Kenen kanssa kannattaa reissata? Vai kannattaako kenenkään..?

Hellurei! Täällä paiskitaan töitä eikä oikeen muuta ehditäkään. Jani tosiaan palasi farmilta viime tiistaina syynä työhaastattelu Brisbanessa keskiviikkona (tai ehkä mäkin osittain olin se syy, hih) ja sai kuin saikin siltä istumalta duunia, jes! Jani rakentaa ja purkaa messuja ja tapahtumia ja alku ainakin on sujunut super hyvin. Mä sain lopulta töitä vastaremontoidusta hotelli-ravintola-kahvila-peliluola-viinakauppa-baari konseptin baarista ja oon kanssa tykännyt tosi paljon! Mulla on ihan unelma työajat (ajoittuu yleensä 10.00-23.00 välille), palkka on parempi kuin oisin koskaan osannut toivoakaan, työ on helppoa ja rentoa ja mulla on mukavia työkavereita. Eli siis loppu hyvin kaikki hyvin.

Kuten aiemmin mainitsin, mulla oli työhaastattelu myös Darwiniin erään luonnonpuiston keskellä sijaitsevaan hotelliin, mistä mulle myös lopulta tarjottiin paikkaa. Päädyin kuitenkin kinkkisen pohdinnan jälkeen lopulta jäämään Brisbaneen. Se oli kaikin puolin helpoin ratkaisu, joka mahdollisti myös mun ja Janin nopean jälleennäkemisen. Ei oltais välttämättä nähty peräti puoleen vuoteen jos oisin lähtenyt. Nyt ei jouduttu olemaan erossa kuin vähän vajaa kuukausi, mutta toisinkin olis voinut käydä. Tää vajaa kuukausi yksin oli kuitenkin merkittävää aikaa. Mulla ehti olla kivaa, kamalaa, ja oli paljon aikaa olla omien ajatusten kanssa ja pohtia. Jälkeenpäin harmittaa, että olin liian laiska kirjottamaan päiväkirjaan ylös mun ajatuksia. Joka tapauksessa, tota otsikon aihetta kävin läpi aika paljon.

Mun mielestä täällä uusia ihmisiä tavatessa kansalaisuuden lisäksi toisiksi yleisin kysymys kuuluu "Who are you travelling with?" Luulen, että sitä kysyttäessä on helppoa muodostaa heti mielikuva toisesta:

• kaverin kanssa -> okei, bilettäjiä
• kumppanin kanssa -> aijaa, tää on tylsä
• yksin-> wow, extrovertti seikkailija

Ja niin edelleen... Oon huomannut itsekin "syyllistyväni" tähän ihmisen lokerointiin matkakumppanin perusteella, mikä harmittaa mua. Ei jokainen parisuhteessa oleva nyhjää toisen kanssa 24/7 ja täten tarkoita et henkilö on epämielenkiintoinen, eikä jokainen yksin matkustava oo todellakaan ulospäinsuuntautunut. Oon tavannut useampia yksin reissaavia ihmisiä, jotka todellakin viihtyvät kirjaimellisesti YKSIN.

Kenen kanssa sitten on parasta matkustaa? 

Mitä enemmän muiden kanssa juttelen, sitä enemmän oon tullut siihen tulokseen, että kaikki vaihtoehdot on erinomaisia, mutta toisaalta mikään ei ole täydellinen pidemmän päälle. Suurin osa ihmisistä kaipaa vaihtelua. Oli kyseessä sitten kaveri tai poikaystävä, alkaa tiuskiminen ja toiseen turhautuminen 100% varmuudella ennen pitkää, kun toista näkee kuukausitolkulla 24/7. Tiedän jonkin verran ihmisiä, jotka Suomessa ollessaan vannovat, etteivät ikinä uskaltaisi reissata yksinään, mutta jo vain alkaakin ajatus yksin reissaamisesta houkuttaa, kun kaverin naama alkaakin parin kuukauden jälkeen odottamattomasti ärsyttää. En ole varma, oonko tavannut yhtiäkään kaveruksia, jotka ei olis myöntänyt riitojen lisääntyneen matkan aikana.

Vaikka meille myös Janin kanssa tulee enmmän kinaa mitä enemmän yhdessä aikaa vietetään, en kuitenkaan itse ainakaan viihtyisi jatkuvasti yksin. Toisinaan tarvitsee seuraa ja ns. tosiystäviä reissulta on vaikeampi löytää. Hyvänpäivän tuttuihin saattaa tutustua yksinään helpoiten, mutta heille ei ehkä halua jakaa itsestään kaikkea, mikä tekee varsinkin kurjan paikan tullen rupattelusta tosi raskasta. Välillä tarvitsee ympärilleen oikeasti rakkaita ihmisiä, keiden kanssa jakaa elämän huolet, ilot ja surut. Toisaalta tiedän ihmisiä, jotka on reissuillaan tavanneet sielunkumppaneita.

Tapasin erään saksalaisen tytön, joka oli samalla Australian reissullaan kiertänyt maata yksin, poikaystävän kanssa ja ystävän kanssa vuorotellen. Hän ei osannut sanoa, mikä kokemuksista oli paras, mutta pystyi nimeämään kaikista liudan sekä hyviä että huonoja puolia. Hän oli myös ehdottomasti sitä mieltä, että kaikkeen kyllästyy pitkällä aikavälillä. Luulen, että myös mulle ja Janille sillontällöinen erossa olo tekee ihan hyvää, että osaa sitten taas nauttia yhdessäolosta. Lähes kaikki, keille me täällä kerrottiin meidän väliaikaisjärjestelystä (Jani farmilla ja mä Brisbanessa), kummasteli tätä erossa oloa suuresti. Mutta hei, miksi ei? Vaikka tää ratkaisu tehtiin enemmänkin pakosta kun vapaasta tahdosta, niin kyllä silti, vaihtelu virkistää.

Kenen kanssa te haluaisitte mieluiten reissata? :)

<3: Jenna

Everything happens for a reason

Hi everyone! I decided to write at least this post in English so my international friends could also have a ''once in a lifetime experience'' when actually reading my blog instead of just watching pictures :D.

The reason it has been so silent (again) is not because I would be too busy, but just cause there is not much to tell. I'm still in Brisbane looking for work and doing housekeeping in my hostel but besides that, nothing else really. My days are pretty boring and meaningless and I haven't been too happy lately. I got couple of job offers but even if I wanted to take one of them, they wouldn't start yet and they don't promise too many hours either. I also had a phone interview to one place quite far away, but I'll tell more when I get to know whether I got the place or not. People keep telling me something will come up eventually and I try to keep believing in it. Couple of days ago I kept asking myself why am I still here, wasting my time, but on the other hand where would I go? In Finland I would have the same ahead. Plus, I don't feel like going back yet. For sure I haven't seen or experienced enough yet. I believe there's a reason why I continue trying and don't want to give up.

Jani is still on the farm in Stanthorpe and not making much money because of the short workdays and huge amount of public holidays there was last month. The farmers don't want to work during public holidays or weekends, so there has been too many days off. Also every time it rains, there is no work. We both hope he could do the entire five days this week. Would be the first week so far...

However, I don't want to say my time in Brisbane has been completely s**t. I have met awesome people and done so many nice things. Yesterday we went to check out Mount Coot-Tha with a small group of Finns. I decided to have a break from the job hunt and actually see something from this city. Must say it was a cool view from up there. We saw the view when it was still daylight and later when it got dark. Earlier last week we also had a Finnish people Vappu picknick. We played some games and enjoyed the best ever 1st of May weather. I also saw fireworks and some performances on Buddha's birthday party which was celebrated here in the city centre a week ago. With a friend from the hostel we also went to see some of the galleries and museums (that I normally never do but was definitely worth it) and spent an afternoon at the so called ''Lagoon'' or city beach pool how they also call it.

Vappu picknick!

Awesome weather!

Birthday of Buddha

This is why I normally skip art galleries :D...

  

At the top of Mt Coot-Tha

At the top of Mt Coot-Tha

One of the best things in Brisbane so far happened last week. I was feeling particularly depressed: job search wasn't going well, I felt lonely and something (that shouldn't even be mentioned) had just happened last day. I was walking on the street, when suddenly an old friend back from Finland stopped me. I didn't know she was in the same city with me and I doubt she knew either. We ended up chatting for more than an hour, after which she, her friend and I ended up spending the rest of the evening together. It truly cheered me up, especially when she gave a tip for my job hunt that led to the phone interview I mentioned earlier. Afterwards I feel so thankful of what happened. And I believe it was meant to happen.

I believe that every step you take, every person you meet, every decision you make happens for a specific reason. For days I've been wondering what is the reason for me being unhappy, unable to find a job and living meaningless days. I've come up with the conclusion it's meant to grow me mentally and show that even travelling isn't always just happiness and perfect bliss. This is meant to remind me to enjoy the little things in life and appreciate the good times and achievements. So it seems these couple of weeks haven't been that meaningless after all... :)

I want to give a valuable advice to all of you: don't burn the bridges behind you. You never know who you'll need in your life in the future. I have recently received help from two awesome people I would have never thought I'd need here, but because of them I might soon have a job.

Happy Tuesday for ya'll! ;)

<3: Jenna  

Mt Coot-tha lookout

This blog post was born while listening to:

Marchesini and Farina aka FARMA 2012 Rework Radio -- Beautiful Life

Faydee -- Legendary

Martin Garrix, Dua Lipa -- Scared to Be Lonely

Zara Larsson -- Ain't My Fault

Sigala, Bryn Chrisopher -- Sweet Lovin'

Zedd, Selena Gomez -- I Want You To Know

Fais, Afrojack -- Hey

Ed Sheeran -- Castle on the Hill

Ed Sheeran -- Galway Girl

Timmy Trumpet, Qulinez -- Satellites

Kretsen, OMVR -- Walls

David Guetta, ft. Lil Wayne, Nicki Minaj -- Light My Body Up

Mikko Sipola -- Made of fire


Ps. Right after finishing this post, I got a job offer. Yayy!!! :D<a href="https://www.bloglovin.com/blog/18462971/?claim=hyg6k4tuczw">Follow my blog with Bloglovin</a>

Tiet erkanee

Moi! Pahoittelut hiljaisuudesta. Jonkun verran on sadellut kommenttia, että blogi sais päivittyä useammin. Nyt ollaan kuitenkin oltu niin stressissä töiden ettimisestä, että blogi on jäänyt mielenkiinnon kohteiden ulkopuolelle ihan kokonaan.

Me tultiin Brisbaneen tiistaina, ja sitä ennen vietettiin viikko Sydneyssä. Mentiin sinne moikkaamaan kavereita, joista osa palasi heti meidän vierailun jälkeen kotimaahansa. Oli ihanaa nähdä vielä, eikä kaduta että mentiin, vaikka rahanmeno olikin aika mieletöntä. Jo Sydneyssä ruvettiin katselemaan netistä työtarjontaa, ja aika nopeesti huomattiin, että vaikka töitä on paljon, niin on myös hakijoitakin. Jos ilmoitus farmipaikasta oli tullut 10 minuuttia sitten, saattoi siihen olla lähetetty jo satoja hakemuksia. Muutama päivä haettiin töitä ihan aamusta iltaan, hiottiin CV:itä ja soiteltiin ympäriinsä, mutta monesti jäätiin ilman vastausta mm. pääsiäisen takia, ja jos vastattiinkin, käskettiin meidän soittaa uudestaan pääsiäisen jälkeen. Alettiin olla epätoivoisia, koska oltiin rehellisesti kuviteltu työnhaun olevan täällä helpompaa kuin Suomessa. Oltiin avoimia ihan kaikenlaiselle työlle (paitsi Gentlemen's Clubin stripparin pestin tarjouksesta kieltäydyin). Huomattiin myös, että vaikka muuten sovelluttaisiinkin johonkin tehtävään, saattoi oma auto olla tinkimätön vaatimus. Meillä ei ole omaa autoa, eikä todellakaan rahaa hankkia sellaista. Myös pari farmipaikkaa olisi irronnut, mutta kun kyseisen working hostellin laittoi Googleen, oli kommentit niin järkyttävää luokkaa, että pakko jättää väliin jollei halua olla itsetuhoinen. Viimeisenä yrityksenä Jani suoritti netissä White Cardin, joka avaa ovia rakennusalalle, ja mä taas RSAn; paikallisen anniskelupassin.

Kuuluisa Bondi beach

Onneks näitäkin kerkesi vielä nähdä <3

Koettiin Sydneyssä kaikkien aikojen sadekuuro. Tässä ootetaan bussia jossain rakennuksessa, mihin meidän ei tosiaan ois kuulunut päästä :D

Koska Sydneyssä on melko kallista asua ilman töitä (ja surkea sää tähän aikaan vuodesta :D), päätettiin lentää Brisbaneen etsimään onneamme. Mä pääsinkin heti seuraavana päivänä työhaastatteluun (en tosin ottanut tätä työtä vastaan) ja siitä parin päivän päästä aloitin työskentelyn hostellilla 2h päivässä majoitusta vastaan. Jani taas sai samoihin aikoihin viestin eräältä working hostellilta, jossa oltiin molemmat odotuslistalla, että nyt olisi farmitöitä tarjolla. Jani lähti sinne tänään ja aloittaa toivottavasti työt huomenna. Me ei uskallettu lähteä molemmat, koska farmille meno on täällä aina niin iso riski. Ensin pitää maksaa working hostellille viikon vuokra + deposit, ja pahimmassa tapauksessa töitä ei olekaan heti tarjolla. Meillä ei olis ollut ikipäivänä varaa maksaa noita majotuksia ja matkoja molemmista sinne pellon keskelle ja sitten pettyä huomatessamme, että meitä onkin huijattu. Niinpä yhteistuumin päätettiin lähettää Jani kokeilemaan onneaan, ja mä jään tänne, missä asun jo ilmaiseksi ja saan todennäköisesti helposti esim. baari/kahvilatöitä.

Ja koska me taas nähdään? En tiedä. Ehkä jo viikon päästä jos homma ei oo toimi ja Jani palaa v*ttuuntuneena takasin Brisbaneen :D Toivomus kuitenkin on, että töitä riittää paljon vähintään sen luvatun kuukauden verran. Jos hommaa löytyy sen jälkeenkin ja paikka on hyvä, saatan itse lähteä perässä. Farmityön tekeminen kuuluu kumminkin myös mun ihan ykköskokemustoiveisiin täällä Ausseissa olon aikana. Tärkeintä se on toisen vuoden viisumin saamisen kannalta, mutta vaikka sitä ei saiskaan, luulen että haluaisin silti kokeilla. En oo koskaan tehnyt vastaavanlaista työtä, ja en välttämättä edes saa toista mahdollisuutta.

I will miss you <3

Toivottavasti kaikki kääntyy parhain päin :)

<3: Jenna

Lentokentältä häädetyt

Moi kaikille pitkästä aikaa! Tää postaus on ollut mulla kesken jo viikkokausia, mutta Balilla lomaillessa ei paljoa huvittanut istua koneen ääreen jatkamaan, joten siksi blogi jäänyt vähän tauolle. Balin loma oli ihanan lämmin, rentouttava ja suurimmaksi osaksi stressitön. Mitä nyt herättiin yhtenä aamuna maanjäritykseen ja muutama päivä meni mulla (oletettavasti) salmonellan kourissa, mutta suurimmilta osin loma koostui uima-altaista, terasseista, naurusta ja hauskoista kommelluksista.

Villalife @ Canggu, Bali

Mutta sitten aiheeseen. Siis kyllähän nyt kaikki sen tietää, että kaikki lentokentät ei ole auki 24/7. No kun eipä tiedäkään! Ja vaikka tietäisikin, ei sitä välttämättä rahansäästämishimoissaan tule ajatelleeksi. Kerroin ystävälleni mulle ja Janille sattuneesta mokasta, ja hän vinkkasi, että siitä kannattaa kirjoittaa blogiin, koska kuuluu kuulemma ainakin itse niihin, keille olisi tulevaisuudessa voinut hyvinkin käydä samoin.

Tottakai me lentokentällä itse työskennelleinä ollaan tiedetty jo muutaman vuoden ajan, että pienemmät kentät menevät monesti yöksi kiinni. Lentokenttien aukioloajat voi tarkastaa kyseisen kentän nettisivuiltakin. Mulla ja Janilla ei kuitenkaan edes käväissyt pienessä mielessä tällainen mahdollisuus, kun suunniteltiin yöpyvämme Melbournen Avalon kentällä yksi yö ennen Tasmanian reissua (reissu ennen Balia). Avalon ei ole Melbournen pääkenttä, vaan pieni kotimaisten lentojen kenttä noin tunnin ajomatkan päässä keskustasta. Meillä oli lento lähdössä aamulla, ja edellisen päivän iltapäivällä palattiin roadtripiltä, joten ajateltiin säästää rahaa ja vaivaa menemällä vain suoraan auton palautuksen jälkeen kentälle. Tällöin vältämme seuraavan aamun siirtymästressin ja aikaisen herätyksen (ja tottakai, säästämme ainakin 60$ rahaa, kun ei tarvitse maksaa hostelliyötä).

Balilla on paljon ns. riisiterasseja. Mun mielestä näkemisen arvosia!

Saavuttiin kentälle joskus viiden aikoihin ja yllätyttiin kentän pienuudesta suuresti. Istuttiin kuitenkin kaikessa rauhassa syömään eväitä, kun yhtäkkiä karmiva ajatus vaan iski muhun kuin salama kirkkaalta taivaalta: Mitä jos tää kenttä suljetaankin yöksi?! Lähdin paniikissa kiertämään kenttää, ja löysinkin käsiini vanhahkon Security -liiviin sonnustautuneen herrasmiehen, joka vahvisti pahat aavistukseni todeksi. Kenttä suljettaisiin viimeisen saapuvan lennon jälkeen, ja avataan uudestaan vasta 4.00 aamulla. Herra ei näyttänyt kovin yllättyneeltä, että oltiin suunniteltu viettävämme yö kentällä. Backpackerit luulee kuulemma vähän väliä Avalonin kenttää hotelliksi ja viimeksi edellispäivänä hänen oli häädettävä joku lentoansa odotteleva nuori mies muualle yöksi. En voi sanoin kuvailla mun järkytystä, koska vaihtoehtoja yöpaikkoihin keskellä ei mitään ei oikeastaan ollut.

Raahauduin puoliväkisin kipeänä kattomaan näitä Balin ihania vesiputouksia. Oli onneks sen arvoista <3

Oltiin niin epätoivoisia, että oltiin valmiita nukkumaan ulkona teltassa. Security tyyppi kuitenkin selitti, ettei ulos voi jäädä telttailemaan, koska kentän alue jatkuu kilometrejä joka suuntaan, ja vaikka olisikin valmis kävelemään ne kilometrit, ei aidan ulkopuolella ole kuin moottoritietä ja ojaa ja kaiken lisäksi siellä parveilee koko yön poliiseja käynnissä olleen airshown takia. Hän selitti myös, että viiden kilometrin päässä on kuulemma huoltoasema, jonka pihalla on myös virallinen camping alue, mutta taksia ei kuitenkaan kannattanut ottaa, koska taksikuski veloittaa viiden kilsan matkasta saman verran kuin matkasta Melbournen keskustaan (eivät kuulemma tykkää lyhyistä matkoista)...

Meillä oli oikeasti vaikeuksia löytää Balilta siistejä rantoja. Kuitenkin lopussa kiitos seisoi ja kärsivällisyys palkittiin.

Aika kauan käytiin olemattomia vaihtoehtoja läpi Security tyypin kanssa, kun hän lopulta ystävällisesti ehdotti voivansa heittää meidät autolla kenttäalueen ulkopuolelle, jolloin meidän kävelymatka pilkkopimeässä (tässä vaiheessa oli jo piemää) lyhenee noin kahdella kilometrillä. Päätettiin siis suunnata huoltoasemalle yöksi. Meidän piti odotella yhdeksään, jonka jälkeen security tyypillä oli pieni aukko aikaa meidän kuskaamiseen. Hänen täytyi kaksipaikkaisen autonsa takia viedä meidät yksitellen. Oltiin sitten lähdössä telttoinemme ja tavaroinemme kävelemään, kun erään tien sulkeneet poliisit kysyivät mihin olemme suuntaamassa. Selitettiin heille tilanne, ja poliisit päättivät yksimielisesti, että jonkun heistä on annettava meille kyyti. Oltiin ihan sanoinkuvaamattoman kiitollisia, kun meidät kiidätettiin poliisiautolla muutamassa minuutissa huoltsikalle ja päästiin vielä hyvissä ajoin nukkumaankin.

Aamuyöstä tarvitsi enää kävellä vain yhteen suuntaan, mikä ei ollenkaan tuntunut niin pahalta suoritukselta. Jälleen kerran saimme kiittää aussien ystävällisyyttä ja avuliaisuutta, joka oli tarpeen meidän oman tyhmyyden takia. Jos tää kirjoitus pelastaa edes yhden ihmisen samalta kohtalolta, olen onnistunut. :D

Melbournen katutaiteesta löytyy iskulauseet joka tilanteeseen. ''Burn the negativity'' oli meidänkin motto tarpoessa aamuyöstä 4.00 5km matkaa takaisin Avalonin lentokentälle xD...

Railakasta lauantaita!
<3: jenna

Mikä on ihmisen tarkoitus maailmassa?

Heippa! Otsikko saattaa teidän korviin kuulostaa hieman oudolta, mutta joskus on kuulumisten lomassa kirjoitettava mielen päällä itsepintaisesti leijuvista aiheista. Me ollaan nyt Tasmaniassa, jota ollaan kierretty kohta viikko, ja tän postauksen oheen aattelinkin laitella ihania Tasmania maisemia keventämään tunnelmaa. Jos jonnekkin ois pakko haaksirikkoutua, saattaisin harkita tätä taianomaista saarta. Parasta tässä reissussa on ollut kaksi ihanaa uutta tuttavuutta, joihin tutustuttiin leiripaikalla, ja joiden ansiosta päästiin tekemään aika kattava kokopäivän vaellus Cradle Mountain National Parkissa. Meinattiin nimittäin jättää kyseinen puisto kokonaan väliin sen huiman korkean hinnan takia. Onneks kohtalo puuttui peliin ja saatiin sittenkin nähdä tuo aivan uskomaton paikka.

Mount Field National Park

Cradle Mountain National Park

Freycinet National Park

Onnellisina Cradle Mountainin huipulla!

Ja sitten tähän outoon aiheeseen. Erityisesti täällä Tasmaniassa ollessa (ja muutenkin koko Australian reissun aikana) oon päässyt tosi lähelle luontoa ja eläimiä. Oon onnekkaana saanut seurata erilaisten papukaijojen päivärutiineja luonnossa, kenguruiden ruoanetsintää, emujen päivänviettoa aukeilla, liskojen pakoyrityksiä ihmisten katseilta ja vaikka mitä muuta. Oon tutustunut lukemattomiin infokyltteihin eri eläimistä ja niiden asuinalueista, ja nähnyt raadonsyöjien korjaavan kuolleet yksilöt pois. Mulle on alkanut hahmottua tosi selkeästi, miksi tietyt eläimet elävät juuri tietynlaisella alueella, ja myös että kuka on kenenkin suurin uhka. Kaikki vaikuttaa tosi loogiselta, loogisemmalta kun oon koskaan ennen osannut ajatella. Oon oppinut miksi kiiltomadot kiiltää ja miten luolahämähäkit saavat ruokansa, sekä valitettavasti; miksi jotkin lajit ovat kuolleet sukupuuttoon.

Meidän kahden yön leiripaikka <3

Pikkuhiljaa sitä on huomannut, että kaikella on selkeä paikkansa maailmassa, ja jokaisella tuntuu olevan selkeä tarkoitus. Jos jonkun tarkkaa tarkoitusta en osaakaan sanoa, ainakin se on jonkun toisen pääasiallista ravintoa. Jo viikkokausia mua on kuitenkin vaivannut kysymys siitä, mikä on ihmisen tarkoitus. Ihminen tuntuu levittävän ympärilleen ainoastaan tuhoa ja saasteita ja aiheuttavan muiden lajien sukupuuttouhan. Vaikka Australia onkin todella puhdas maa, näkee täälläkin valitettavan paljon ihmisen käytöksen seurauksia. Toisinaan kansallispuistoissa lojuu fantatölkkejä, joskus taas ilmaisilta camping alueilta löytyy oikeita jätekeskittymiä. En myöskään ole koskaan ennen nähnyt autolla ajamisen tappavan missään niin paljon eläimiä kuin täällä. Ei ole yhtään epätavallista, että vaivaisen sadan metrin matkalla maassa lojuu useita viime yönä kuolleita wallabyita ja pari muuta muussattua otusta. En millään jaksa uskoa, että ihminen on luotu maanpäälle tuhoamaan, saastuttamaan ja pitämään muiden lajien kasvun aisoissa.

Noin viikko sitten sain pohdinnalleni yhden mahdollisen vastauksen, joka teki mut tavallaan tyytyväiseksi. Tutustuin Ballaratin eläinpuistossa Tasmanian tuholaiseen, pelkästään Tasmanian alueella elävään pussieläimeen. Se on raadonsyöjä, joka on kovaa vauhtia kuolemassa sukupuuttoon. Lajia on jäljellä enää muutama tuhat ja eläinpuistot sekä muut järjestöt taistelevat kovasti lajin pelastamiseksi. Tasmanian tuholaisilla on eräänlainen kasvaintauti, jota ne tartuttavat toisilleen, ja joka uhkaa lajia kuolemasta maan päältä lopullisesti (ei siis tällä kertaa ihmisen toimien johdosta, kumma kyllä). Eläinpuistot ovat kasvattaneet vankeudessa tautivapaan joukon, joka vapautetaan luontoon, jos laji muuten katoaa. Lajin elvyttäminen on kuitenkin aikaa vaativa prosessi, sillä tuholainen elää vain noin kuusi vuotta, ja synnytetyistä jälkeläisistä vain murto-osa (ja monesti jopa vain yksi) selviää aikuiseksi. Pari päivää sitten kun oltiin siellä aiemmin mainitsemassani Cradle Mountain kansallispuistossa, sai yksi meidän kavereista kesken kaiken tekstarin, jossa oli linkki uutiseen hoitokeinon vastikäisestä löytymisestä Tasmanian tuholaisten kasvainsairauteen. En voi sanoin kuvailla kuinka iloisia me oltiin! En tietenkään tiedä tän uutisen todenperäisyyttä, mutta vaikuttaa siltä, että voiton puolella ollaan! :)

Suloinen Tasmanian devil

Näillä pikku tuholaisilla on yleisenä tapana purra toisiaan erityisesti paritellessa, ja siten kasvaintauti leviää.

Tästä kaikesta en siis vetänyt johtopäätöstä, että ihmisen tarkoitus maailmassa on suojella Tasmanian tuholaista, mutta mieleeni kyllä juolahti, että ihmisen tarkoitus voisi meidän lajin viisauden ansiosta olla ylipäätään muiden lajien suojeleminen, erilaisten hoitokeinojen kehittäminen, tai ylipäätään jatkuvuuden varmistaminen. Me ei vain osata tai haluta käyttää valtaamme pelkästään hyvään, mutta mistä sitä tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ja jos joku nyt sanoo, ettei ihmisellä tarvitse olla tarkoitusta, niin hei, on muillakin lajeilla! :D Mä en todellakaan usko, että kaikki on täällä maailmassa meitä varten ja vaan meidän käytettäväksi. Maailma toimisi todennäköisesti paljon paremmin ilman meitä, mutta kerran täällä nyt ollaan, voisi luulla, että haluttaisi saada jotain hyvää ja hyödyllistä aikaan. Huh, olipas syvällinen vuodatus! Mutta joskus omat ajatukset on päästettävä ulos. Ootteko koskaan miettineet samankaltaisia asioita? 

Loppukevennykseksi aattelin kertoa, että mä ja Jani ollaan ihan POIKKI! :D Ollaan kierretty Tasmaniaa aika aktiiviseen tahtiin yöpyen ainoastaan kerran kaksi yötä samassa paikassa. Ollaan kävelty, kiivetty vuorille, kokattu maassa nuotion äärellä kyykkien ja nyt vielä nukuttu teltassa jo kaksi viikkoa putkeen. Vaikka Tasmania onkin ollut ihan toteenkäynyt unelma, niin ootetaan jo innolla meidän neljän päivän päästä koittavaa lentoa Balille, jossa päästään pariksi yöksi ihan HOTELLIIN! Balilla on tarkoitus rentoutua ja mahdollisesti nauttia alkoholia yli suositeltavien rajojen. Myös Janin kavereita lentää sinne Suomesta, joten kotoisissa tunnelmissa mennään :D No okei, ehkä jotain aktiviteettiakin on pakko kokeilla, mutta sanotaan nyt ettei ainakaan ekaan viikkoon.

Hyvää sunnuntaita Suomeen!
<3: Jenna




Lähteet Tasmanian tuholaista koskevaan infoon on peräisin Ballaratin eläinpuiston hoitajan kertomuksista ja mun lukemista infotauluista.

To the outback and back

Heippa! Ja terveiset Melbournesta! Nähtävästi olin oikeessa miettiessäni et kirjottelen seuraavaks täältä. Tällä hetkellä sää on niin perus Melbournea, kun mitä kaikilta oon kuullutkin: sataa kaatamalla 10 minuutin välein ja sit taas välistä porottaa aurinko. Parempi nyt tää loppuilta istuu hostellissa turvassa (koska enhän myöskään omista sateenvarjoa, enkä oo aikeissa ostaakaan). Joka tapauksessa, Melbourne vaikuttaa ihanalta kaupungilta! Tää on paikka missä pilvenpiirtäjät ja vanhat kirkot ja vihreet puistot kohtaa toisensa. Ja kaikki on jopa mahdollista nähdä samaan aikaan! Täällä on myös loputonta rantaviivaa ja maailman korkein asuinrakennus. JA kuinka usein sitä sattuu oleilemaan kaupungissa, jossa formula 1 kisat ajetaan keskellä kaupunkia?! Ollaan täällä seurattu radan pystytystä :)

Ihana Melbourne!

Mutta nyt itse asiaan. Syynä tähän kirjoitustaukoon oli parit road tripit, joista ensimmäisestä aion kertoa nyt. Otettiin Wicked campersistä auto (tai Janin sanoin pizzataksi), ja suunnattiin Adelaidesta hieman etelämpään ekaksi yöksi. Tarkoitus oli vierailla monen kehumassa Deep Creekin kansallispuistossa, mutta visiitti jäi harmillisen lyhyeksi, koska saavuttiin paikalle ihan liian myöhään. Autolla ei päässyt rannikolle, vaan olis pitänyt tehdä eri pituisia vaelluksia päästäkseen näkemään ne parhaat paikat. Ei uskallettu lähteä kävelemään, koska kello oli paljon ja meillä oli vielä matkaa majapaikkaan, eikä Ausseissa oo kovin suotavaa ajaa enää pimeellä, kun kengurut ja muut eläimet on vilkkaimmillaan ja hyppii teille... Saatiin kokea tää kantapään kautta myöhemmin.

Tässä meidän reitti pelkistettynä. Matkalla oli kyllä stoppeja aika paljon enemmänkin, mutta tästä saa vähän ideaa reitin pituudesta. Adelaidesta lähdettiin ja sinne palattiin. C -kirjain on Flinders Ranges National park.

Aamulla suunnattiin Deep Creekistä pikkukylien kautta Flinders Ranges National parkiin ja siellä tarkemmin sanottuna Wilpena Poundiin. Aivan uskomaton paikka! Todella kaunista luontoa, papukaijoja kaikissa eri väreissä ja mahtavia vuoria, joille voi tehdä vaelluksia. Me oltais haluttu tehdä kaikista pisin vaellus kaikista korkeimpaan kohtaan, eli koko päivän retki St Mary's Peakiin, mutta se oli tietysti suljettu :( Se on vissiin aina suljettu off seasonilla, kun on liian kuuma, ja nyt kaiken lisäksi sateet oli pilanneet kaikki St Mary's Peakin kävelyreitit. Ja siis kuka muka tietää että KESÄ on off seasonia maassa, jossa se on kai yleensä seasonia..? No, ei mahda mitään. Oli kuitenkin käymisen arvonen paikka! Yövyttiin täällä kaks yötä, tehtiin lyhyempiä vaelluksia ja nähtiin mm. ensimmäiset isot hämähäkit, jättikokosia heinäsirkkoja ja ''fat sausage lizard'', joksi Jani nimesi yhden semi harvinaisen liskon :D

Jani vaati, että fat sausage lizardista laitetaan kuva blogiin. No, tässä hän nyt on!

Yhtenä iltana Wilpena Poundissa päätettiin lähteä katsomaan infotyypin suosittelemaa auringonlaskua pienelle kukkulalle, johon piti jokunen kilometri ajaa autolla. Auringonlasku oli kyllä varmaan surkein koskaan näkemäni, koska oli niin pilvistä, mutta muuten oli tosi hauskaa ja mahtavat maisemat. Kuitenkin illan päätteeksi tehtiin se kaikista pahin virhe, minkä Australiassa autolla liikkuva voi tehdä: jäätiin ihmettelemään kukkulalle liian pitkäksi aikaa ja lähdettiin ajamaan takaisin camp spotille pimeässä. Tottakai sitten kävi se, mitä niin yritettiin siihen asti välttää: ajettiin kengurukolari. Kengurut on tosi vilkkaita iltaisin ja öisin, ja niitä on PALJON. Tää oli etenkin mulle aivan liian järkyttävää, ja kaksi päivää itkin tän kuolleen pienen kengurun takia. Kovasti sitä vaan manaa itselleen, että oltaispa lähdetty aiemmin takaisin... Mun matkakumppanit oli helpottuneita, ettei meille käynyt kuinkaan, mut mun oli todella vaikea iloita siitä pitkään aikaan.

Seuraavaks hieman fiiliksiä kukkulalta ennen kauhunhetkiä:

Meidän toinen tärkeä tavoitekohde Wilpena Poundin lisäks oli Coober Pedy, outbackin opaalikaivoskaupunki, joka oli etenkin Janin bucket listillä jo ennen Ausseihin tuloa. Tää kaupunki oli jotain ihan erilaista, kun mitä kumpikaan meistä on ikinä ennen nähnyt. Kaikki varsinainen elämä tapahtuu kuumuuden takia maan alla ja maan päällä näkyy suurinpiirtein ainoastaan aavikkoa. Me yövyttiin täällä yks yö maanalaisessa hostellissa, jossa saatiin viileyden ja pimeyden takia koko Ausseissa oloajan parhaimmat unet! :D Coober Pedyssä käytiin mm. opaalikaivosmuseossa, Mad Maxin kuvauspaikalla aavikolla, ja mikä musta oli parasta: syöttämässä ihania kenguruita!!<3

Coober Pedy ei oo tunnettu kauneudestaan, mut silti käymisen arvonen mesta.

Mad Maxin kuvausmaisemia!

Meijän pikku Nissan Micra joutu näissä maisemissa aika koetukselle xD

Awww!

En kestä! <3

            

Täällä nukuttiin, uskokaa tai älkää! Huoneen nimi Dungeon oli aika kuvaava.

Coober Pedystä lähtiessä jäi mukavasti aikaa vielä poiketa kattomassa yhtä tän maan monista suolajärvistä. Järven reunat ja ranta oli ihan vitivalkoiset ja siitäkin löytyis kuvamateriaalia, mut ehkä toinen kerta. Mielummin laitan näytille ihanan kesäisen kuvan meidän paluumatkan viininmaistelukierrokselta Clare Valleysta :D

Ihana lopetus reissulle!

Kaiken kaikkiaan tää oli mulle ensimmäinen näin pitkä roadtrip, jossa joutuu pärjäämään ilman perus mukavuuksia. Joka päivä ei ollut suihkua tai edes vessaa ja välillä piti palella teltassa ja syödä ruoka hiekalla istuen. Kompromisseja täytyi tehdä toinen toisensa perään ja sopeutua itselle epämiellyttäviin ratkaisuihin. Silti tunnen olevani nyt taas yhtä kokemusta rikkaampi reissaaja ja ehkä astetta vähemmän hienohelma xD. Tuli myös nähtyä niin kirkkaita tähtitaivaita, mitkä jää kaupungin valojen takia monesti näkemättä! Suosittelen siis :).

<3: Jenna