Katse tulevaisuuteen

Moikka! Mulla on pitkästä aikaa vapaapäivä! Viimeksi mulla oli vapaapäivä lokakuun 22, eli tasan kuukausi sitten. Tuntuu todella omituiselta, ihan totta. Syötyäni aamupalaa noin tunnin verran mietin, että mitähän mun nyt kuuluisi tehdä...

Oon siis edelleen töissä banaanifarmilla ja pubissa täällä Atherton Tablelandsilla, mutta jäljellä on enää 10 päivää!! Vitsi mikä fiilis! Tää on ollut henkisesti ehkä raastavin kokemus ikinä. Voi kuulostaa hölmöltä, mutta mä vannon, etten olettanut mitään tällaista. Tää on ollut kirjaimellisesti hajoittavaa.

Noin puolessa välissä farmipäiviä mulla alkoi risteillä päässä jatkuvasti ajatuksia siitä, että luovuttaako vaiko ei. Enkä yhtään ihmettele, että moni luovuttaa. Luulen puhuvani enemmistön puolesta todetessani, että farmityö on useimmiten T.O.D.E.L.L.A tylsää. En ole koskaan tehnyt yksitoikkoisempaa liukuhihnatyötä. Viime postauksen jälkeen olen pysynyt vaan ja ainoastaan pakkaamassa banaanilaatikoita, ja ennenpitkäänhän sekin alkoi puuduttaa. Jossain vaiheessa töihin meno alkoi tuntua niin vastenmieliseltä, etten olisi osannut ikinä etukäteen kuvitella. Se, että saa yhdeksän tuntia päivästä kulumaan puhumattomana (me ei siis saada jutella), toistaen samaa liikettä minuutista toiseen on oikeasti jotain ihan uskomatonta. Väillä kun tiesin, että voin viihdyttää itseäni vaan mun omilla ajatuksilla, koitin etukäteen töihin mennessä miettiä, että mitäs sitä tänään ajattelisi. Kun ajatukset loppuivat kesken, työkaverini antoi vinkin laskea montako laatikkoa pystyt pakkaamaan tunnissa. Aika lensikin parina päivänä nopeammin, kun omaa laatikkosaldoaan yritti koko ajan parantaa ja ajan ajattelemisen sijaan keskittyi laskemiseen. Lysti loppui kuitenkin melko lyhyeen, kun huomasin saavuttaneeni oman maksiminopeuteni, eikä laatikkomäärä tunnissa enää noussut. Mitä järkeä siis laskea, kun tietää jo lopputuloksen..?

Viime kuun lopussa kävi jotain, mikä auttoi hieman hiljalleen kytevään ahdistukseen. Meidän surkean Kairi hotellin omistaja omistaa myös omakotitalon lähempää Athertonia ja hän tarjosi meille mahdollisuutta muuttaa sinne. No, ei tarvinnut kahta kertaa miettiä! Muutettiin hiirenloukun kokoisesta huoneesta hotellista, jossa jaettiin rajalliset fasiliteetit 25 muun ihmisen kanssa omakotitaloon, jossa jaetaan kaikki vain kuuden ihmisen kesken! Meillä on täällä kaksi keittiötä, kolme suihkua ja vaikka kuinka paljon tilaa! Lisäksi tämä ei ole ihan yhtä syrjässä. Luulen, että omistaja halusi vapauttaa sänkyjä Kairi hotellista, ja päätti siksi sijoittaa pariskuntia muualle, mutta tämähän sopi meille mainiosti. Lisäksi meillä on täällä melkein koko ajan auto käytössä, eli keskustaan pääsee muulloinkin kun tiistaisin ja torstaisin shopping busin yhteydessä.

Meillä on täällä talossa kissa! :) Vuokralaisten tehtävänä on huolehtia Rosiesta.

Mitä seuraavaksi?

Kaiken kaikkiaan vietettyäni kolme kuukautta täällä korvessa odotan innolla tulevaa. Luvassa on niiin paljon kaikkea jännää! Lähden täältä 2.12 kahden töissä tapaamani ystävän kanssa Magnetic Islandille. Ajetaan täältä Townsvilleen, josta otetaan lautta ja yövytään saarella kaksi yötä. Sen jälkeen matka jatkuu kohti mahdollisesti mun Aussireissun kohokohtaa, Airlie Beachia ja Whitsunday saaria! Whitsunday saaret on ryhmä kauniita enimmäkseen asuttamattomia paratiisisaaria, joille on mun käsittääkseni erittäin vaikeaa tai miltei mahdotonta päästä, ellei osta 1-3 päivän purjehdusretkeä. Omani kestää kaksi yötä ja kaksi päivää, ja luvassa on mm. snorklausta, juhlintaa ja loikoilua maailmankuululla Whitehaven beachilla. En voi uskoa,että vihdoin olen oikeasti menossa tuonne!

Näiltä paratiisirannoilta matka jatkuu kohti Fraser Islandia, Noosaa ja yhä alemmas kohti Brisbanea, josta lennän jouluksi Melbourneen tapaamaan äitiäni. Jani tulee sinne myös ja tarkoitus on viettää aktiivinen, mutta rentouttava joulu perheen kesken. On ihanaa viimein nähdä läheisiä, kun viime kerrasta on kulunut vuosi! Joulun jälkeen Jani tulee vielä pariksi viikoksi farmille ja vanhukset suuntaavat kohti Sydneyn uuttavuotta. Muiden lähdettyä omille teilleen jään itse vielä Melbourneen pariksi viikoksi, kunnes on aika poistua maasta.

Mitä viisumin umpeuduttua?

En voi uskoa, että kohta oon viettänyt tässä maassa jo vuoden! 19.1.2017 astuin tähän kirjavaan paikkaan, joka totaalisesti varasti mun sydämen. Viimeistään 19.1.2018 on siis lähdettävä pois, ja pakko myöntää että haikealta tuntuu. Koska Melbournessa on joulu-tammikuun vaihteessa todella kallista, päätin ostaa oman lentoni pois niin pian kuin mahdollista. Lennänkin siis 12.1 Singaporeen kymmeneksi päiväksi. Jani lentää myös sinne Cairnsista ja tarkoitus on viettää 10 päivää yhdessä tutustuen tähän kehuttuun kaupunkiin. Tämä on viimeinen yhteinen loma, ennen kuin tiet taas hetkeksi erkanevat...

Singaporesta lennän 23.1 Thaimaahan tapaamaan mun parasta ystävää! Odotan tätä jo nyt niin innolla, että huh! Siihen mennessä kun nähdään, on viime näkemisestä kulunut myöskin yli vuosi, ja nyt saadaan kolmen viikon loma yhdessä, ihan täydellistä! Viimeisestä yhteisestä ulkomaanmatkastakin alkaa olla jo luvattoman pitkä aika. Meidän on tarkoitus nähdä Bangkokia, pyörähtää fullmoon partyissa Koh Phanganin saarella ja rentoutua tunnetuissa rantakohteissa. Tekee huomattavasti helpompaa olla kaukana tutusta ja turvallisesta, kun läheiset matkustavat välillä tännepäin! :)

Missing my best friend! <3

Luulen, että jään vielä Thaimaaseen ystäväni palattua Suomeen. Haluaisin nädä niin paljon kuin mahdollista nyt kun on aikaa. Thaimaan jälkeen mua kiinnostaisi kovasti Vietnam ja Filippiinit, mutta saa nähdä mihin elämä vie. Luulen, että jo nyt on ihan tarpeeksi lukkoonlyötyjä suunnitelmia, eli täytyy antaa mahdollisuus myös spontaaniudelle ;)!

Onko muilla kaukomatkasuunnitelmia? Tai vinkkejä mun Aasian kiertelyyn?


Cheers <3: Jenna

Millaista on työskennellä banaanifarmilla?

Heipparallaa pitkästä aikaa! Tällä kertaa blogihiljaisuuden syynä on ollut lähinnä laiskuus, koska täällä korvessa olisi kyllä ollut aikaa kirjoittaa. Toisaalta farmityö ja sen lisäksi vielä viikonlopputyöt pubissa on olleet sen verran rankkoja, että vapaa-ajalla haluaa useimmiten vain nukkua tai istua ulkona auringossa.

En voi mitenkään uskoa, että kokonainen kuukausi on jo vierähtänyt siitä kun saavuin Atherton Tablelandsiin aikeena aloittaa farmityö. Mulle sanottiin, että aloittaisin perunafarmilla, mutta suunnitelmat muuttuikin eräiden tyttöjen saatua potkut banaanifarmi Ferrarolta. Mut laitettiin sinne, koska joku tarvittiin paikkaamaan näitä tyttöjä. Ensin mua ärsytti suunnattomasti, koska banaanien kasvu täälläpäin on tänä vuonna super hidasta "viileän" sään takia, eikä me tehdä täyttä viikkoa farmilla. Tiesin, että perunoissa riittäisi työtä jopa kuutena päivänä viikossa. Kuitenkin näin jälkeenpäin ajateltuna tunnen itseni erittäin onnekkaaksi, koska työ banaanifarmilla ei ole kovin "likaista", eikä mun tarvitse työskennellä ulkona auringonpaahteessa. Perunafarmilta kotiin tulevat kaverit on joka päivä yltä päältä mudassa ja pölyssä. Hiukset on pakko pestä päivittäin, eikä työvaatteita voi kuvitellakkaan laittavansa pesukoneeseen muiden vaatteiden kanssa. Myöskin juuri se farmi, jolla mun piti aloittaa, piti juuri kahdeksan päivän tauon töistä, koska tarpeeksi kypsät perunat loppuikin kesken. Onni onnettomuudessa siis. Mulla on sentään ollut enemmän tai vähemmän töitä joka viikko.

Millaista sitten on työ banaanifarmilla?

Mun ystävä Natalie työskentelee myös banaanifarmilla. Eri farmilla kuin mä, mutta meidän farmit on ihan vierekkäin. Natalie on suorittamassa ´´stringing´´ -operaatiota, jossa puita sidotaan köysillä yhteen, etteivät ne kaadu banaanitertun painosta.

Pakko sanoa, etten ole ikinä tehnyt mitään vastaavaa :D Ensimmäisenä päivänä mut laitettiin lajittelemaan banaaneja juoksevalla liukuhihnalla. Mun tehtävänä oli käännellä banaanit tiettyyn asentoon valmiiksi pakattavaksi ja repiä pois pakattavaksi kelpaamattomat banaanit. Työ on helppoa siihen asti, kunnes pakkaajia on kahden sijaan viisi, jolloin hihna liikkuu niin nopeasti, ettet ehdi huomata kaikkea. Kuitenkin kaikki on huomattava, ja virheitä ei pahemmin saa tulla, koska muuten huuto ja sättiminen on sen mukaista. Mun kanssa samaan aikaan aloittanut tyttö sai kolmen päivän jälkeen potkut, koska häneltä meni liian monta huonoa banaania ohi.

Tästä liukuhihnalta täytyy bongata huonot banskut.

Nopeasti opin, että potkujen pelkääminen on ihan aiheellista, sillä niitä satelee farmeilta helposti. Jos sun työn laatu ei ole priimaa heti alusta alkaen, jos kyselet vääränlaisia kysymyksiä, jos väität vastaan, jos taistelet oikeuksistasi, tai jos sun naamavärkki yksinkertaisesti vain ärsyttää, on potkujen saanti hyvinkin todennäköistä. Toisinaan kun töissä taas pidetään ihan kelvottomia työntekijöitä, jotka mielestäsi ansaitsisi potkut, mutta syystä tai toisesta eivät niitä saa, ymmärrät ettei missään loppujen lopuksi olekaan mitään logiikkaa.

Lajittelin banaaneja kolme viikkoa, ja se onneksi kävi päivä päivältä helpommaksi. Kipeisiin ranteisiin ostettu lämpögeeli jäi lopulta tarpeettomaksi, eikä selkäkivut olleetkaan enää niin pahat joka päivä. Työ oli kuitenkin todella monotonista ja tylsää, ja ehdin jo huolestua että tätäkö joudun tekemään 13 viikkoa putkeen... Onneksi kolmannen viikon lopussa mulle kerrottiin, että mut opetetaan pakkaamaan banaaneja, mistä sain lisämotivaatiota työhön. Nyt viimeisin viikko on mennyt vuorotellen pakkaamisen ja lajittelun välillä, minkä ansiosta päivät kuluvat nopeammin. Pakkaamisen opettelu oli myös tervetullutta aivotyöskentelyä, sillä se ei ole niin helppoa kuin voisi kuvitella. Kaikenlaisia banaaneja ei voi pakata samaan laatikkoon, eikä niitä voi pakata sinne muutenkaan miten sattuu. Banaanit pitää asettaa kerroksittain tietyllä tavalla siten, etteivät niiden päädyt paina alla olevia banaaneja, ja että laatikko on tietyn painoinen. Tässä vaaditaan myös nopeutta, sillä hitaasta pakkaajasta ei ole tarpeeksi hyötyä. Eräs työkaverini kokeili pakkaamista parin tunnin ajan, eikä ilmeisesti läpäissyt koetta, koska häntä ei ole sen koomin laitettu pakkaamaan.

Mulla menee töissä nykyään ihan hyvin. Olen lajittelussa tarpeeksi nopea ja tarkka, ja pakkaamisen opettelu sujuu ilmeisesti hyvin, sillä meidän supervisor oli kehunut mua meidän farmarille. Ihmettelin tätä suuresti, sillä tämä supervisor ämmä tuntuu vihaavan mua sydämensä pohjasta. Saan aina huudot yksin muidenkin virheistä, eikä hänen mielestään mua tarvitse tervehtiä, eikä mulle tarvitse aina vastata kysymyksiin. Mua on ilmeisesti lupa myös käskeä kuin koiraa. Tällä hetkellä tämä onkin ainoa seikka, mikä tekee työstä stressaavaa, koko ajan saa pelätä huutoja. Silti koen itseni onnekkaaksi, kun sain heti tänne saavuttuani siistin työn ja reilusti tuntipalkkaa maksavan farmarin :).

Tupla/ tripla/ yms. banaaneja ei voi pakata mukaan ;)

Muuten tänne ei kuulu sen erikoisempaa. Muutamaa päiväretkeä lukuunottamatta en ole tehnyt mitään erikoista, koska täältä on hankala päästä mihinkään ilman autoa. Mulla ja Janilla on suunnitteilla retki valliriutalle, mutta se tuleekin nyt sitten olemaan näiden vielä edessä olevan kahden kuukauden kohokohta ja ainoa kunnon irtiotto. Kun täältä lähden marraskuun lopussa, olen luvannut itselleni ostaa kolmen päivän veneretken Whitsunday Islandseille. Jani saattaa jäädä tänne hetkeksi pidempään keräämään rahaa.

Oli pakko vielä lisätä loppuun kuva tästä murjusta, jossa asutaan :D Itse en nimittäisi Kairi Hotellia hotelliksi. Mutta aina voisi toki asiat olla huonomminkin ;).

Ihanaa sunnuntaita kaikille!

<3: Jenna

Matka jatkuu!

Iiik oon niin innoissani! Kolmen kuukauden työrupeama Brisbanessa on nyt ohi ja matka jatkuu kohti Cairnsia! Näpytän tätä postausta parhaillaan puhelimella lentokentällä, koska pakko jo päästä kertomaan mitä seuraavaksi tapahtuu :D

Mulla oli pitkään tosi vahva fiilis siitä, että nyt on aika liikkua eteenpäin. Mietittiin Janin kanssa sitäkin vaihtoehtoa, että painettais töitä Brisbanessa koko se 6kk, mitä saadaan samalla työnantajalla olla, ja sitten lompakko pulleana ois hyvä lähteä viettämään joulua Melbourneen ja viisumin umpeuduttua tammikuussa Aasiaan. Mutta ei. Mulle tuli jo heti elokuun alussa sellainen levoton fiilis, että pakko päästä jatkamaan matkaa ja näkemään uutta. Myös ajatus farmipäivien suorittamisesta seuraavaa viisumivuotta varten kiehtoi liikaa. Päätettiin siis, että lähdetään.

Kaikki oli kuitenkin päätöksen jälkeen ihan viime hetkiin asti pimennossa. Siitä hetkestä, kun uudet asukkaat kämppään oli löytyneet ja mä olin irtisanoutunut töistä, oli viikko aikaa päättää mitä seuraavaksi. Viimeinen työvuoro oli viime sunnuntaina ja tänä tiistaina oli muutto ulos kämpästä. Ja vielä tänä maanantaina (!!) kaikki oli täydellisen epäselvää. Mulla oli todella jännittynyt olo koko viime viikon, mutta jostain syystä ihmeen vähän stressiä, vaikka jo alle viikon päästä olisin tyhjän päällä. Jostain syystä oli koko ajan tosi vahva tunne, että kaikki järjestyy omalla painollaan. Mulla ei ole koskaan ollut minkään stressin tai epävarmuuden äärellä niin vahva olo siitä, että ihan just mun elämä tulee muuttumaan ja kaikki ratkeaa. Se oli tosi omituinen ja uusi fiilis yleensä niin paljon stressaavalle ihmiselle.

No mitä sitten tapahtui?

Maanantaina iltapäivällä, kun olin kämppiksen kanssa shoppailemassa (sen sijaan että olisin pakannut seuraavan päivän muuttoa varten) sain sähköpostia että mulle olisi farmipaikka tiedossa. Mikä ajoitus!! Olin niin innoissani! Olin jättänyt muutamia sattumanvaraisia hakemuksia joihinkin working hostelleihin ja farmeille, mutten tosissani uskonut saavani vastausta, koska aiemman kokemuksen ja hakemusten perusteella vastauksia farmeista ei pahemmin tule. Jos joku hakee työntekijöitä, ja hänelle soittaa suoraan, on vastaamisen todennäköisyys silloinkin olemattoman pieni. Mutta joo, jos kaikki menee nyt putkeen ja tää ei ole mikään huijausjuttu, niin mun pitäisi aloittaa maanantaina POTATO HARVESTING!!! :D Joo en tiedä mitä se kokonaisuudessaan pitää sisällään, mutta uusia kokemuksia ainakin varmasti.

Nyt siis lennän Cairnsiin, josta lauantaina bussilla Atherton Tablelandsiin :) Näin ne asiat vaan järkkääntyy!

Antoisaa viikonlopun alkua Suomeen!

Tää postaus aloitettiin Brisbanen lentokentällä ja viimeisteltiin näissä maisemissa hostellin altaalla :)

<3: Jenna

Ps. Janin pitäisi aloittaa banaanifarmilla samassa paikassa mun kanssa ensi tiistaina.

Suurten päätösten äärellä

Päätöksiä ei näköjään pääse pakoon edes toiselle puolelle maailmaa. Mä olen aina ollut erityisen huono tekemään päätöksiä, etenkin sellaisi, jotka vaikuttavat mun tulevaisuuteen. En osaa luottaa intuitioon, vaan vatvon aina viimeiseen asti ja mietin läpi kaikki mahdolliset kauhuskenaariot, mitä mistäkin voi seurata. Mulla on ollut kauhea ahdistus viime päivinä, ja ajattelin, että tuun avautumaan siitä tänne. Janin kanssa myönnettiin just eilen toisillemme, että ahdistaa, mikä sitten ei hirveästi tätä ahdistusta helpottanut.

Meidän pitäis siis tehdä melkeinpä NYT päätös siitä, mitä tehdään meidän loppuajalla täällä Ausseissa, ja tän päätöksen on oltava järkevä ajateltuna myös ensi kevättä. Erityisen ahdistavan tästä tekee se, että mitä hyvänsä päätetäänkin, niin mikään ei ole vielä 100% varmaa tai välttämättä meistä riippuvaista.

Nyt olisi siis parin viikon sisällä ihan viimeinen mahdollisuus mulle aloittaa farmityöskentely mikäli meinaan kaikki päivät ehtiä suorittamaan seuraavan vuoden viisumia varten. Mulla onkin mahdollisesti yksi farmipaikka tiedossa, mikä ei kuitenkaan vielä ole aivan 100% varma. No, jos se nyt varmistuisi, täytyisi meidän alkaa etsimään uutta asuakasta tähän kämppään missä asutaan, ja toivoa että se löytyy just oikeaan aikaan. Vaikka kaikki menisi hyvin, ja pääsisin aloittamaan farmityöt tän kuun lopussa (Jani saattaisi aloittaa pari viikkoa myöhemmin), ei silti ole 100% varmuutta että ehdin tehdä kaikki farmipäivät. Se kun riippuu täysin siitä, kirjoittaako farmi mulle päivät joka päivältä, eli myös vapaapäiviltä vai ei. No, jos ei kirjoita, ja en ehdi joulukuun alkuun mennessä näitä päiviä suorittaa, onko järkeä edes mennä koko farmille? Sittenhän loppuaika kannattaisi käyttää reissaamiseen ja siihen, että tästä maasta ehtii nähdä mahdollisimman paljon. Se ei kuitenkaan olisi pitkällä tähtäimellä järkevää, koska silloin rahat on loppu jo tän vuoden loppuun mennessä, vaikka tänä kesänä ja syksynä tienaamilla rahoilla pitäisi pärjätä ensi kevääseen/kesään. Mä kun olen ajatellut mennä ensi kerran töihin vasta Suomeen saapuessani ensi kesänä.

Jania kiehtoisi kovasti myös ajatus maksimaalisesta tienaamisesta, eli että pysyttäisi nykyisissä työpaikoissa vielä syksykin, jolloin todennäköisesti saataisiin enemmän säästöön kuin farmilla ollessa. Mä en kuitenkaan halua, koska kuten jo jossain aiemmassa postauksessa mainitsinkin, haluaisin jo liikkua eteenpäin ja nähdä jotain uutta. Myöskin pelottaa, että jos en edes yritä saada farmipäiviä kasaan, niin se kaduttaa joskus myöhemmin. Tää kun on ainutkertainen tilaisuus antaa itselleen mahdollisuus tokan vuoden viisumiin.

Mielessä on käynyt myös, että mitä jos teen farmipäivät, mutta en koskaan käytäkään toisen vuoden viisumia. Kaduttaako sitten etten käyttänyt tätä jäljellä olevaa aikaa paremmin? Kaduttaako, että unohtumattomien roadtrippien, Great Barrier Reefillä snorklaamisen ja surffikurssin sijaan raadoinkin farmilla poimien tomaatteja? Okei, ehkä näin pitkälle on turha miettiä... Ja jäisihän käteen kuitenkin rahaa ja taatusti erilainen kokemus.

Joku saattaa nyt miettiä, että miksi en reissaa täysillä tätä loppuaikaa, ja palaa viisumin umpeuduttua 19.1.2018 jo Suomeen. No vastaus on selvä: hullu täytyisi olla jos Suomeen haluaisi palata keskellä talvea.

Tääkään ei varmasti tulisi tammikuussa Suomeen...

Toivottavasti teillä on vähemmän stressaava torstai!

<3: Jenna

Do you have to be rich to travel?

Hi everyone! This post is again in English mostly because I want to reach as many people as possible with this subject. This is a topic I wanted to start a discussion about even before I had a blog.

So is it possible to actually let go of everything you have, pack your bags and leave for a never ending holiday?

If you are not in any way dependent on other people and/or have a serious illness, I believe it is. What I have learned from the internet forums and comment sections of the news is that most people think you have to be a millionaire to move abroad, to do a trip around the world or to just take (a) gap year(s) from your normal everyday life. I recently read an interesting topic about a 30-year-old couple who sold everything they had, left their jobs and moved abroad. When browsing the comments I could see jealousy shining through most of the comments and people telling how they could never afford doing so and how it's not something realistic.

Now I'm telling you one unexpected fact about moving abroad: you do not need a lot of money. Lets take Jani as an example: he worked in a sh***y paid job (often less than 2000€/month which in Finland is less than an average pay), he decided to save less than half a year, and voilá, he had enough money to move to Australia. Jani managed to save relatively well actually, but I also know people who have moved to Australia having 1000€ on their account. It's enough to pay for a cheap accommodation and food while you look for a job. Sometimes you don't even have to pay anything for the accommodation since there are a lot of places where you can work for the accommodation. You can also use couch surfing and other similar services to stay for free. The wildest travellers here in Australia even buy a cheap van (e.g. 500$) which is their transportation and accommodation all together.

In Jani's case he managed to find a cheap accommodation option by moving to my small flat to be able to save money. He also just simply stopped eating out, stopped paying for movies, activities and having drinks outside. He's life was not extremely amazing during that half a year, but he wanted to make that choice to be able to enjoy life later. When saving money you really have to want to save money. That way you will find ways to actually make it happen. For example: if your only way to cut expenses is by moving to a smaller flat or even a shared flat but you are not willing to do it, then maybe achieving your goal is not that important for you after all.

I actually believe it can be way more expensive to go for a one week's holiday trip than to move to another country for a longer period of time or even forever. During a week's holiday you normally spend more money on accommodation, you eat in restaurants instead of cooking yourself and you need to have the return flight ticket already paid as well. You are also paying for all your bills and rent back in you home country while you are on a holiday. Whereas when you go for a trip that's meant to last up to several years, it's not all about luxury. It's silly to think that people who travel full time would maintain a hedonistic lifestyle all the time. Me and Jani saved enough money to be able to travel for four months without a need to work. However, we often slept on free camp spots, seldom ate in restaurants or spent money to shopping or some other irrelevant activities. Of course we also had to skip many awesome activities tourists normally do when having a shorter holiday here but this way we managed to extend the holiday longer. Now we are both working full time to be able to again continue travelling.

One of our ways to save money while travelling

I dare to say we could live like this forever. We could travel around the world exploring for years. How? Simply by finding a job when the money runs out.  And what if you won't find work? Well, you might not find a job from your home country either. If you have, though, then why would you have difficulties somewhere else? If you don't speak the language it might be harder, of course, and there is greater risk of being exploited. Regardless, there are always jobs where you don't need language skills and where they aren't required. Plus in many countries you don't need to have a qualification to work in a certain field. For example in Australia anyone can work in hospitality industry whereas in Finland it's harder without the qualification.

There are also other ways of earning money than physically going to work. If you are creative enough, you will more than likely find something online. Nowadays you can earn money by writing a blog, making YouTube videos, selling your Instagram photos, making translations as a freelancer and much more. I have recently found videos of a couple who travel full time and earn their travel money by working online. According to them the Internet is full of opportunities. Check out one of their's web page here. They share many useful tips of how to begin the journey of a lifetime and how to start earning money alternatively. You can also follow both of them in Facebook.

In the end I want to highlight that my intention is not to tell how failed person you are because you haven't followed your dreams, but to show there are ways to do it without winning the lottery. Everyone makes their own choices, and the ones that really want to travel won't let money to stop them. Money is something you can always make while travelling, or something you can even live without if you are creative enough and ready to survive without some amenities. While travelling, you are actually free from some of the bills you used to pay in your home country: e.g. rent, electricity, magazine subscriptions and so on.

Finally I want to point out (especially for my mum :D) that even though I believe mine and Jani's trip could last forever or at least for years, it's most likely not going to. I miss my family and friends and want to return to Finland possibly for already next summer. But this will not, for sure, be my last long trip.

Happy travels for everyone! ;)

<3: Jenna

Päivitys tähän hetkeen

Pahoittelut hiljaisuudesta! "Kukaan ei kohta enää lue sun blogia ku päivität niin harvoin", kuten Jani mielipiteensä mulle muutama päivä sitten ilmaisi. Se on varmaan ihan totta, mutta milloinkas kirjoittaisin? Oon töissä 6pv viikosta ja sen yhden vapaapäivän haluan kyllä tehdä jotain muuta kun istua koneen äärellä. Mulla on kyllä yksi erittäin hyvä ja mielenkiintoinen postausidea mielessä ja toivonkin että saan sen joku lähipäivä vielä toteutettua. Se on aihe, josta halusin itseasiassa kirjoittaa jo ennen kuin aloitin koko blogin pitämisen. Mutta ennen sitä ajattelin jakaa pikaiset kuulumiset näin ennen töihin lähtöä.

Me siis muutettiin ihanaan kämppään ihan ydinkeskustaan kesäkuun alussa. Kyllästyttiin maksamaan hostellista erittäin kallista hintaa tasoon verrattuna. Pienen tutkailun jälkeen meille selvisikin, että maksamalla 1$ viikossa enemmän, me voidaan asua keskustan pilvenpiirtäjässä, josta löytyy uima-allas, poreallas, kirjasto, kuntosali ja sauna. Tietysti jaetaan tää kämppä kahden muun pariskunnan kanssa, mutta onneksi kaikilla on oma huone ja paljon tilaa. Muuton alla tehtiin pari päiväretkeä yms., mutta aika pian sekä mun että Janin työtunnit pomppasivat niin huimiksi, että ei tässä enää mitään kivaa ehdi kauheasti tekemään. Ensi viikolla Janilla taitaa olla töitä suoraan listaan laitettuna peräti 65 tuntia (mikä siis meinaa, että niitä on todennäköisesti vieläkin enemmän) eikä yhtään vapaapäivää. Täällä Asseissa suurin osa reissaajista työskentelee Casual -sopimuksella, mikä siis meinaa, että teet töitä tuntipalkalla silloin kun tarvitaan. Ei ole minimituntimäärää (eikä Janin listasta päätellen myöskään maximi) ja sut voidaan potkia pihalle koska vaan ilman sen kummempaa syytä. Ei ole kauhean hyvä sopimus, mutta aika vaikea saada muutakaan kun on niin lyhyestä ajasta ja tietynlaisista töistä kyse. Janilla oli myös 1,5vk niin ettei ollut töitä ollenkaan, eikä siitä heru mitään korvauksia. Täytyy siis takoa, kun rauta on kuuma.

Pieni parannus hostellielämään :D

Me ollaan tavattu paljon ihania ihmisiä, mistä johtuen onkin aika harmi, että tehdään niin paljon töitä. Toisaalta on kiva kerätä rahaa reissaamista varten, mutta toisaalta tässä jää myös paitsi kaikesta hauskasta. Vietettiin Juhannus suomalaisessa porukassa Kurabyssa, missä tavattiin kivoja tyyppejä, joita ollaan mahdollisuuksien mukaan nähty jälkeenpäinkin. Viime sunnuntaina oltiin osan kanssa piknikillä läheisessä puistossa, jossa on sunnuntaisin livemusaa. Juhannuksena oli puhetta myös kengurun grillaus illasta Kurabyssa, ja toivonkin että sen sais järjestettyä ennen kun me lähdetään täältä johonkin suuntaan taas etenemään.

Jussia juhlittiin Kurabyssa

Sunnuntaipiknik <3

Ehkä yksi mukavimmista illoista viime kuussa oli illallinen meidän mahtavien kämppisten kanssa korealaisessa ravintolassa, ja sitä seurannut State of Origin rygbymatsi hienolla kattoterassilla. State of Origin (osavaltioiden välinen rugbyottelu) on täällä todella suuri juttu ja sen huomasi myös tunnelmasta. Meidän harmiksi sekin ilta kuitenkin päättyi vähän lyhyeen Janin seuraavan päivän töiden takia. Muuten ei ole mitään eritystä mainittavaa. Tehdään nyt töitä, jotta päästään taas etenemään. Mulla alkaa taas levottomuus puskea päälle ja haluaisin jo nähdä ja kokea jotain muuta :D.

Korealainen ruoka oli ehkä parhaita uusia ruokakokeiluita ikinä. Suosittelen!

Hyvää sunnuntaita kaikille!

<3: Jenna
                   

Kenen kanssa kannattaa reissata? Vai kannattaako kenenkään..?

Hellurei! Täällä paiskitaan töitä eikä oikeen muuta ehditäkään. Jani tosiaan palasi farmilta viime tiistaina syynä työhaastattelu Brisbanessa keskiviikkona (tai ehkä mäkin osittain olin se syy, hih) ja sai kuin saikin siltä istumalta duunia, jes! Jani rakentaa ja purkaa messuja ja tapahtumia ja alku ainakin on sujunut super hyvin. Mä sain lopulta töitä vastaremontoidusta hotelli-ravintola-kahvila-peliluola-viinakauppa-baari konseptin baarista ja oon kanssa tykännyt tosi paljon! Mulla on ihan unelma työajat (ajoittuu yleensä 10.00-23.00 välille), palkka on parempi kuin oisin koskaan osannut toivoakaan, työ on helppoa ja rentoa ja mulla on mukavia työkavereita. Eli siis loppu hyvin kaikki hyvin.

Kuten aiemmin mainitsin, mulla oli työhaastattelu myös Darwiniin erään luonnonpuiston keskellä sijaitsevaan hotelliin, mistä mulle myös lopulta tarjottiin paikkaa. Päädyin kuitenkin kinkkisen pohdinnan jälkeen lopulta jäämään Brisbaneen. Se oli kaikin puolin helpoin ratkaisu, joka mahdollisti myös mun ja Janin nopean jälleennäkemisen. Ei oltais välttämättä nähty peräti puoleen vuoteen jos oisin lähtenyt. Nyt ei jouduttu olemaan erossa kuin vähän vajaa kuukausi, mutta toisinkin olis voinut käydä. Tää vajaa kuukausi yksin oli kuitenkin merkittävää aikaa. Mulla ehti olla kivaa, kamalaa, ja oli paljon aikaa olla omien ajatusten kanssa ja pohtia. Jälkeenpäin harmittaa, että olin liian laiska kirjottamaan päiväkirjaan ylös mun ajatuksia. Joka tapauksessa, tota otsikon aihetta kävin läpi aika paljon.

Mun mielestä täällä uusia ihmisiä tavatessa kansalaisuuden lisäksi toisiksi yleisin kysymys kuuluu "Who are you travelling with?" Luulen, että sitä kysyttäessä on helppoa muodostaa heti mielikuva toisesta:

• kaverin kanssa -> okei, bilettäjiä
• kumppanin kanssa -> aijaa, tää on tylsä
• yksin-> wow, extrovertti seikkailija

Ja niin edelleen... Oon huomannut itsekin "syyllistyväni" tähän ihmisen lokerointiin matkakumppanin perusteella, mikä harmittaa mua. Ei jokainen parisuhteessa oleva nyhjää toisen kanssa 24/7 ja täten tarkoita et henkilö on epämielenkiintoinen, eikä jokainen yksin matkustava oo todellakaan ulospäinsuuntautunut. Oon tavannut useampia yksin reissaavia ihmisiä, jotka todellakin viihtyvät kirjaimellisesti YKSIN.

Kenen kanssa sitten on parasta matkustaa? 

Mitä enemmän muiden kanssa juttelen, sitä enemmän oon tullut siihen tulokseen, että kaikki vaihtoehdot on erinomaisia, mutta toisaalta mikään ei ole täydellinen pidemmän päälle. Suurin osa ihmisistä kaipaa vaihtelua. Oli kyseessä sitten kaveri tai poikaystävä, alkaa tiuskiminen ja toiseen turhautuminen 100% varmuudella ennen pitkää, kun toista näkee kuukausitolkulla 24/7. Tiedän jonkin verran ihmisiä, jotka Suomessa ollessaan vannovat, etteivät ikinä uskaltaisi reissata yksinään, mutta jo vain alkaakin ajatus yksin reissaamisesta houkuttaa, kun kaverin naama alkaakin parin kuukauden jälkeen odottamattomasti ärsyttää. En ole varma, oonko tavannut yhtiäkään kaveruksia, jotka ei olis myöntänyt riitojen lisääntyneen matkan aikana.

Vaikka meille myös Janin kanssa tulee enmmän kinaa mitä enemmän yhdessä aikaa vietetään, en kuitenkaan itse ainakaan viihtyisi jatkuvasti yksin. Toisinaan tarvitsee seuraa ja ns. tosiystäviä reissulta on vaikeampi löytää. Hyvänpäivän tuttuihin saattaa tutustua yksinään helpoiten, mutta heille ei ehkä halua jakaa itsestään kaikkea, mikä tekee varsinkin kurjan paikan tullen rupattelusta tosi raskasta. Välillä tarvitsee ympärilleen oikeasti rakkaita ihmisiä, keiden kanssa jakaa elämän huolet, ilot ja surut. Toisaalta tiedän ihmisiä, jotka on reissuillaan tavanneet sielunkumppaneita.

Tapasin erään saksalaisen tytön, joka oli samalla Australian reissullaan kiertänyt maata yksin, poikaystävän kanssa ja ystävän kanssa vuorotellen. Hän ei osannut sanoa, mikä kokemuksista oli paras, mutta pystyi nimeämään kaikista liudan sekä hyviä että huonoja puolia. Hän oli myös ehdottomasti sitä mieltä, että kaikkeen kyllästyy pitkällä aikavälillä. Luulen, että myös mulle ja Janille sillontällöinen erossa olo tekee ihan hyvää, että osaa sitten taas nauttia yhdessäolosta. Lähes kaikki, keille me täällä kerrottiin meidän väliaikaisjärjestelystä (Jani farmilla ja mä Brisbanessa), kummasteli tätä erossa oloa suuresti. Mutta hei, miksi ei? Vaikka tää ratkaisu tehtiin enemmänkin pakosta kun vapaasta tahdosta, niin kyllä silti, vaihtelu virkistää.

Kenen kanssa te haluaisitte mieluiten reissata? :)

<3: Jenna

Everything happens for a reason

Hi everyone! I decided to write at least this post in English so my international friends could also have a ''once in a lifetime experience'' when actually reading my blog instead of just watching pictures :D.

The reason it has been so silent (again) is not because I would be too busy, but just cause there is not much to tell. I'm still in Brisbane looking for work and doing housekeeping in my hostel but besides that, nothing else really. My days are pretty boring and meaningless and I haven't been too happy lately. I got couple of job offers but even if I wanted to take one of them, they wouldn't start yet and they don't promise too many hours either. I also had a phone interview to one place quite far away, but I'll tell more when I get to know whether I got the place or not. People keep telling me something will come up eventually and I try to keep believing in it. Couple of days ago I kept asking myself why am I still here, wasting my time, but on the other hand where would I go? In Finland I would have the same ahead. Plus, I don't feel like going back yet. For sure I haven't seen or experienced enough yet. I believe there's a reason why I continue trying and don't want to give up.

Jani is still on the farm in Stanthorpe and not making much money because of the short workdays and huge amount of public holidays there was last month. The farmers don't want to work during public holidays or weekends, so there has been too many days off. Also every time it rains, there is no work. We both hope he could do the entire five days this week. Would be the first week so far...

However, I don't want to say my time in Brisbane has been completely s**t. I have met awesome people and done so many nice things. Yesterday we went to check out Mount Coot-Tha with a small group of Finns. I decided to have a break from the job hunt and actually see something from this city. Must say it was a cool view from up there. We saw the view when it was still daylight and later when it got dark. Earlier last week we also had a Finnish people Vappu picknick. We played some games and enjoyed the best ever 1st of May weather. I also saw fireworks and some performances on Buddha's birthday party which was celebrated here in the city centre a week ago. With a friend from the hostel we also went to see some of the galleries and museums (that I normally never do but was definitely worth it) and spent an afternoon at the so called ''Lagoon'' or city beach pool how they also call it.

Vappu picknick!

Awesome weather!

Birthday of Buddha

This is why I normally skip art galleries :D...

  

At the top of Mt Coot-Tha

At the top of Mt Coot-Tha

One of the best things in Brisbane so far happened last week. I was feeling particularly depressed: job search wasn't going well, I felt lonely and something (that shouldn't even be mentioned) had just happened last day. I was walking on the street, when suddenly an old friend back from Finland stopped me. I didn't know she was in the same city with me and I doubt she knew either. We ended up chatting for more than an hour, after which she, her friend and I ended up spending the rest of the evening together. It truly cheered me up, especially when she gave a tip for my job hunt that led to the phone interview I mentioned earlier. Afterwards I feel so thankful of what happened. And I believe it was meant to happen.

I believe that every step you take, every person you meet, every decision you make happens for a specific reason. For days I've been wondering what is the reason for me being unhappy, unable to find a job and living meaningless days. I've come up with the conclusion it's meant to grow me mentally and show that even travelling isn't always just happiness and perfect bliss. This is meant to remind me to enjoy the little things in life and appreciate the good times and achievements. So it seems these couple of weeks haven't been that meaningless after all... :)

I want to give a valuable advice to all of you: don't burn the bridges behind you. You never know who you'll need in your life in the future. I have recently received help from two awesome people I would have never thought I'd need here, but because of them I might soon have a job.

Happy Tuesday for ya'll! ;)

<3: Jenna  

Mt Coot-tha lookout

This blog post was born while listening to:

Marchesini and Farina aka FARMA 2012 Rework Radio -- Beautiful Life

Faydee -- Legendary

Martin Garrix, Dua Lipa -- Scared to Be Lonely

Zara Larsson -- Ain't My Fault

Sigala, Bryn Chrisopher -- Sweet Lovin'

Zedd, Selena Gomez -- I Want You To Know

Fais, Afrojack -- Hey

Ed Sheeran -- Castle on the Hill

Ed Sheeran -- Galway Girl

Timmy Trumpet, Qulinez -- Satellites

Kretsen, OMVR -- Walls

David Guetta, ft. Lil Wayne, Nicki Minaj -- Light My Body Up

Mikko Sipola -- Made of fire


Ps. Right after finishing this post, I got a job offer. Yayy!!! :D<a href="https://www.bloglovin.com/blog/18462971/?claim=hyg6k4tuczw">Follow my blog with Bloglovin</a>

Tiet erkanee

Moi! Pahoittelut hiljaisuudesta. Jonkun verran on sadellut kommenttia, että blogi sais päivittyä useammin. Nyt ollaan kuitenkin oltu niin stressissä töiden ettimisestä, että blogi on jäänyt mielenkiinnon kohteiden ulkopuolelle ihan kokonaan.

Me tultiin Brisbaneen tiistaina, ja sitä ennen vietettiin viikko Sydneyssä. Mentiin sinne moikkaamaan kavereita, joista osa palasi heti meidän vierailun jälkeen kotimaahansa. Oli ihanaa nähdä vielä, eikä kaduta että mentiin, vaikka rahanmeno olikin aika mieletöntä. Jo Sydneyssä ruvettiin katselemaan netistä työtarjontaa, ja aika nopeesti huomattiin, että vaikka töitä on paljon, niin on myös hakijoitakin. Jos ilmoitus farmipaikasta oli tullut 10 minuuttia sitten, saattoi siihen olla lähetetty jo satoja hakemuksia. Muutama päivä haettiin töitä ihan aamusta iltaan, hiottiin CV:itä ja soiteltiin ympäriinsä, mutta monesti jäätiin ilman vastausta mm. pääsiäisen takia, ja jos vastattiinkin, käskettiin meidän soittaa uudestaan pääsiäisen jälkeen. Alettiin olla epätoivoisia, koska oltiin rehellisesti kuviteltu työnhaun olevan täällä helpompaa kuin Suomessa. Oltiin avoimia ihan kaikenlaiselle työlle (paitsi Gentlemen's Clubin stripparin pestin tarjouksesta kieltäydyin). Huomattiin myös, että vaikka muuten sovelluttaisiinkin johonkin tehtävään, saattoi oma auto olla tinkimätön vaatimus. Meillä ei ole omaa autoa, eikä todellakaan rahaa hankkia sellaista. Myös pari farmipaikkaa olisi irronnut, mutta kun kyseisen working hostellin laittoi Googleen, oli kommentit niin järkyttävää luokkaa, että pakko jättää väliin jollei halua olla itsetuhoinen. Viimeisenä yrityksenä Jani suoritti netissä White Cardin, joka avaa ovia rakennusalalle, ja mä taas RSAn; paikallisen anniskelupassin.

Kuuluisa Bondi beach

Onneks näitäkin kerkesi vielä nähdä <3

Koettiin Sydneyssä kaikkien aikojen sadekuuro. Tässä ootetaan bussia jossain rakennuksessa, mihin meidän ei tosiaan ois kuulunut päästä :D

Koska Sydneyssä on melko kallista asua ilman töitä (ja surkea sää tähän aikaan vuodesta :D), päätettiin lentää Brisbaneen etsimään onneamme. Mä pääsinkin heti seuraavana päivänä työhaastatteluun (en tosin ottanut tätä työtä vastaan) ja siitä parin päivän päästä aloitin työskentelyn hostellilla 2h päivässä majoitusta vastaan. Jani taas sai samoihin aikoihin viestin eräältä working hostellilta, jossa oltiin molemmat odotuslistalla, että nyt olisi farmitöitä tarjolla. Jani lähti sinne tänään ja aloittaa toivottavasti työt huomenna. Me ei uskallettu lähteä molemmat, koska farmille meno on täällä aina niin iso riski. Ensin pitää maksaa working hostellille viikon vuokra + deposit, ja pahimmassa tapauksessa töitä ei olekaan heti tarjolla. Meillä ei olis ollut ikipäivänä varaa maksaa noita majotuksia ja matkoja molemmista sinne pellon keskelle ja sitten pettyä huomatessamme, että meitä onkin huijattu. Niinpä yhteistuumin päätettiin lähettää Jani kokeilemaan onneaan, ja mä jään tänne, missä asun jo ilmaiseksi ja saan todennäköisesti helposti esim. baari/kahvilatöitä.

Ja koska me taas nähdään? En tiedä. Ehkä jo viikon päästä jos homma ei oo toimi ja Jani palaa v*ttuuntuneena takasin Brisbaneen :D Toivomus kuitenkin on, että töitä riittää paljon vähintään sen luvatun kuukauden verran. Jos hommaa löytyy sen jälkeenkin ja paikka on hyvä, saatan itse lähteä perässä. Farmityön tekeminen kuuluu kumminkin myös mun ihan ykköskokemustoiveisiin täällä Ausseissa olon aikana. Tärkeintä se on toisen vuoden viisumin saamisen kannalta, mutta vaikka sitä ei saiskaan, luulen että haluaisin silti kokeilla. En oo koskaan tehnyt vastaavanlaista työtä, ja en välttämättä edes saa toista mahdollisuutta.

I will miss you <3

Toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin :)

<3: Jenna

Lentokentältä häädetyt

Moi kaikille pitkästä aikaa! Tää postaus on ollut mulla kesken jo viikkokausia, mutta Balilla lomaillessa ei paljoa huvittanut istua koneen ääreen jatkamaan, joten siksi blogi jäänyt vähän tauolle. Balin loma oli ihanan lämmin, rentouttava ja suurimmaksi osaksi stressitön. Mitä nyt herättiin yhtenä aamuna maanjäritykseen ja muutama päivä meni mulla (oletettavasti) salmonellan kourissa, mutta suurimmilta osin loma koostui uima-altaista, terasseista, naurusta ja hauskoista kommelluksista.

Villalife @ Canggu, Bali

Mutta sitten aiheeseen. Siis kyllähän nyt kaikki sen tietää, että kaikki lentokentät ei ole auki 24/7. No kun eipä tiedäkään! Ja vaikka tietäisikin, ei sitä välttämättä rahansäästämishimoissaan tule ajatelleeksi. Kerroin ystävälleni mulle ja Janille sattuneesta mokasta, ja hän vinkkasi, että siitä kannattaa kirjoittaa blogiin, koska kuuluu kuulemma ainakin itse niihin, keille olisi tulevaisuudessa voinut hyvinkin käydä samoin.

Tottakai me lentokentällä itse työskennelleinä ollaan tiedetty jo muutaman vuoden ajan, että pienemmät kentät menevät monesti yöksi kiinni. Lentokenttien aukioloajat voi tarkastaa kyseisen kentän nettisivuiltakin. Mulla ja Janilla ei kuitenkaan edes käväissyt pienessä mielessä tällainen mahdollisuus, kun suunniteltiin yöpyvämme Melbournen Avalon kentällä yksi yö ennen Tasmanian reissua (reissu ennen Balia). Avalon ei ole Melbournen pääkenttä, vaan pieni kotimaisten lentojen kenttä noin tunnin ajomatkan päässä keskustasta. Meillä oli lento lähdössä aamulla, ja edellisen päivän iltapäivällä palattiin roadtripiltä, joten ajateltiin säästää rahaa ja vaivaa menemällä vain suoraan auton palautuksen jälkeen kentälle. Tällöin vältämme seuraavan aamun siirtymästressin ja aikaisen herätyksen (ja tottakai, säästämme ainakin 60$ rahaa, kun ei tarvitse maksaa hostelliyötä).

Balilla on paljon ns. riisiterasseja. Mun mielestä näkemisen arvosia!

Saavuttiin kentälle joskus viiden aikoihin ja yllätyttiin kentän pienuudesta suuresti. Istuttiin kuitenkin kaikessa rauhassa syömään eväitä, kun yhtäkkiä karmiva ajatus vaan iski muhun kuin salama kirkkaalta taivaalta: Mitä jos tää kenttä suljetaankin yöksi?! Lähdin paniikissa kiertämään kenttää, ja löysinkin käsiini vanhahkon Security -liiviin sonnustautuneen herrasmiehen, joka vahvisti pahat aavistukseni todeksi. Kenttä suljettaisiin viimeisen saapuvan lennon jälkeen, ja avataan uudestaan vasta 4.00 aamulla. Herra ei näyttänyt kovin yllättyneeltä, että oltiin suunniteltu viettävämme yö kentällä. Backpackerit luulee kuulemma vähän väliä Avalonin kenttää hotelliksi ja viimeksi edellispäivänä hänen oli häädettävä joku lentoansa odotteleva nuori mies muualle yöksi. En voi sanoin kuvailla mun järkytystä, koska vaihtoehtoja yöpaikkoihin keskellä ei mitään ei oikeastaan ollut.

Raahauduin puoliväkisin kipeänä kattomaan näitä Balin ihania vesiputouksia. Oli onneks sen arvoista <3

Oltiin niin epätoivoisia, että oltiin valmiita nukkumaan ulkona teltassa. Security tyyppi kuitenkin selitti, ettei ulos voi jäädä telttailemaan, koska kentän alue jatkuu kilometrejä joka suuntaan, ja vaikka olisikin valmis kävelemään ne kilometrit, ei aidan ulkopuolella ole kuin moottoritietä ja ojaa ja kaiken lisäksi siellä parveilee koko yön poliiseja käynnissä olleen airshown takia. Hän selitti myös, että viiden kilometrin päässä on kuulemma huoltoasema, jonka pihalla on myös virallinen camping alue, mutta taksia ei kuitenkaan kannattanut ottaa, koska taksikuski veloittaa viiden kilsan matkasta saman verran kuin matkasta Melbournen keskustaan (eivät kuulemma tykkää lyhyistä matkoista)...

Meillä oli oikeasti vaikeuksia löytää Balilta siistejä rantoja. Kuitenkin lopussa kiitos seisoi ja kärsivällisyys palkittiin.

Aika kauan käytiin olemattomia vaihtoehtoja läpi Security tyypin kanssa, kun hän lopulta ystävällisesti ehdotti voivansa heittää meidät autolla kenttäalueen ulkopuolelle, jolloin meidän kävelymatka pilkkopimeässä (tässä vaiheessa oli jo piemää) lyhenee noin kahdella kilometrillä. Päätettiin siis suunnata huoltoasemalle yöksi. Meidän piti odotella yhdeksään, jonka jälkeen security tyypillä oli pieni aukko aikaa meidän kuskaamiseen. Hänen täytyi kaksipaikkaisen autonsa takia viedä meidät yksitellen. Oltiin sitten lähdössä telttoinemme ja tavaroinemme kävelemään, kun erään tien sulkeneet poliisit kysyivät mihin olemme suuntaamassa. Selitettiin heille tilanne, ja poliisit päättivät yksimielisesti, että jonkun heistä on annettava meille kyyti. Oltiin ihan sanoinkuvaamattoman kiitollisia, kun meidät kiidätettiin poliisiautolla muutamassa minuutissa huoltsikalle ja päästiin vielä hyvissä ajoin nukkumaankin.

Aamuyöstä tarvitsi enää kävellä vain yhteen suuntaan, mikä ei ollenkaan tuntunut niin pahalta suoritukselta. Jälleen kerran saimme kiittää aussien ystävällisyyttä ja avuliaisuutta, joka oli tarpeen meidän oman tyhmyyden takia. Jos tää kirjoitus pelastaa edes yhden ihmisen samalta kohtalolta, olen onnistunut. :D

Melbournen katutaiteesta löytyy iskulauseet joka tilanteeseen. ''Burn the negativity'' oli meidänkin motto tarpoessa aamuyöstä 4.00 5km matkaa takaisin Avalonin lentokentälle xD...

Railakasta lauantaita!
<3: jenna

Mikä on ihmisen tarkoitus maailmassa?

Heippa! Otsikko saattaa teidän korviin kuulostaa hieman oudolta, mutta joskus on kuulumisten lomassa kirjoitettava mielen päällä itsepintaisesti leijuvista aiheista. Me ollaan nyt Tasmaniassa, jota ollaan kierretty kohta viikko, ja tän postauksen oheen aattelinkin laitella ihania Tasmania maisemia keventämään tunnelmaa. Jos jonnekkin ois pakko haaksirikkoutua, saattaisin harkita tätä taianomaista saarta. Parasta tässä reissussa on ollut kaksi ihanaa uutta tuttavuutta, joihin tutustuttiin leiripaikalla, ja joiden ansiosta päästiin tekemään aika kattava kokopäivän vaellus Cradle Mountain National Parkissa. Meinattiin nimittäin jättää kyseinen puisto kokonaan väliin sen huiman korkean hinnan takia. Onneks kohtalo puuttui peliin ja saatiin sittenkin nähdä tuo aivan uskomaton paikka.

Mount Field National Park

Cradle Mountain National Park

Freycinet National Park

Onnellisina Cradle Mountainin huipulla!

Ja sitten tähän outoon aiheeseen. Erityisesti täällä Tasmaniassa ollessa (ja muutenkin koko Australian reissun aikana) oon päässyt tosi lähelle luontoa ja eläimiä. Oon onnekkaana saanut seurata erilaisten papukaijojen päivärutiineja luonnossa, kenguruiden ruoanetsintää, emujen päivänviettoa aukeilla, liskojen pakoyrityksiä ihmisten katseilta ja vaikka mitä muuta. Oon tutustunut lukemattomiin infokyltteihin eri eläimistä ja niiden asuinalueista, ja nähnyt raadonsyöjien korjaavan kuolleet yksilöt pois. Mulle on alkanut hahmottua tosi selkeästi, miksi tietyt eläimet elävät juuri tietynlaisella alueella, ja myös että kuka on kenenkin suurin uhka. Kaikki vaikuttaa tosi loogiselta, loogisemmalta kun oon koskaan ennen osannut ajatella. Oon oppinut miksi kiiltomadot kiiltää ja miten luolahämähäkit saavat ruokansa, sekä valitettavasti; miksi jotkin lajit ovat kuolleet sukupuuttoon.

Meidän kahden yön leiripaikka <3

Pikkuhiljaa sitä on huomannut, että kaikella on selkeä paikkansa maailmassa, ja jokaisella tuntuu olevan selkeä tarkoitus. Jos jonkun tarkkaa tarkoitusta en osaakaan sanoa, ainakin se on jonkun toisen pääasiallista ravintoa. Jo viikkokausia mua on kuitenkin vaivannut kysymys siitä, mikä on ihmisen tarkoitus. Ihminen tuntuu levittävän ympärilleen ainoastaan tuhoa ja saasteita ja aiheuttavan muiden lajien sukupuuttouhan. Vaikka Australia onkin todella puhdas maa, näkee täälläkin valitettavan paljon ihmisen käytöksen seurauksia. Toisinaan kansallispuistoissa lojuu fantatölkkejä, joskus taas ilmaisilta camping alueilta löytyy oikeita jätekeskittymiä. En myöskään ole koskaan ennen nähnyt autolla ajamisen tappavan missään niin paljon eläimiä kuin täällä. Ei ole yhtään epätavallista, että vaivaisen sadan metrin matkalla maassa lojuu useita viime yönä kuolleita wallabyita ja pari muuta muussattua otusta. En millään jaksa uskoa, että ihminen on luotu maanpäälle tuhoamaan, saastuttamaan ja pitämään muiden lajien kasvun aisoissa.

Noin viikko sitten sain pohdinnalleni yhden mahdollisen vastauksen, joka teki mut tavallaan tyytyväiseksi. Tutustuin Ballaratin eläinpuistossa Tasmanian tuholaiseen, pelkästään Tasmanian alueella elävään pussieläimeen. Se on raadonsyöjä, joka on kovaa vauhtia kuolemassa sukupuuttoon. Lajia on jäljellä enää muutama tuhat ja eläinpuistot sekä muut järjestöt taistelevat kovasti lajin pelastamiseksi. Tasmanian tuholaisilla on eräänlainen kasvaintauti, jota ne tartuttavat toisilleen, ja joka uhkaa lajia kuolemasta maan päältä lopullisesti (ei siis tällä kertaa ihmisen toimien johdosta, kumma kyllä). Eläinpuistot ovat kasvattaneet vankeudessa tautivapaan joukon, joka vapautetaan luontoon, jos laji muuten katoaa. Lajin elvyttäminen on kuitenkin aikaa vaativa prosessi, sillä tuholainen elää vain noin kuusi vuotta, ja synnytetyistä jälkeläisistä vain murto-osa (ja monesti jopa vain yksi) selviää aikuiseksi. Pari päivää sitten kun oltiin siellä aiemmin mainitsemassani Cradle Mountain kansallispuistossa, sai yksi meidän kavereista kesken kaiken tekstarin, jossa oli linkki uutiseen hoitokeinon vastikäisestä löytymisestä Tasmanian tuholaisten kasvainsairauteen. En voi sanoin kuvailla kuinka iloisia me oltiin! En tietenkään tiedä tän uutisen todenperäisyyttä, mutta vaikuttaa siltä, että voiton puolella ollaan! :)

Suloinen Tasmanian devil

Näillä pikku tuholaisilla on yleisenä tapana purra toisiaan erityisesti paritellessa, ja siten kasvaintauti leviää.

Tästä kaikesta en siis vetänyt johtopäätöstä, että ihmisen tarkoitus maailmassa on suojella Tasmanian tuholaista, mutta mieleeni kyllä juolahti, että ihmisen tarkoitus voisi meidän lajin viisauden ansiosta olla ylipäätään muiden lajien suojeleminen, erilaisten hoitokeinojen kehittäminen, tai ylipäätään jatkuvuuden varmistaminen. Me ei vain osata tai haluta käyttää valtaamme pelkästään hyvään, mutta mistä sitä tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ja jos joku nyt sanoo, ettei ihmisellä tarvitse olla tarkoitusta, niin hei, on muillakin lajeilla! :D Mä en todellakaan usko, että kaikki on täällä maailmassa meitä varten ja vaan meidän käytettäväksi. Maailma toimisi todennäköisesti paljon paremmin ilman meitä, mutta kerran täällä nyt ollaan, voisi luulla, että haluttaisi saada jotain hyvää ja hyödyllistä aikaan. Huh, olipas syvällinen vuodatus! Mutta joskus omat ajatukset on päästettävä ulos. Ootteko koskaan miettineet samankaltaisia asioita? 

Loppukevennykseksi aattelin kertoa, että mä ja Jani ollaan ihan POIKKI! :D Ollaan kierretty Tasmaniaa aika aktiiviseen tahtiin yöpyen ainoastaan kerran kaksi yötä samassa paikassa. Ollaan kävelty, kiivetty vuorille, kokattu maassa nuotion äärellä kyykkien ja nyt vielä nukuttu teltassa jo kaksi viikkoa putkeen. Vaikka Tasmania onkin ollut ihan toteenkäynyt unelma, niin ootetaan jo innolla meidän neljän päivän päästä koittavaa lentoa Balille, jossa päästään pariksi yöksi ihan HOTELLIIN! Balilla on tarkoitus rentoutua ja mahdollisesti nauttia alkoholia yli suositeltavien rajojen. Myös Janin kavereita lentää sinne Suomesta, joten kotoisissa tunnelmissa mennään :D No okei, ehkä jotain aktiviteettiakin on pakko kokeilla, mutta sanotaan nyt ettei ainakaan ekaan viikkoon.

Hyvää sunnuntaita Suomeen!
<3: Jenna




Lähteet Tasmanian tuholaista koskevaan infoon on peräisin Ballaratin eläinpuiston hoitajan kertomuksista ja mun lukemista infotauluista.