Ensimmäisen viikon kuulumisia

Heippa kaikki! Nyt on puoltoista viikkoa vierähtänyt siitä kun saavuttiin tänne Aussien maan kamaralle ja pakko sanoo et on ollut aivan uskomatonta! Jotenkin tuntuu et ollaan tosi helposti sopeuduttu tähän hieman epävarmaan ja epämääräseen hostellielämään. Kerättiin ympärille neljäntenä päivänä aivan uskomaton kaveriporukka, joiden kanssa tehtiin spontaaneita retkiä ja piknikkejä, kokattiin yhdessä kaikki ateriat ja oltiin kolme päivää periaatteessa yhdessä 24/7. Oli ihanaa! Niin ja selvennykseks: puhun menneessä aikamuodossa, koska lauantaina tän porukan "perustaja", mun ensimmäinen ystävä Australiassa, lähti jatkamaan matkaa :(. Tuntuu yllättävän kurjalta ottaen huomioon kuinka vähän aikaa ehittiin tuntea. Viime perjantaina oltiin vikaa kertaa yhdessä ulkona ja kaikki oli ajoittain melko haikeissa tunnelmissa.

    

Frozen Coke is the best invention ever!!

Sen lisäks että ollaan hengailtu näiden ihanien ihmisten kanssa, ollaan myös tehty kaikkea kivaa kaksistaan. Yks parhaista retkistä tähän mennessä oli päiväretki Adelaide Hillseille. Mentiin ensin bussilla suurin osa matkasta, ja sen sijaan et oltais uskottu reittiopasta ja vaihdettu bussia, päätettiin lähteä kävelemään kohti Waterfall Gullya, pientä vesiputousta, josta tiedettiin olevan vielä jonkinlainen kävelymatka määränpäähän Mount Loftylle. Oltiin kävelty ehkä vartti, kun ventovieras nainen ajoi autolla meidän viereen ja kysyi mihin ollaan matkalla. Saatiin kuulla, että Waterfall Gullylle, josta varsinainen kävelyreitti vasta alkaa, on kävellen matkaa suunnilleen tunnin verran. Oltiin varmaan tosi järkyttyneen näkösiä, koska tää nainen sitten tarjoutui viemään meidät autolla reitin alkuun. Täällä ihmiset on tottumattomalle suomalaiselle hämmästyttävän ystävällisiä ja avuliaita. Ei oo nimittäin Suomessa hirveesti tapana kyyditä ventovieraita puhtain aikein.

Päästiin vihdoin reitin alkuun ja lähdettiin kapuamaan neljän kilometrin puskareittiä Mount Loftylle. Ei kuulosta kovin kummoselta, mutta uskokaa huviksenne; 30 asteen kuumuudessa pelkkää ylämäkeä reppu selässä tarpoen tää matka tuntui vähintään 20 kilometriltä. Kaiken kaikkiaan oli kyllä hyvää liikuntaa ja maisemat oli uskomattoman kauniita sekä matkan varrella että huipulla. Oltais haluttu käydä myös Clelandin eläinpuistossa (huom: eri asia kuin eläintarha, jossa eläimet on pikku häikeissä), joka oli lähettyvillä, mutta portilla kävi ilmi, ettei oltais ehditty olla siellä juuri ollenkaan ennen sulkemista. Päätettiin palata sinne uudestaan myöhemmin, mahdollisesti pyörillä, joita voi täällä vuokrata ilmaseks. Reissun kruunasi meidän eka nähty villikenguru ikinä! Oli ihan mahtavaa miten lähelle sitä pääsi ilman että se lähti karkuun. Tai ehkä se ei ollutkaan villi, vaan karannut sieltä eläinpuistosta xD...

Sunnuntaina oli ohjelmassa viinitilakierros. Aika siistiä päästä vähän näkemään sitä, mistä Adelaide on eniten tunnettu ja maistelemaan ihania viinejä. Meijän oli sitä paitsi ihan pakko tehdä välillä jotain muuta kun olla rannalla tai puistossa ja kärventyä auringossa. Ollaan molemmat enemmän tai vähemmän palaneita, vaikka käytetään +50 aurinkorasvaa, hengataan varjossa aina kun mahdollista ja mä pidin koko viime biitsipäivän ajan huivia mun harteilla ja selässä. Ilmeisesti täällä aurinko vaan tunkeutuu kaiken läpi ja ainoa keino välttää palamista, on vältellä puistoja ja rantoja. Melko masentavaa xD. Joka tapauksessa viinitilakierros oli ihana! Käytiin kolmessa pienessä paikassa maistelemassa ja syömässä ja pysähdyttiin paluumatkalla Jacob's Creekin pihalla ja parin muun viinitilan pihalla. Ois ollut kiva nähdä vähän enemmän ''behind the scenes'' meininkiä, mut eiköhän tässä tuu vielä tilaisuuksia.

Loppuun vielä vähän aiheesta poiketen päätin tuoda julkisuuteen mun ensimmäisen viikon huomioita Australista:

1. Ihmiset on todella sosiaalisia ja ulospäinsuuntautuneita. Sen lisäks että saatiin kyyti ventovieraalta, ollaan koettu paljon tilanteita, missä ihmiset alkaa vaan jutustella niitä näitä kaupoissa ja kahviloissa. Kerran ruokaostoksilla eräs nainen alkoi kysellä mistä ollaan kotoisin ja kertoa itsestään ja hetken päästä seuraan liittyi mies, joka rupesi laukomaan vitsejä siinä keskellä vihannesosastoa.

2. Australialaiset tuottaa KAIKEN (mitä kaupasta löytyy) itse. Kaikki vihanneksista suklaaseen on "proudly produced in Australia", niinkuin paketeissa useimmiten lukee. Jani osti kerran omenoita, jotka oli kasvatettu Adelaide Hillseillä, muutaman kymmenen kilsan päässä meidän majotuksesta. Tää on sitä oikeeta lähiruokaa.

3. Australialaiset todella nauttii vapaa-ajastaan. Adelaidessa monet pikaruokaravintolatkin on kiinni sekä lauantaisin että sunnuntaisin ja ruokakaupat sulkevat lauantainakin ovensa ihan viimeistään 19.00 (sunnuntaisin klo 17.00). Sen sijaan ravintolat on tupaten täynnä iltamyöhään. Tätä väitettä tukee myös se, että täällä on uskomattoman innovatiivisia vapaa-ajanviettotapoja. Löytyy porukalla liikutettavia polkupyöräbaareja (joista video alla), grillidonitsiveneitä, jotka on siis pyöreitä kumiveneitä, joissa ihmiset lipuu pitkin jokea ja grillaa, sekä ihan yleisiä grillejä kaikille käytettäväksi joka kulmalla.

Näitä huomioita tulee varmasti vielä sadoittain lisää mitä kauemmin täällä ehtii olla :D. 

Cheers,

Jenna

Ps. Seuraavaan postaukseen voi hetkonen vierähtää, koska torstaina lähdetään viikon roadtripille outbackiin, missä ei varmuudella netti toimi. Heti sen perään on vuorossa roadtrip kohti Melbournea. Saattaa siis olla, että ens kerralla kirjottelen teille Melbournesta! Ja saattaa myös olla, että vaihdan blogin kielen englanniksi. Mutta siitä lisää myöhemmin.

On top of the world!

Jetlagia ilmassa

Moikka! Toisin kun suunnittelin, kirjotankin nyt meidän hostellista Adelaidesta. Lentokoneessa nukkuminen ja leffojen kattominen vei voiton. Me saavuttiin siis Adelaideen torstaina iltapäivällä ja otettiin bussi hostellille. Oltiin todella väsyneitä lentokoneessa ''nukutun'' yön jäliltä ja perillä hostellissa saatiin mukavasti huomata tän olevan järkyttävä murju ilman ilmastointia. Tai no, löytyyhän täältä se kuvauksessakin luvattu ilmastointi, mutta se on katossa pyörivä baarituuletin, joka pyörii minuuttiviisarin nopeudella. Meidän huoneessa hais ihan hielle, mikä varmaan on arvattavissa, kun huonetta asutti jo ennestään kuus jätkää ja lämpötila oli siinä +40. Olin lievästi sanottuna yllättynyt tästä kaikesta, koska tää oli saanut huippuarvostelut Hostelworldin sivuilla. Toisaalta nää hostellia pyörittävät ukkelit on niin yltiöystävällisiä, etten sinänsä ihmettele. Saatiin meille ihan oma huone eilisestä lähtien kolmeksi yöksi, eikä tosiaankaan oltu mitään privahuonetta varattu :).

Onnellisesti ja turvallisesti perillä Adelaidessa

Viime postauksessa lupasin avata aihetta aviotodistuksettoman parin mahdolliset check-in vaikeudet hotellihuoneeseen Qatarissa. No niitä ei ollut. Ei sitten minkäänlaisia. Saavuttiin hotellille joskus 7.00 aamulla, vaikka sisäänkirjaus oli vasta iltapäivällä. Virkailijan ainoa huolenaihe oli, miten paljon hän pystyisi kiirehtiä meidän huoneen siivousta että päästään lepäämään. Käytiin aamupalalla ja saatiin heti sen jälkeen huone. Huippu palvelua! Mutta back to business, siis Qatarissa on ihan tavallista kysyä aviotodistusta mieheltä ja naiselta jotka aikovat asustaa samassa huoneessa. Aviottoman parin sisäänkirjaaminen samaan huoneeseen on laitonta. Tää on yksi syy, miksi valittiin suuri kansainvälinen hotelliketju: oltiin luettu ettei niissä kauheasti kysellä todistusten perään. Oli meillä kuitenkin sormukset sormissa, joten varmaan riitti vakuuttamaan :) Kaikin puolin Doubletree Hilton oli ihana hotelli, jonka palvelu oli parasta mitä oon koskaan missään ennen saanut.

Näkymä Hiltonin katolta

Muutenkin Dohassa meni kaikki suurimmilta osin hyvin paria ikävyyttä lukuunottamatta. Me käytiin pikasesti Souq Wagifissa; paikallisella torilla/ markkinamestassa, ihailemassa ihanasti valaistuja ja omaperäisesti rakennettuja pilvenpiirtäjiä uudessa keskustassa ja lisäks vielä Pearl Qatarissa, joka oli samantapainen hevosenkengän muotonen tekosaari kun mitä Dubaissa on. Oli aika mahtavia asuinrakennuksia ja varmaan saaren keskeneräisyydestä johtuen tosi autiota. Muutenkin Dohassa oli paljon teitä ja paikkoja, missä ei kävellyt meidän lisäksi ketään. Dohaa ei ole rakennettu jalankulkijoille. Jos kävelyteitä on, ne loppuu aina kesken ja jossain vaiheessa on käveltävä autotiellä. Suojateitä on tosi vähän. Jos joku paikallinen sattui joskus kävelemään, pomppi nekin isojenkin teiden yli ihan mistä sattuu. Myöskään julkista liikennettä ei Dohassa ole. Ei ole metroja, ratikkaa eikä busseja, lukuunottamatta hotelleiden shuttlebusseja. Koko kaupunki on toisin sanoen suunniteltu vain ja ainoastaan yksityisautoilulle, minkä huomaa edellämainittujen asioiden lisäksi myös parkkipaikkojen paljoudesta. Ne ei lopu kesken. Onneksi taksin käyttö oli halpaa, mutta
ongelma tulee siinä kun olet h******n kaukana hotellista, olet epätoivoisesti yrittänyt saada 40 minuutin ajan taksia ja lennon lähtö lähestyy... Älkää toki päätelkö, että meille olis käynyt näin.

Dohan pilvenpiirtäjät oli näkemisen arvosia!

Pearl Qatarin asuntoja

Takasin todellisuuteen (eli tähän murjuun). Eilen mietittiin et vaikka yö oli kuuma ja tukala ja vaikka tuomittiin tää hostelli alimpaan maanrakoon, ei tää ehkä ihan niin kamala ookaan. Täällä on iso keittiö, ilmanen pannukakkuaamiainen, tää sijaitsee täydellisellä paikalla ja nyt meidän uudessa huoneessa on kunnon tuuletin (jee!!! xD), joten ehkä kaikki kääntyy vielä hyväks. Eilen käytiin avaamassa pankkitilit ja hankkimassa paikalliset puhelinliittymät. Maanantaina haetaan medicare kortit ja klikkaillaan netistä itellemme taxfile numberit, jonka jälkeen pakolliset alkuvalmistelut onkin suoritettu. Kaikki on toistaseks ollut jotenkin paljon nopeempaa hoitaa kun ajattelin. Päästään jo ihan kohta nauttimaan pelkästä lomailusta. Tosin mua tietysti jo stressaa, että mitä me tehään kahen viikon päästä kun tää hostelli lähtee alta ja sillon on oltava joku suunnitelma mihin seuraavaksi. Tässä huomaa hyvin yhden mun ja Janin suurista eroavaisuuksista: mä mietin ja stressaan etukäteen kaikesta, Jani taas ei uhraa ajatustakaan moisille ennen edellistä päivää. Puhuin tästä murjun jälkeisestä elämästä Janille ja vastaus oli: ''siihenhän on VIELÄ 2 viikkoa aikaa!'' vaikka mä olin just ajatellut et ''enää ALLE 2 viikkoa kun pitää jo tietää seuraavasta stepistä''. Jani haluais jossain vaiheessa mennä Kangaroo Islandille, joka sijaitsee ihan tässä Adelaiden lähistöllä ja on kuulemma mahtava paikka. Mietin jos sinne menis sitten ihan pidemmäkskin aikaa ja varais jonkun majotuksen sieltä. Tosin kuuleman mukaan se on hirveen kallis...

Toistaseks täällä parasta ja ilahduttavinta on ollut ruokakaupan antimet! Ei tee edes mieli mennä ravintolaan, kun kaikkea ihanaa löytyy kaupasta. Eniten oon ollut innoissani super laajasta gluteenittomasta valikoimasta (ei siis tartte olla huolissaan et löytyykö mulle täältä ruokaa, niinkun jotkut on kovasti olleet :D), maustetuista hummuksista, jotka näyttää ihan mahtavilta kun keskelle eräänlaiseen kuoppaan on kaadettu eri öljyjä ja mausteet on ripoteltu hienosti reunoille, sekä mun kaurahiutaleista, joissa on mukana chia siemeniä, raakakaakaota ja kookossuikaleita! Kyllä päihitti Suomen sokeripikapuurot ja kuivat pleinit kaurahiutaleet mitä oon tottunu syömään.

Aamupala <3

Loppuun vielä raskaan matkan lentokenttämeiningit xD

Nyt vois vetäytyy nukkumaan. Öitä!
<3: Jenna

HEL-DOH-ADL

Terkut taivaalta!

Tää blogi piti alottaa jo ajat sitten, mut varmaan arvatenkin kodittomaksi jättäytyvälle pelkän menolipun omistavalle reissaajalle vikat viikot ennen matkaa on lievästi sanottuna kiireisiä. Kuten siis päätellä saattaa, luet parhaillaan alkavan reissublogin ensimmäistä postausta. Miksi perustaa reissublogi jo niitä tuhansittain pursuavaan blogitaivaaseen? Koska:

1. Blogin pitämättömyyttä saattaisi katua. Mikä parempaa kuin sähköinen päiväkirja itselle muistoksi toivottavasti ikimuistoisesta reissusta?

2. Koska kaverit vaati. En erityisesti rakasta kirjottamista toisin kuin yleensä blogia pitävät, mutta oon näköjään ylipuhuttavissa... :D

Mä istun tällä hetkellä Qatar Airwaysin koneessa matkalla Dohaan (Qatarin pääkaupunkiin) ja päätin et nyt jos koskaan on hyvä aika ruveta luonnostelemaan ensimmäistä postausta. Olo on kummallinen: epäuskonen ja jotenkin sumunen. Tätä reissua on odotettu jo valovuosi ja vaikea uskoa et vihdoin tää on totta. Toisaalta oon erittäin helpottunut et kaikki alkuvalmistelut on vihdoin ohi! Viime päivät on ollu henkisesti sanoinkuvaamattoman rankkoja. Ollaan Janin kanssa roudattu tavaraa kierrätyskeskuksiin, sorttiasemille, siskon varastoon ja ties minne. Vasta kun päättää luopua ihan kaikesta, sitä oikeasti huomaa kuinka paljon tavaraa onkaan tullut hamstrattua. Viimesenä päivänä jouduttiin heittämään paljon kaikkea ihan vaan roskiin, koska lähettiin suoraan kämpän luovuttamisen jälkeen kentälle. Kämppä piti olla tyhjä ja siivottu, mutta me tietysti tarvittiin ruokaa, petivaatteita, verhoja, siivoustarvikkeita yms ihan viimeseen hetkeen asti. Eniten harmitti (ja melkein itketti!) heittää ROSKIIN mun kallisarvonen ergonominen tyyny. Tuunkohan koskaan löytämään samanlaista... Tuskinpa. Mutta no, se siitä.

Tää reissu konkretisoitui kun ostettiin Janin kanssa lentoliput hetken mielijohteesta keväällä 2016, jonka jälkeen ruvettiin aktiivisesti laittamaan reissubudjetti lähes kaiken edelle (paitsi muiden reissujen, heh). Kummallakin oli aika selkeä tavote rahan suhteen, ja kummankin tavote ylitti reilusti working holiday -viisumin edellyttämän reissaajan minimibudjetin (2500 AUD tietääkseni). Tää oli kuitenkin tärkeetä koska haluttiin voida olla mahdollisimman kauan tekemättä töitä. Kumpikin oli väsynyt omaan lentokenttäduuniinsa ja halus suoda itselleen hetken vaan elämästä nauttimiseen. Budjettitavotteiden ohessa tärkeetä oli heti uusia passit ja hommata viisumit. Me saatiin viisumit sähköpostilla puolessa tunnissa, mutta joskus voi helposti vierähtää jopa kuukausia. Vinkkinä viisumia anoville: hommatkaa uudet passit ENNEN viisumia, jolloin vältytte turhalta työltä kun ei tarvitse muuttaa uutta passinumeroa viisumiin. Alkuvaiheessa on myös hyvä luoda lista KAIKESTA mitä ennen reissua täytyy tehdä, ja uskokaa huviksenne: mitä lähempänä reissu häämöttää, sitä isommaksi lista kasvaa. Ei suinkaan päinvastoin.

Vaikka ostettiin liput hetken mielijohteesta, tää reissu oli ihan kaikkea muuta kuin mielijohde. Oon haaveillut pidemmästä matkasta oikeestaan aina, mutta ihan viimestään opiskelijavaihtoni jälkeen vuoden 2014 lopulla syttyi entistä suurempi palo tehdä jotain vielä enemmän arkielämästä poikkeavaa. Jos nyt oikein syvällisiks ruvetaan, niin iiiiihan ensimmäisen kerran sain tästä jonkinlaisen idean jo ala-asella, jolloin eräällä tunnilla meidän opettaja kertoi meille faktana elämän kiertokulun: opiskelujen jälkeen mennään töihin ja ollaan samassa työpaikassa ainakin 40 vuotta. En koskaan unohda sitä kauhun tunnetta mun sisällä, kun tajusin et mussa on varmasti joku vikana kun en halua tota. Thank God eletään vuotta 2017, jolloin asioiden ei tarvitse enää mennä kaavalla, koska yhä useampi on ruvennut kapinoimaan sitä "normaalia" vastaan. Jani tuli mukaan reissusuunnitelmaan, kun tutustuttiin töissä lentokentällä keväällä 2015. Mun silloisena kaverina Janin piti ensin muuttaa mun kotiin reissun ajaksi, mutta talvella 2016 Jani ilmoitti ettei voi jäädä Suomeen, jos mä lähden. Awwws <3

Mutta joo, keskiyön jälkeen laskeudutaan Hamadin kansainväliselle lentokentälle ja vietetään ihan extreme meiningillä yö kentällä. Dohassa hotellit ei oo halvimmasta päästä, eikä haluta maksaa hotelliyötä, kun puolet yöstä on jo ohi. Toivottavasti löytyy joku lounge joka huolisi meijät ilman aikarajotusta sisään, tai vähintään mukavia penkkejä jostain rauhallisesta nurkasta. En oo ennen viettänyt yötä lentokentällä, eikä ajatus erityisesti houkuta, mutta eiköhän sen kestä, kun seuraavaks yöks tietää pääsevänsä viiden tähden Hiltoniin :). Meidän matka kohti Ausseja jatkuu nimittäin vasta 18.1 illalla. Kiva saada kokea vähän luksusta ennen kaikkea sitä eräelämää mitä onkaan edessä. Ja, onhan nyt myös mun ja Janin ensimmäinen vuosipäivä!;) Tähän on hyvä lopettaa, etten menetä lukijoita mun kilometripostauksilla, ennen kun oon ees ehtinyt saada yhtään lukijaa.

Niille, jotka salaa pohtivat missä Qatar sijaitsee

Besos,

Jenna

Ps. Pitäkää meille peukkuja, että päästään huomenna kirjautumaan meijän huoneeseen, vaikka meillä ei ookkaan esittää aviotodistusta! Avaan asiaa enemmän seuraavassa postauksessa.

Pps. Oon pahoillani paras ystäväni, jos "blogin luominen blogitaivaaseen" -ilmaus oli kopioitu suoraan jostain sun postauksesta xD En vaan keksiny osuvampaa ilmaisua.