä katsomaan infotyypin suosittelemaa auringonlaskua pienelle kukkulalle, johon piti jokunen kilometri ajaa autolla. Auringonlasku oli kyllä varmaan surkein koskaan näkemäni, koska oli niin pilvistä, mutta muuten oli tosi hauskaa ja mahtavat maisemat. Kuitenkin illan päätteeksi tehtiin se kaikista pahin virhe, minkä Australiassa autolla liikkuva voi tehdä: jäätiin ihmettelemään kukkulalle liian pitkäksi aikaa ja lähdettiin ajamaan takaisin camp spotille pimeässä. Tottakai sitten kävi se, mitä niin yritettiin siihen asti välttää: ajettiin kengurukolari. Kengurut on tosi vilkkaita iltaisin ja öisin, ja niitä on PALJON. Tää oli etenkin mulle aivan liian järkyttävää, ja kaksi päivää itkin tän kuolleen pienen kengurun takia. Kovasti sitä vaan manaa itselleen, että oltaispa lähdetty aiemmin takaisin... Mun matkakumppanit oli helpottuneita, ettei meille käynyt kuinkaan, mut mun oli todella vaikea iloita siitä pitkään aikaan.

Seuraavaks hieman fiiliksiä kukkulalta ennen kauhunhetkiä:

Meidän toinen tärkeä tavoitekohde Wilpena Poundin lisäks oli Coober Pedy, outbackin opaalikaivoskaupunki, joka oli etenkin Janin bucket listillä jo ennen Ausseihin tuloa. Tää kaupunki oli jotain ihan erilaista, kun mitä kumpikaan meistä on ikinä ennen nähnyt. Kaikki varsinainen elämä tapahtuu kuumuuden takia maan alla ja maan päällä näkyy suurinpiirtein ainoastaan aavikkoa. Me yövyttiin täällä yks yö maanalaisessa hostellissa, jossa saatiin viileyden ja pimeyden takia koko Ausseissa oloajan parhaimmat unet! :D Coober Pedyssä käytiin mm. opaalikaivosmuseossa, Mad Maxin kuvauspaikalla aavikolla, ja mikä musta oli parasta: syöttämässä ihania kenguruita!!<3

Coober Pedy ei oo tunnettu kauneudestaan, mut silti käymisen arvonen mesta.

Mad Maxin kuvausmaisemia!

Meijän pikku Nissan Micra joutu näissä maisemissa aika koetukselle xD

Awww!

En kestä! <3

            

Täällä nukuttiin, uskokaa tai älkää! Huoneen nimi Dungeon oli aika kuvaava.

Coober Pedystä lähtiessä jäi mukavasti aikaa vielä poiketa kattomassa yhtä tän maan monista suolajärvistä. Järven reunat ja ranta oli ihan vitivalkoiset ja siitäkin löytyis kuvamateriaalia, mut ehkä toinen kerta. Mielummin laitan näytille ihanan kesäisen kuvan meidän paluumatkan viininmaistelukierrokselta Clare Valleysta :D

Ihana lopetus reissulle!

Kaiken kaikkiaan tää oli mulle ensimmäinen näin pitkä roadtrip, jossa joutuu pärjäämään ilman perus mukavuuksia. Joka päivä ei ollut suihkua tai edes vessaa ja välillä piti palella teltassa ja syödä ruoka hiekalla istuen. Kompromisseja täytyi tehdä toinen toisensa perään ja sopeutua itselle epämiellyttäviin ratkaisuihin. Silti tunnen olevani nyt taas yhtä kokemusta rikkaampi reissaaja ja ehkä astetta vähemmän hienohelma xD. Tuli myös nähtyä niin kirkkaita tähtitaivaita, mitkä jää kaupungin valojen takia monesti näkemättä! Suosittelen siis :).

<3: Jenna

Ensimmäisen viikon kuulumisia

Heippa kaikki! Nyt on puoltoista viikkoa vierähtänyt siitä kun saavuttiin tänne Aussien maan kamaralle ja pakko sanoo et on ollut aivan uskomatonta! Jotenkin tuntuu et ollaan tosi helposti sopeuduttu tähän hieman epävarmaan ja epämääräseen hostellielämään. Kerättiin ympärille neljäntenä päivänä aivan uskomaton kaveriporukka, joiden kanssa tehtiin spontaaneita retkiä ja piknikkejä, kokattiin yhdessä kaikki ateriat ja oltiin kolme päivää periaatteessa yhdessä 24/7. Oli ihanaa! Niin ja selvennykseks: puhun menneessä aikamuodossa, koska lauantaina tän porukan "perustaja", mun ensimmäinen ystävä Australiassa, lähti jatkamaan matkaa :(. Tuntuu yllättävän kurjalta ottaen huomioon kuinka vähän aikaa ehittiin tuntea. Viime perjantaina oltiin vikaa kertaa yhdessä ulkona ja kaikki oli ajoittain melko haikeissa tunnelmissa.

    

Frozen Coke is the best invention ever!!

Sen lisäks että ollaan hengailtu näiden ihanien ihmisten kanssa, ollaan myös tehty kaikkea kivaa kaksistaan. Yks parhaista retkistä tähän mennessä oli päiväretki Adelaide Hillseille. Mentiin ensin bussilla suurin osa matkasta, ja sen sijaan et oltais uskottu reittiopasta ja vaihdettu bussia, päätettiin lähteä kävelemään kohti Waterfall Gullya, pientä vesiputousta, josta tiedettiin olevan vielä jonkinlainen kävelymatka määränpäähän Mount Loftylle. Oltiin kävelty ehkä vartti, kun ventovieras nainen ajoi autolla meidän viereen ja kysyi mihin ollaan matkalla. Saatiin kuulla, että Waterfall Gullylle, josta varsinainen kävelyreitti vasta alkaa, on kävellen matkaa suunnilleen tunnin verran. Oltiin varmaan tosi järkyttyneen näkösiä, koska tää nainen sitten tarjoutui viemään meidät autolla reitin alkuun. Täällä ihmiset on tottumattomalle suomalaiselle hämmästyttävän ystävällisiä ja avuliaita. Ei oo nimittäin Suomessa hirveesti tapana kyyditä ventovieraita puhtain aikein.

Päästiin vihdoin reitin alkuun ja lähdettiin kapuamaan neljän kilometrin puskareittiä Mount Loftylle. Ei kuulosta kovin kummoselta, mutta uskokaa huviksenne; 30 asteen kuumuudessa pelkkää ylämäkeä reppu selässä tarpoen tää matka tuntui vähintään 20 kilometriltä. Kaiken kaikkiaan oli kyllä hyvää liikuntaa ja maisemat oli uskomattoman kauniita sekä matkan varrella että huipulla. Oltais haluttu käydä myös Clelandin eläinpuistossa (huom: eri asia kuin eläintarha, jossa eläimet on pikku häikeissä), joka oli lähettyvillä, mutta portilla kävi ilmi, ettei oltais ehditty olla siellä juuri ollenkaan ennen sulkemista. Päätettiin palata sinne uudestaan myöhemmin, mahdollisesti pyörillä, joita voi täällä vuokrata ilmaseks. Reissun kruunasi meidän eka nähty villikenguru ikinä! Oli ihan mahtavaa miten lähelle sitä pääsi ilman että se lähti karkuun. Tai ehkä se ei ollutkaan villi, vaan karannut sieltä eläinpuistosta xD...

Sunnuntaina oli ohjelmassa viinitilakierros. Aika siistiä päästä vähän näkemään sitä, mistä Adelaide on eniten tunnettu ja maistelemaan ihania viinejä. Meijän oli sitä paitsi ihan pakko tehdä välillä jotain muuta kun olla rannalla tai puistossa ja kärventyä auringossa. Ollaan molemmat enemmän tai vähemmän palaneita, vaikka käytetään +50 aurinkorasvaa, hengataan varjossa aina kun mahdollista ja mä pidin koko viime biitsipäivän ajan huivia mun harteilla ja selässä. Ilmeisesti täällä aurinko vaan tunkeutuu kaiken läpi ja ainoa keino välttää palamista, on vältellä puistoja ja rantoja. Melko masentavaa xD. Joka tapauksessa viinitilakierros oli ihana! Käytiin kolmessa pienessä paikassa maistelemassa ja syömässä ja pysähdyttiin paluumatkalla Jacob's Creekin pihalla ja parin muun viinitilan pihalla. Ois ollut kiva nähdä vähän enemmän ''behind the scenes'' meininkiä, mut eiköhän tässä tuu vielä tilaisuuksia.

Loppuun vielä vähän aiheesta poiketen päätin tuoda julkisuuteen mun ensimmäisen viikon huomioita Australista:

1. Ihmiset on todella sosiaalisia ja ulospäinsuuntautuneita. Sen lisäks että saatiin kyyti ventovieraalta, ollaan koettu paljon tilanteita, missä ihmiset alkaa vaan jutustella niitä näitä kaupoissa ja kahviloissa. Kerran ruokaostoksilla eräs nainen alkoi kysellä mistä ollaan kotoisin ja kertoa itsestään ja hetken päästä seuraan liittyi mies, joka rupesi laukomaan vitsejä siinä keskellä vihannesosastoa.

2. Australialaiset tuottaa KAIKEN (mitä kaupasta löytyy) itse. Kaikki vihanneksista suklaaseen on "proudly produced in Australia", niinkuin paketeissa useimmiten lukee. Jani osti kerran omenoita, jotka oli kasvatettu Adelaide Hillseillä, muutaman kymmenen kilsan päässä meidän majotuksesta. Tää on sitä oikeeta lähiruokaa.

3. Australialaiset todella nauttii vapaa-ajastaan. Adelaidessa monet pikaruokaravintolatkin on kiinni sekä lauantaisin että sunnuntaisin ja ruokakaupat sulkevat lauantainakin ovensa ihan viimeistään 19.00 (sunnuntaisin klo 17.00). Sen sijaan ravintolat on tupaten täynnä iltamyöhään. Tätä väitettä tukee myös se, että täällä on uskomattoman innovatiivisia vapaa-ajanviettotapoja. Löytyy porukalla liikutettavia polkupyöräbaareja (joista video alla), grillidonitsiveneitä, jotka on siis pyöreitä kumiveneitä, joissa ihmiset lipuu pitkin jokea ja grillaa, sekä ihan yleisiä grillejä kaikille käytettäväksi joka kulmalla.

Näitä huomioita tulee varmasti vielä sadoittain lisää mitä kauemmin täällä ehtii olla :D. 

Cheers,

Jenna

Ps. Seuraavaan postaukseen voi hetkonen vierähtää, koska torstaina lähdetään viikon roadtripille outbackiin, missä ei varmuudella netti toimi. Heti sen perään on vuorossa roadtrip kohti Melbournea. Saattaa siis olla, että ens kerralla kirjottelen teille Melbournesta! Ja saattaa myös olla, että vaihdan blogin kielen englanniksi. Mutta siitä lisää myöhemmin.

On top of the world!

Jetlagia ilmassa

Moikka! Toisin kun suunnittelin, kirjotankin nyt meidän hostellista Adelaidesta. Lentokoneessa nukkuminen ja leffojen kattominen vei voiton. Me saavuttiin siis Adelaideen torstaina iltapäivällä ja otettiin bussi hostellille. Oltiin todella väsyneitä lentokoneessa ''nukutun'' yön jäliltä ja perillä hostellissa saatiin mukavasti huomata tän olevan järkyttävä murju ilman ilmastointia. Tai no, löytyyhän täältä se kuvauksessakin luvattu ilmastointi, mutta se on katossa pyörivä baarituuletin, joka pyörii minuuttiviisarin nopeudella. Meidän huoneessa hais ihan hielle, mikä varmaan on arvattavissa, kun huonetta asutti jo ennestään kuus jätkää ja lämpötila oli siinä +40. Olin lievästi sanottuna yllättynyt tästä kaikesta, koska tää oli saanut huippuarvostelut Hostelworldin sivuilla. Toisaalta nää hostellia pyörittävät ukkelit on niin yltiöystävällisiä, etten sinänsä ihmettele. Saatiin meille ihan oma huone eilisestä lähtien kolmeksi yöksi, eikä tosiaankaan oltu mitään privahuonetta varattu :).

Onnellisesti ja turvallisesti perillä Adelaidessa

Viime postauksessa lupasin avata aihetta aviotodistuksettoman parin mahdolliset check-in vaikeudet hotellihuoneeseen Qatarissa. No niitä ei ollut. Ei sitten minkäänlaisia. Saavuttiin hotellille joskus 7.00 aamulla, vaikka sisäänkirjaus oli vasta iltapäivällä. Virkailijan ainoa huolenaihe oli, miten paljon hän pystyisi kiirehtiä meidän huoneen siivousta että päästään lepäämään. Käytiin aamupalalla ja saatiin heti sen jälkeen huone. Huippu palvelua! Mutta back to business, siis Qatarissa on ihan tavallista kysyä aviotodistusta mieheltä ja naiselta jotka aikovat asustaa samassa huoneessa. Aviottoman parin sisäänkirjaaminen samaan huoneeseen on laitonta. Tää on yksi syy, miksi valittiin suuri kansainvälinen hotelliketju: oltiin luettu ettei niissä kauheasti kysellä todistusten perään. Oli meillä kuitenkin sormukset sormissa, joten varmaan riitti vakuuttamaan :) Kaikin puolin Doubletree Hilton oli ihana hotelli, jonka palvelu oli parasta mitä oon koskaan missään ennen saanut.

Näkymä Hiltonin katolta

Muutenkin Dohassa meni kaikki suurimmilta osin hyvin paria ikävyyttä lukuunottamatta. Me käytiin pikasesti Souq Wagifissa; paikallisella torilla/ markkinamestassa, ihailemassa ihanasti valaistuja ja omaperäisesti rakennettuja pilvenpiirtäjiä uudessa keskustassa ja lisäks vielä Pearl Qatarissa, joka oli samantapainen hevosenkengän muotonen tekosaari kun mitä Dubaissa on. Oli aika mahtavia asuinrakennuksia ja varmaan saaren keskeneräisyydestä johtuen tosi autiota. Muutenkin Dohassa oli paljon teitä ja paikkoja, missä ei kävellyt meidän lisäksi ketään. Dohaa ei ole rakennettu jalankulkijoille. Jos kävelyteitä on, ne loppuu aina kesken ja jossain vaiheessa on käveltävä autotiellä. Suojateitä on tosi vähän. Jos joku paikallinen sattui joskus kävelemään, pomppi nekin isojenkin teiden yli ihan mistä sattuu. Myöskään julkista liikennettä ei Dohassa ole. Ei ole metroja, ratikkaa eikä busseja, lukuunottamatta hotelleiden shuttlebusseja. Koko kaupunki on toisin sanoen suunniteltu vain ja ainoastaan yksityisautoilulle, minkä huomaa edellämainittujen asioiden lisäksi myös parkkipaikkojen paljoudesta. Ne ei lopu kesken. Onneksi taksin käyttö oli halpaa, mutta
ongelma tulee siinä kun olet h******n kaukana hotellista, olet epätoivoisesti yrittänyt saada 40 minuutin ajan taksia ja lennon lähtö lähestyy... Älkää toki päätelkö, että meille olis käynyt näin.

Dohan pilvenpiirtäjät oli näkemisen arvosia!

Pearl Qatarin asuntoja

Takasin todellisuuteen (eli tähän murjuun). Eilen mietittiin et vaikka yö oli kuuma ja tukala ja vaikka tuomittiin tää hostelli alimpaan maanrakoon, ei tää ehkä ihan niin kamala ookaan. Täällä on iso keittiö, ilmanen pannukakkuaamiainen, tää sijaitsee täydellisellä paikalla ja nyt meidän uudessa huoneessa on kunnon tuuletin (jee!!! xD), joten ehkä kaikki kääntyy vielä hyväks. Eilen käytiin avaamassa pankkitilit ja hankkimassa paikalliset puhelinliittymät. Maanantaina haetaan medicare kortit ja klikkaillaan netistä itellemme taxfile numberit, jonka jälkeen pakolliset alkuvalmistelut onkin suoritettu. Kaikki on toistaseks ollut jotenkin paljon nopeempaa hoitaa kun ajattelin. Päästään jo ihan kohta nauttimaan pelkästä lomailusta. Tosin mua tietysti jo stressaa, että mitä me tehään kahen viikon päästä kun tää hostelli lähtee alta ja sillon on oltava joku suunnitelma mihin seuraavaksi. Tässä huomaa hyvin yhden mun ja Janin suurista eroavaisuuksista: mä mietin ja stressaan etukäteen kaikesta, Jani taas ei uhraa ajatustakaan moisille ennen edellistä päivää. Puhuin tästä murjun jälkeisestä elämästä Janille ja vastaus oli: ''siihenhän on VIELÄ 2 viikkoa aikaa!'' vaikka mä olin just ajatellut et ''enää ALLE 2 viikkoa kun pitää jo tietää seuraavasta stepistä''. Jani haluais jossain vaiheessa mennä Kangaroo Islandille, joka sijaitsee ihan tässä Adelaiden lähistöllä ja on kuulemma mahtava paikka. Mietin jos sinne menis sitten ihan pidemmäkskin aikaa ja varais jonkun majotuksen sieltä. Tosin kuuleman mukaan se on hirveen kallis...

Toistaseks täällä parasta ja ilahduttavinta on ollut ruokakaupan antimet! Ei tee edes mieli mennä ravintolaan, kun kaikkea ihanaa löytyy kaupasta. Eniten oon ollut innoissani super laajasta gluteenittomasta valikoimasta (ei siis tartte olla huolissaan et löytyykö mulle täältä ruokaa, niinkun jotkut on kovasti olleet :D), maustetuista hummuksista, jotka näyttää ihan mahtavilta kun keskelle eräänlaiseen kuoppaan on kaadettu eri öljyjä ja mausteet on ripoteltu hienosti reunoille, sekä mun kaurahiutaleista, joissa on mukana chia siemeniä, raakakaakaota ja kookossuikaleita! Kyllä päihitti Suomen sokeripikapuurot ja kuivat pleinit kaurahiutaleet mitä oon tottunu syömään.

Aamupala <3

Loppuun vielä raskaan matkan lentokenttämeiningit xD

Nyt vois vetäytyy nukkumaan. Öitä!
<3: Jenna