HEL-DOH-ADL

Terkut taivaalta!

Tää blogi piti alottaa jo ajat sitten, mut varmaan arvatenkin kodittomaksi jättäytyvälle pelkän menolipun omistavalle reissaajalle vikat viikot ennen matkaa on lievästi sanottuna kiireisiä. Kuten siis päätellä saattaa, luet parhaillaan alkavan reissublogin ensimmäistä postausta. Miksi perustaa reissublogi jo niitä tuhansittain pursuavaan blogitaivaaseen? Koska:

1. Blogin pitämättömyyttä saattaisi katua. Mikä parempaa kuin sähköinen päiväkirja itselle muistoksi toivottavasti ikimuistoisesta reissusta?

2. Koska kaverit vaati. En erityisesti rakasta kirjottamista toisin kuin yleensä blogia pitävät, mutta oon näköjään ylipuhuttavissa... :D

Mä istun tällä hetkellä Qatar Airwaysin koneessa matkalla Dohaan (Qatarin pääkaupunkiin) ja päätin et nyt jos koskaan on hyvä aika ruveta luonnostelemaan ensimmäistä postausta. Olo on kummallinen: epäuskonen ja jotenkin sumunen. Tätä reissua on odotettu jo valovuosi ja vaikea uskoa et vihdoin tää on totta. Toisaalta oon erittäin helpottunut et kaikki alkuvalmistelut on vihdoin ohi! Viime päivät on ollu henkisesti sanoinkuvaamattoman rankkoja. Ollaan Janin kanssa roudattu tavaraa kierrätyskeskuksiin, sorttiasemille, siskon varastoon ja ties minne. Vasta kun päättää luopua ihan kaikesta, sitä oikeasti huomaa kuinka paljon tavaraa onkaan tullut hamstrattua. Viimesenä päivänä jouduttiin heittämään paljon kaikkea ihan vaan roskiin, koska lähettiin suoraan kämpän luovuttamisen jälkeen kentälle. Kämppä piti olla tyhjä ja siivottu, mutta me tietysti tarvittiin ruokaa, petivaatteita, verhoja, siivoustarvikkeita yms ihan viimeseen hetkeen asti. Eniten harmitti (ja melkein itketti!) heittää ROSKIIN mun kallisarvonen ergonominen tyyny. Tuunkohan koskaan löytämään samanlaista... Tuskinpa. Mutta no, se siitä.

Tää reissu konkretisoitui kun ostettiin Janin kanssa lentoliput hetken mielijohteesta keväällä 2016, jonka jälkeen ruvettiin aktiivisesti laittamaan reissubudjetti lähes kaiken edelle (paitsi muiden reissujen, heh). Kummallakin oli aika selkeä tavote rahan suhteen, ja kummankin tavote ylitti reilusti working holiday -viisumin edellyttämän reissaajan minimibudjetin (2500 AUD tietääkseni). Tää oli kuitenkin tärkeetä koska haluttiin voida olla mahdollisimman kauan tekemättä töitä. Kumpikin oli väsynyt omaan lentokenttäduuniinsa ja halus suoda itselleen hetken vaan elämästä nauttimiseen. Budjettitavotteiden ohessa tärkeetä oli heti uusia passit ja hommata viisumit. Me saatiin viisumit sähköpostilla puolessa tunnissa, mutta joskus voi helposti vierähtää jopa kuukausia. Vinkkinä viisumia anoville: hommatkaa uudet passit ENNEN viisumia, jolloin vältytte turhalta työltä kun ei tarvitse muuttaa uutta passinumeroa viisumiin. Alkuvaiheessa on myös hyvä luoda lista KAIKESTA mitä ennen reissua täytyy tehdä, ja uskokaa huviksenne: mitä lähempänä reissu häämöttää, sitä isommaksi lista kasvaa. Ei suinkaan päinvastoin.

Vaikka ostettiin liput hetken mielijohteesta, tää reissu oli ihan kaikkea muuta kuin mielijohde. Oon haaveillut pidemmästä matkasta oikeestaan aina, mutta ihan viimestään opiskelijavaihtoni jälkeen vuoden 2014 lopulla syttyi entistä suurempi palo tehdä jotain vielä enemmän arkielämästä poikkeavaa. Jos nyt oikein syvällisiks ruvetaan, niin iiiiihan ensimmäisen kerran sain tästä jonkinlaisen idean jo ala-asella, jolloin eräällä tunnilla meidän opettaja kertoi meille faktana elämän kiertokulun: opiskelujen jälkeen mennään töihin ja ollaan samassa työpaikassa ainakin 40 vuotta. En koskaan unohda sitä kauhun tunnetta mun sisällä, kun tajusin et mussa on varmasti joku vikana kun en halua tota. Thank God eletään vuotta 2017, jolloin asioiden ei tarvitse enää mennä kaavalla, koska yhä useampi on ruvennut kapinoimaan sitä "normaalia" vastaan. Jani tuli mukaan reissusuunnitelmaan, kun tutustuttiin töissä lentokentällä keväällä 2015. Mun silloisena kaverina Janin piti ensin muuttaa mun kotiin reissun ajaksi, mutta talvella 2016 Jani ilmoitti ettei voi jäädä Suomeen, jos mä lähden. Awwws <3

Mutta joo, keskiyön jälkeen laskeudutaan Hamadin kansainväliselle lentokentälle ja vietetään ihan extreme meiningillä yö kentällä. Dohassa hotellit ei oo halvimmasta päästä, eikä haluta maksaa hotelliyötä, kun puolet yöstä on jo ohi. Toivottavasti löytyy joku lounge joka huolisi meijät ilman aikarajotusta sisään, tai vähintään mukavia penkkejä jostain rauhallisesta nurkasta. En oo ennen viettänyt yötä lentokentällä, eikä ajatus erityisesti houkuta, mutta eiköhän sen kestä, kun seuraavaks yöks tietää pääsevänsä viiden tähden Hiltoniin :). Meidän matka kohti Ausseja jatkuu nimittäin vasta 18.1 illalla. Kiva saada kokea vähän luksusta ennen kaikkea sitä eräelämää mitä onkaan edessä. Ja, onhan nyt myös mun ja Janin ensimmäinen vuosipäivä!;) Tähän on hyvä lopettaa, etten menetä lukijoita mun kilometripostauksilla, ennen kun oon ees ehtinyt saada yhtään lukijaa.

Niille, jotka salaa pohtivat missä Qatar sijaitsee

Besos,

Jenna

Ps. Pitäkää meille peukkuja, että päästään huomenna kirjautumaan meijän huoneeseen, vaikka meillä ei ookkaan esittää aviotodistusta! Avaan asiaa enemmän seuraavassa postauksessa.

Pps. Oon pahoillani paras ystäväni, jos "blogin luominen blogitaivaaseen" -ilmaus oli kopioitu suoraan jostain sun postauksesta xD En vaan keksiny osuvampaa ilmaisua.