Millaista on työskennellä banaanifarmilla?

Heipparallaa pitkästä aikaa! Tällä kertaa blogihiljaisuuden syynä on ollut lähinnä laiskuus, koska täällä korvessa olisi kyllä ollut aikaa kirjoittaa. Toisaalta farmityö ja sen lisäksi vielä viikonlopputyöt pubissa on olleet sen verran rankkoja, että vapaa-ajalla haluaa useimmiten vain nukkua tai istua ulkona auringossa.

En voi mitenkään uskoa, että kokonainen kuukausi on jo vierähtänyt siitä kun saavuin Atherton Tablelandsiin aikeena aloittaa farmityö. Mulle sanottiin, että aloittaisin perunafarmilla, mutta suunnitelmat muuttuikin eräiden tyttöjen saatua potkut banaanifarmi Ferrarolta. Mut laitettiin sinne, koska joku tarvittiin paikkaamaan näitä tyttöjä. Ensin mua ärsytti suunnattomasti, koska banaanien kasvu täälläpäin on tänä vuonna super hidasta "viileän" sään takia, eikä me tehdä täyttä viikkoa farmilla. Tiesin, että perunoissa riittäisi työtä jopa kuutena päivänä viikossa. Kuitenkin näin jälkeenpäin ajateltuna tunnen itseni erittäin onnekkaaksi, koska työ banaanifarmilla ei ole kovin "likaista", eikä mun tarvitse työskennellä ulkona auringonpaahteessa. Perunafarmilta kotiin tulevat kaverit on joka päivä yltä päältä mudassa ja pölyssä. Hiukset on pakko pestä päivittäin, eikä työvaatteita voi kuvitellakkaan laittavansa pesukoneeseen muiden vaatteiden kanssa. Myöskin juuri se farmi, jolla mun piti aloittaa, piti juuri kahdeksan päivän tauon töistä, koska tarpeeksi kypsät perunat loppuikin kesken. Onni onnettomuudessa siis. Mulla on sentään ollut enemmän tai vähemmän töitä joka viikko.

Millaista sitten on työ banaanifarmilla?

Mun ystävä Natalie työskentelee myös banaanifarmilla. Eri farmilla kuin mä, mutta meidän farmit on ihan vierekkäin. Natalie on suorittamassa ´´stringing´´ -operaatiota, jossa puita sidotaan köysillä yhteen, etteivät ne kaadu banaanitertun painosta.

Pakko sanoa, etten ole ikinä tehnyt mitään vastaavaa :D Ensimmäisenä päivänä mut laitettiin lajittelemaan banaaneja juoksevalla liukuhihnalla. Mun tehtävänä oli käännellä banaanit tiettyyn asentoon valmiiksi pakattavaksi ja repiä pois pakattavaksi kelpaamattomat banaanit. Työ on helppoa siihen asti, kunnes pakkaajia on kahden sijaan viisi, jolloin hihna liikkuu niin nopeasti, ettet ehdi huomata kaikkea. Kuitenkin kaikki on huomattava, ja virheitä ei pahemmin saa tulla, koska muuten huuto ja sättiminen on sen mukaista. Mun kanssa samaan aikaan aloittanut tyttö sai kolmen päivän jälkeen potkut, koska häneltä meni liian monta huonoa banaania ohi.

Tästä liukuhihnalta täytyy bongata huonot banskut.

Nopeasti opin, että potkujen pelkääminen on ihan aiheellista, sillä niitä satelee farmeilta helposti. Jos sun työn laatu ei ole priimaa heti alusta alkaen, jos kyselet vääränlaisia kysymyksiä, jos väität vastaan, jos taistelet oikeuksistasi, tai jos sun naamavärkki yksinkertaisesti vain ärsyttää, on potkujen saanti hyvinkin todennäköistä. Toisinaan kun töissä taas pidetään ihan kelvottomia työntekijöitä, jotka mielestäsi ansaitsisi potkut, mutta syystä tai toisesta eivät niitä saa, ymmärrät ettei missään loppujen lopuksi olekaan mitään logiikkaa.

Lajittelin banaaneja kolme viikkoa, ja se onneksi kävi päivä päivältä helpommaksi. Kipeisiin ranteisiin ostettu lämpögeeli jäi lopulta tarpeettomaksi, eikä selkäkivut olleetkaan enää niin pahat joka päivä. Työ oli kuitenkin todella monotonista ja tylsää, ja ehdin jo huolestua että tätäkö joudun tekemään 13 viikkoa putkeen... Onneksi kolmannen viikon lopussa mulle kerrottiin, että mut opetetaan pakkaamaan banaaneja, mistä sain lisämotivaatiota työhön. Nyt viimeisin viikko on mennyt vuorotellen pakkaamisen ja lajittelun välillä, minkä ansiosta päivät kuluvat nopeammin. Pakkaamisen opettelu oli myös tervetullutta aivotyöskentelyä, sillä se ei ole niin helppoa kuin voisi kuvitella. Kaikenlaisia banaaneja ei voi pakata samaan laatikkoon, eikä niitä voi pakata sinne muutenkaan miten sattuu. Banaanit pitää asettaa kerroksittain tietyllä tavalla siten, etteivät niiden päädyt paina alla olevia banaaneja, ja että laatikko on tietyn painoinen. Tässä vaaditaan myös nopeutta, sillä hitaasta pakkaajasta ei ole tarpeeksi hyötyä. Eräs työkaverini kokeili pakkaamista parin tunnin ajan, eikä ilmeisesti läpäissyt koetta, koska häntä ei ole sen koomin laitettu pakkaamaan.

Mulla menee töissä nykyään ihan hyvin. Olen lajittelussa tarpeeksi nopea ja tarkka, ja pakkaamisen opettelu sujuu ilmeisesti hyvin, sillä meidän supervisor oli kehunut mua meidän farmarille. Ihmettelin tätä suuresti, sillä tämä supervisor ämmä tuntuu vihaavan mua sydämensä pohjasta. Saan aina huudot yksin muidenkin virheistä, eikä hänen mielestään mua tarvitse tervehtiä, eikä mulle tarvitse aina vastata kysymyksiin. Mua on ilmeisesti lupa myös käskeä kuin koiraa. Tällä hetkellä tämä onkin ainoa seikka, mikä tekee työstä stressaavaa, koko ajan saa pelätä huutoja. Silti koen itseni onnekkaaksi, kun sain heti tänne saavuttuani siistin työn ja reilusti tuntipalkkaa maksavan farmarin :).

Tupla/ tripla/ yms. banaaneja ei voi pakata mukaan ;)

Muuten tänne ei kuulu sen erikoisempaa. Muutamaa päiväretkeä lukuunottamatta en ole tehnyt mitään erikoista, koska täältä on hankala päästä mihinkään ilman autoa. Mulla ja Janilla on suunnitteilla retki valliriutalle, mutta se tuleekin nyt sitten olemaan näiden vielä edessä olevan kahden kuukauden kohokohta ja ainoa kunnon irtiotto. Kun täältä lähden marraskuun lopussa, olen luvannut itselleni ostaa kolmen päivän veneretken Whitsunday Islandseille. Jani saattaa jäädä tänne hetkeksi pidempään keräämään rahaa.

Oli pakko vielä lisätä loppuun kuva tästä murjusta, jossa asutaan :D Itse en nimittäisi Kairi Hotellia hotelliksi. Mutta aina voisi toki asiat olla huonomminkin ;).

Ihanaa sunnuntaita kaikille!

<3: Jenna

Matka jatkuu!

Iiik oon niin innoissani! Kolmen kuukauden työrupeama Brisbanessa on nyt ohi ja matka jatkuu kohti Cairnsia! Näpytän tätä postausta parhaillaan puhelimella lentokentällä, koska pakko jo päästä kertomaan mitä seuraavaksi tapahtuu :D

Mulla oli pitkään tosi vahva fiilis siitä, että nyt on aika liikkua eteenpäin. Mietittiin Janin kanssa sitäkin vaihtoehtoa, että painettais töitä Brisbanessa koko se 6kk, mitä saadaan samalla työnantajalla olla, ja sitten lompakko pulleana ois hyvä lähteä viettämään joulua Melbourneen ja viisumin umpeuduttua tammikuussa Aasiaan. Mutta ei. Mulle tuli jo heti elokuun alussa sellainen levoton fiilis, että pakko päästä jatkamaan matkaa ja näkemään uutta. Myös ajatus farmipäivien suorittamisesta seuraavaa viisumivuotta varten kiehtoi liikaa. Päätettiin siis, että lähdetään.

Kaikki oli kuitenkin päätöksen jälkeen ihan viime hetkiin asti pimennossa. Siitä hetkestä, kun uudet asukkaat kämppään oli löytyneet ja mä olin irtisanoutunut töistä, oli viikko aikaa päättää mitä seuraavaksi. Viimeinen työvuoro oli viime sunnuntaina ja tänä tiistaina oli muutto ulos kämpästä. Ja vielä tänä maanantaina (!!) kaikki oli täydellisen epäselvää. Mulla oli todella jännittynyt olo koko viime viikon, mutta jostain syystä ihmeen vähän stressiä, vaikka jo alle viikon päästä olisin tyhjän päällä. Jostain syystä oli koko ajan tosi vahva tunne, että kaikki järjestyy omalla painollaan. Mulla ei ole koskaan ollut minkään stressin tai epävarmuuden äärellä niin vahva olo siitä, että ihan just mun elämä tulee muuttumaan ja kaikki ratkeaa. Se oli tosi omituinen ja uusi fiilis yleensä niin paljon stressaavalle ihmiselle.

No mitä sitten tapahtui?

Maanantaina iltapäivällä, kun olin kämppiksen kanssa shoppailemassa (sen sijaan että olisin pakannut seuraavan päivän muuttoa varten) sain sähköpostia että mulle olisi farmipaikka tiedossa. Mikä ajoitus!! Olin niin innoissani! Olin jättänyt muutamia sattumanvaraisia hakemuksia joihinkin working hostelleihin ja farmeille, mutten tosissani uskonut saavani vastausta, koska aiemman kokemuksen ja hakemusten perusteella vastauksia farmeista ei pahemmin tule. Jos joku hakee työntekijöitä, ja hänelle soittaa suoraan, on vastaamisen todennäköisyys silloinkin olemattoman pieni. Mutta joo, jos kaikki menee nyt putkeen ja tää ei ole mikään huijausjuttu, niin mun pitäisi aloittaa maanantaina POTATO HARVESTING!!! :D Joo en tiedä mitä se kokonaisuudessaan pitää sisällään, mutta uusia kokemuksia ainakin varmasti.

Nyt siis lennän Cairnsiin, josta lauantaina bussilla Atherton Tablelandsiin :) Näin ne asiat vaan järkkääntyy!

Antoisaa viikonlopun alkua Suomeen!

Tää postaus aloitettiin Brisbanen lentokentällä ja viimeisteltiin näissä maisemissa hostellin altaalla :)

<3: Jenna

Ps. Janin pitäisi aloittaa banaanifarmilla samassa paikassa mun kanssa ensi tiistaina.

Tiet erkanee

Moi! Pahoittelut hiljaisuudesta. Jonkun verran on sadellut kommenttia, että blogi sais päivittyä useammin. Nyt ollaan kuitenkin oltu niin stressissä töiden ettimisestä, että blogi on jäänyt mielenkiinnon kohteiden ulkopuolelle ihan kokonaan.

Me tultiin Brisbaneen tiistaina, ja sitä ennen vietettiin viikko Sydneyssä. Mentiin sinne moikkaamaan kavereita, joista osa palasi heti meidän vierailun jälkeen kotimaahansa. Oli ihanaa nähdä vielä, eikä kaduta että mentiin, vaikka rahanmeno olikin aika mieletöntä. Jo Sydneyssä ruvettiin katselemaan netistä työtarjontaa, ja aika nopeesti huomattiin, että vaikka töitä on paljon, niin on myös hakijoitakin. Jos ilmoitus farmipaikasta oli tullut 10 minuuttia sitten, saattoi siihen olla lähetetty jo satoja hakemuksia. Muutama päivä haettiin töitä ihan aamusta iltaan, hiottiin CV:itä ja soiteltiin ympäriinsä, mutta monesti jäätiin ilman vastausta mm. pääsiäisen takia, ja jos vastattiinkin, käskettiin meidän soittaa uudestaan pääsiäisen jälkeen. Alettiin olla epätoivoisia, koska oltiin rehellisesti kuviteltu työnhaun olevan täällä helpompaa kuin Suomessa. Oltiin avoimia ihan kaikenlaiselle työlle (paitsi Gentlemen's Clubin stripparin pestin tarjouksesta kieltäydyin). Huomattiin myös, että vaikka muuten sovelluttaisiinkin johonkin tehtävään, saattoi oma auto olla tinkimätön vaatimus. Meillä ei ole omaa autoa, eikä todellakaan rahaa hankkia sellaista. Myös pari farmipaikkaa olisi irronnut, mutta kun kyseisen working hostellin laittoi Googleen, oli kommentit niin järkyttävää luokkaa, että pakko jättää väliin jollei halua olla itsetuhoinen. Viimeisenä yrityksenä Jani suoritti netissä White Cardin, joka avaa ovia rakennusalalle, ja mä taas RSAn; paikallisen anniskelupassin.

Kuuluisa Bondi beach

Onneks näitäkin kerkesi vielä nähdä <3

Koettiin Sydneyssä kaikkien aikojen sadekuuro. Tässä ootetaan bussia jossain rakennuksessa, mihin meidän ei tosiaan ois kuulunut päästä :D

Koska Sydneyssä on melko kallista asua ilman töitä (ja surkea sää tähän aikaan vuodesta :D), päätettiin lentää Brisbaneen etsimään onneamme. Mä pääsinkin heti seuraavana päivänä työhaastatteluun (en tosin ottanut tätä työtä vastaan) ja siitä parin päivän päästä aloitin työskentelyn hostellilla 2h päivässä majoitusta vastaan. Jani taas sai samoihin aikoihin viestin eräältä working hostellilta, jossa oltiin molemmat odotuslistalla, että nyt olisi farmitöitä tarjolla. Jani lähti sinne tänään ja aloittaa toivottavasti työt huomenna. Me ei uskallettu lähteä molemmat, koska farmille meno on täällä aina niin iso riski. Ensin pitää maksaa working hostellille viikon vuokra + deposit, ja pahimmassa tapauksessa töitä ei olekaan heti tarjolla. Meillä ei olis ollut ikipäivänä varaa maksaa noita majotuksia ja matkoja molemmista sinne pellon keskelle ja sitten pettyä huomatessamme, että meitä onkin huijattu. Niinpä yhteistuumin päätettiin lähettää Jani kokeilemaan onneaan, ja mä jään tänne, missä asun jo ilmaiseksi ja saan todennäköisesti helposti esim. baari/kahvilatöitä.

Ja koska me taas nähdään? En tiedä. Ehkä jo viikon päästä jos homma ei oo toimi ja Jani palaa v*ttuuntuneena takasin Brisbaneen :D Toivomus kuitenkin on, että töitä riittää paljon vähintään sen luvatun kuukauden verran. Jos hommaa löytyy sen jälkeenkin ja paikka on hyvä, saatan itse lähteä perässä. Farmityön tekeminen kuuluu kumminkin myös mun ihan ykköskokemustoiveisiin täällä Ausseissa olon aikana. Tärkeintä se on toisen vuoden viisumin saamisen kannalta, mutta vaikka sitä ei saiskaan, luulen että haluaisin silti kokeilla. En oo koskaan tehnyt vastaavanlaista työtä, ja en välttämättä edes saa toista mahdollisuutta.

I will miss you <3

Toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin :)

<3: Jenna