Thaimaa, matkapäiväkirja part 2

Heipparallaa pitkästä aikaa! Ollaan siis nyt mun parhaan ystävän kanssa Thaimaassa jo kolmatta (ja täten myös viimeistä) yhteistä viikkoa. Lähdin Australiasta 12.1, jonka jälkeen vietin 10 päivää Singaporessa (tykkäsin!) ja lopulta saavuin Bangkokiin 23.1. Niina ehtikin jo kirjoittaa jotain meidän reissun ekoista päivistä. Matkapäiväkirja part 1:sen pääsetkin kurkkaamaan täältä. Tällä kertaa vuoronsa saa jälleen erittäin sensuroitu versio meidän matkan puolivälistä, jonka kohokohtana oli kohuttu Fullmoon party.

Päivä 7:

Saavuttiin darraisina (etenkin mä) ja väsyneinä Koh Phanganille. Onneksi majoitus oli nyt hostellin sijaan ikioma Bungalow niin sai levätä. Tarkoitus oli olla saarella viisi päivää, lopulta pidennettiin yhdellä. Haluttiin varata tarpeeksi aikaa, jotta ehdittäisi myös kierrellä saarella. Onneksi saari kuolikin bileiden jälkeen lähes kokonaan, joten houkutus juhlintaan ei jatkunut enää Fullmonien jälkeen.

Meidän majoitus oli ihan rannalla!

Päivä 8:

Ihan ensimmäinen aktiviteetti Koh Phanganilla oli parin tunnin puskavaellus läheiselle rannalle. Haluttiin hieman tuulettua Bangkokin saasteista ja tehdä välillä jotain urheilullista. Alusta haastavan teki se, ettei meinattu löytää reitin alkua, sillä se oli merkattu huonosti turistikarttaan. Koitettiin kysellä paikallisilta, mutta kaikki sanoivat, että kyseiselle rannalle olisi mahdotonta kävellä. Ei kuulemma mene teitä, joten avunannosta kyseiseen kartan kohtaan kieltäydyttiin. Me ei kuitenkaan suostuttu uskomaan, sillä tämä oli merkattu karttaan, ja oltiin Trip Advisorista luettu, että kyseinen vaellus on mahdollinen, vaikkakin paikoitellen jyrkkää kiipeämistä. Pitkän etsinnän jälkeen löydettiin kuin löydettiinkin kyseinen aloituskohta, ja lähdettiin kapuamaan. Rämmittiin pusikossa, mikä oli molemmista epämiellyttävää, ja lopulta päädyttiin jopa juoksemaan ötököiden ja pimeän tulon pelossa. Päästiin liikkeelle aika myöhään, eikä todellakaan haluttu jäädä viidakkoon auringon laskettua. Selviydyttiin lenkistä lopulta tunnissa, ja oltiin erittäin tyytyväisiä itseemme. Takaisin tultiin taxi boatilla, joka tuntui vähintään yhtä vaaralliselta kuin tämä trekki.

Päivä 9:


FULLMOON! Tänään sattui ja tapahtui. Terdellä chillailun lomassa havaitsin punkin tai muun vastaavan mustan ötökän ihon sisällä ja päätin paniikissa lähteä poistattamaan sitä läheiselle klinikalle. Kyllä kadutti, etten suunnannut vain apteekkiin hakemaan punkkipihtejä ja nyhtänyt ötökkää pois itse, sillä meno klinikalla oli ihan 0/5 ja hygieniaolot kyseenalaiset. Klinikan naikkonen päätyi nappaamaan punkista(?) kiinni pihdeillä ja sahaamaan ihon auki veitsellä(!!?!). Jalka pulppusi verta mun osoittaessa kännykän taskulampulla lisää valoa "hoitajalle". Operaation päätyttyä kaadettiin ihoon kolmea eri ainetta, joista yksi laittoi ihon poreilemaan ja haavan sylkemään valkoista vaahtoa. Toivottavasti tämä oli merkki kunnon desinfioinnista. Illalla paniikissa sitten soiteltiin suomeen HIV -tukikeskukseen ja kyeeltiin mahdollisuutta kaikkien parantumattomien tautien tartunnoista. Onneksi Suomessa osattiin rauhoitella.

Tää "lääkärireissu" ei kyllä unohdu. Jalkaan jää varmasti myös loppuelämäksi pieni reikä muistuttamaan tapahtuneesta...

Päivän tapahtumien takia päästiin bileisiin vasta aika myöhään ja missattiin kaikki kavereiden aloittelukutsut. Onneksi bileet kuitenkin jatkuivat aamuun asti. Lähdettiin rannalta lopulta vasta seitsemältä aamulla auringonnousun jälkeen. Oli huikea ja ikimuistoinen ilta, mutta kommelluksilta ei nytkään vältytty. Mut yritettiin ryöstää viiltämällä laukun pohja auki veitsellä. Onneksi havaitsin ajoissa, eikä mitään ehditty viemään. Niina ei ollut sen onnekkaampi, sillä joku taitava veikkonen availi näppärästi Niinan laukun ja juoksi pois lompakon kanssa. Sille tielle jäi.

Auringonnousu Haad Rin rannalla

Päivä 10:

Hengailtiin bileissä tapaamamme israelilaisporukan kanssa. Nähtiin upea auringonlasku näköalabaarissa, otettiin tunnin hieronnat ja mentiin illalliselle & uimaan Sunset bar nimiseen paikkaan. Oli hyvää ruokaa ja ihana uima-allas. Ihan täydellinen päivä (paitsi mun hieronta oli erittäin epäonnistunut). Lisää hierontatunnista tulossa myöhemmin Niinalta. Yksi israelilaisista tuntui olevan huolissaan siitä, viihdynkö matkakumppanini kanssa. Hän tiedusteli vaihtaisinko Niinan johonkin toiseen kaveriin jos voisin xD. Että silleen.

Esco bar

Päivä 11:

Skobaretki vesiputouksille. Ei olleet kovin kummoiset meistä, mutta hauska päivä oli. Onnistuin tietysti liukastumaan putouksilla ja telomaan käteni verille. Ei tullut yllätyksenä.

Päivä 12:

Päiväretki Koh Taolle ja Koh Nangyuanille. Hävettäisi kertoa, paljonko maksettiin retkestä, mutta oltiin loppupeleissä iloisia, että vihdoinkin jopa nähdään jotain. Tänään pohdittiin, että tuntuu kuin oltaisi koko ajan menossa jonnekin. Mutta MINNE?? Me ei olla nähty paljoakaan xD. Noh, nyt nähtiin, ja Koh Nangyuanin huipulta oli kuin olikin upeat maisemat. Venematka takaisin oli aika raju aallokon takia. Monet oksensivat laivan pomppiessa aika pelottavan korkealle. Niinan blogiin tulee myöhemmin tarkempi kuvaus meidän paluumatkasta.

Ehkä tää maisema oli hirveän paluumatkan arvoinen.

Tänään tultiin Krabille, mikä ainakin ensisilmäyksellä vaikuttaa nätiltä. Vuoria joka puolella. Nyt nautitaan vikasta viikosta yhdessä!

<3: Jenna

Katse tulevaisuuteen

Moikka! Mulla on pitkästä aikaa vapaapäivä! Viimeksi mulla oli vapaapäivä lokakuun 22, eli tasan kuukausi sitten. Tuntuu todella omituiselta, ihan totta. Syötyäni aamupalaa noin tunnin verran mietin, että mitähän mun nyt kuuluisi tehdä...

Oon siis edelleen töissä banaanifarmilla ja pubissa täällä Atherton Tablelandsilla, mutta jäljellä on enää 10 päivää!! Vitsi mikä fiilis! Tää on ollut henkisesti ehkä raastavin kokemus ikinä. Voi kuulostaa hölmöltä, mutta mä vannon, etten olettanut mitään tällaista. Tää on ollut kirjaimellisesti hajoittavaa.

Noin puolessa välissä farmipäiviä mulla alkoi risteillä päässä jatkuvasti ajatuksia siitä, että luovuttaako vaiko ei. Enkä yhtään ihmettele, että moni luovuttaa. Luulen puhuvani enemmistön puolesta todetessani, että farmityö on useimmiten T.O.D.E.L.L.A tylsää. En ole koskaan tehnyt yksitoikkoisempaa liukuhihnatyötä. Viime postauksen jälkeen olen pysynyt vaan ja ainoastaan pakkaamassa banaanilaatikoita, ja ennenpitkäänhän sekin alkoi puuduttaa. Jossain vaiheessa töihin meno alkoi tuntua niin vastenmieliseltä, etten olisi osannut ikinä etukäteen kuvitella. Se, että saa yhdeksän tuntia päivästä kulumaan puhumattomana (me ei siis saada jutella), toistaen samaa liikettä minuutista toiseen on oikeasti jotain ihan uskomatonta. Väillä kun tiesin, että voin viihdyttää itseäni vaan mun omilla ajatuksilla, koitin etukäteen töihin mennessä miettiä, että mitäs sitä tänään ajattelisi. Kun ajatukset loppuivat kesken, työkaverini antoi vinkin laskea montako laatikkoa pystyt pakkaamaan tunnissa. Aika lensikin parina päivänä nopeammin, kun omaa laatikkosaldoaan yritti koko ajan parantaa ja ajan ajattelemisen sijaan keskittyi laskemiseen. Lysti loppui kuitenkin melko lyhyeen, kun huomasin saavuttaneeni oman maksiminopeuteni, eikä laatikkomäärä tunnissa enää noussut. Mitä järkeä siis laskea, kun tietää jo lopputuloksen..?

Viime kuun lopussa kävi jotain, mikä auttoi hieman hiljalleen kytevään ahdistukseen. Meidän surkean Kairi hotellin omistaja omistaa myös omakotitalon lähempää Athertonia ja hän tarjosi meille mahdollisuutta muuttaa sinne. No, ei tarvinnut kahta kertaa miettiä! Muutettiin hiirenloukun kokoisesta huoneesta hotellista, jossa jaettiin rajalliset fasiliteetit 25 muun ihmisen kanssa omakotitaloon, jossa jaetaan kaikki vain kuuden ihmisen kesken! Meillä on täällä kaksi keittiötä, kolme suihkua ja vaikka kuinka paljon tilaa! Lisäksi tämä ei ole ihan yhtä syrjässä. Luulen, että omistaja halusi vapauttaa sänkyjä Kairi hotellista, ja päätti siksi sijoittaa pariskuntia muualle, mutta tämähän sopi meille mainiosti. Lisäksi meillä on täällä melkein koko ajan auto käytössä, eli keskustaan pääsee muulloinkin kun tiistaisin ja torstaisin shopping busin yhteydessä.

Meillä on täällä talossa kissa! :) Vuokralaisten tehtävänä on huolehtia Rosiesta.

Mitä seuraavaksi?

Kaiken kaikkiaan vietettyäni kolme kuukautta täällä korvessa odotan innolla tulevaa. Luvassa on niiin paljon kaikkea jännää! Lähden täältä 2.12 kahden töissä tapaamani ystävän kanssa Magnetic Islandille. Ajetaan täältä Townsvilleen, josta otetaan lautta ja yövytään saarella kaksi yötä. Sen jälkeen matka jatkuu kohti mahdollisesti mun Aussireissun kohokohtaa, Airlie Beachia ja Whitsunday saaria! Whitsunday saaret on ryhmä kauniita enimmäkseen asuttamattomia paratiisisaaria, joille on mun käsittääkseni erittäin vaikeaa tai miltei mahdotonta päästä, ellei osta 1-3 päivän purjehdusretkeä. Omani kestää kaksi yötä ja kaksi päivää, ja luvassa on mm. snorklausta, juhlintaa ja loikoilua maailmankuululla Whitehaven beachilla. En voi uskoa,että vihdoin olen oikeasti menossa tuonne!

Näiltä paratiisirannoilta matka jatkuu kohti Fraser Islandia, Noosaa ja yhä alemmas kohti Brisbanea, josta lennän jouluksi Melbourneen tapaamaan äitiäni. Jani tulee sinne myös ja tarkoitus on viettää aktiivinen, mutta rentouttava joulu perheen kesken. On ihanaa viimein nähdä läheisiä, kun viime kerrasta on kulunut vuosi! Joulun jälkeen Jani tulee vielä pariksi viikoksi farmille ja vanhukset suuntaavat kohti Sydneyn uuttavuotta. Muiden lähdettyä omille teilleen jään itse vielä Melbourneen pariksi viikoksi, kunnes on aika poistua maasta.

Mitä viisumin umpeuduttua?

En voi uskoa, että kohta oon viettänyt tässä maassa jo vuoden! 19.1.2017 astuin tähän kirjavaan paikkaan, joka totaalisesti varasti mun sydämen. Viimeistään 19.1.2018 on siis lähdettävä pois, ja pakko myöntää että haikealta tuntuu. Koska Melbournessa on joulu-tammikuun vaihteessa todella kallista, päätin ostaa oman lentoni pois niin pian kuin mahdollista. Lennänkin siis 12.1 Singaporeen kymmeneksi päiväksi. Jani lentää myös sinne Cairnsista ja tarkoitus on viettää 10 päivää yhdessä tutustuen tähän kehuttuun kaupunkiin. Tämä on viimeinen yhteinen loma, ennen kuin tiet taas hetkeksi erkanevat...

Singaporesta lennän 23.1 Thaimaahan tapaamaan mun parasta ystävää! Odotan tätä jo nyt niin innolla, että huh! Siihen mennessä kun nähdään, on viime näkemisestä kulunut myöskin yli vuosi, ja nyt saadaan kolmen viikon loma yhdessä, ihan täydellistä! Viimeisestä yhteisestä ulkomaanmatkastakin alkaa olla jo luvattoman pitkä aika. Meidän on tarkoitus nähdä Bangkokia, pyörähtää fullmoon partyissa Koh Phanganin saarella ja rentoutua tunnetuissa rantakohteissa. Tekee huomattavasti helpompaa olla kaukana tutusta ja turvallisesta, kun läheiset matkustavat välillä tännepäin! :)

Missing my best friend! <3

Luulen, että jään vielä Thaimaaseen ystäväni palattua Suomeen. Haluaisin nädä niin paljon kuin mahdollista nyt kun on aikaa. Thaimaan jälkeen mua kiinnostaisi kovasti Vietnam ja Filippiinit, mutta saa nähdä mihin elämä vie. Luulen, että jo nyt on ihan tarpeeksi lukkoonlyötyjä suunnitelmia, eli täytyy antaa mahdollisuus myös spontaaniudelle ;)!

Onko muilla kaukomatkasuunnitelmia? Tai vinkkejä mun Aasian kiertelyyn?


Cheers <3: Jenna

Millaista on työskennellä banaanifarmilla?

Heipparallaa pitkästä aikaa! Tällä kertaa blogihiljaisuuden syynä on ollut lähinnä laiskuus, koska täällä korvessa olisi kyllä ollut aikaa kirjoittaa. Toisaalta farmityö ja sen lisäksi vielä viikonlopputyöt pubissa on olleet sen verran rankkoja, että vapaa-ajalla haluaa useimmiten vain nukkua tai istua ulkona auringossa.

En voi mitenkään uskoa, että kokonainen kuukausi on jo vierähtänyt siitä kun saavuin Atherton Tablelandsiin aikeena aloittaa farmityö. Mulle sanottiin, että aloittaisin perunafarmilla, mutta suunnitelmat muuttuikin eräiden tyttöjen saatua potkut banaanifarmi Ferrarolta. Mut laitettiin sinne, koska joku tarvittiin paikkaamaan näitä tyttöjä. Ensin mua ärsytti suunnattomasti, koska banaanien kasvu täälläpäin on tänä vuonna super hidasta "viileän" sään takia, eikä me tehdä täyttä viikkoa farmilla. Tiesin, että perunoissa riittäisi työtä jopa kuutena päivänä viikossa. Kuitenkin näin jälkeenpäin ajateltuna tunnen itseni erittäin onnekkaaksi, koska työ banaanifarmilla ei ole kovin "likaista", eikä mun tarvitse työskennellä ulkona auringonpaahteessa. Perunafarmilta kotiin tulevat kaverit on joka päivä yltä päältä mudassa ja pölyssä. Hiukset on pakko pestä päivittäin, eikä työvaatteita voi kuvitellakkaan laittavansa pesukoneeseen muiden vaatteiden kanssa. Myöskin juuri se farmi, jolla mun piti aloittaa, piti juuri kahdeksan päivän tauon töistä, koska tarpeeksi kypsät perunat loppuikin kesken. Onni onnettomuudessa siis. Mulla on sentään ollut enemmän tai vähemmän töitä joka viikko.

Millaista sitten on työ banaanifarmilla?

Mun ystävä Natalie työskentelee myös banaanifarmilla. Eri farmilla kuin mä, mutta meidän farmit on ihan vierekkäin. Natalie on suorittamassa ´´stringing´´ -operaatiota, jossa puita sidotaan köysillä yhteen, etteivät ne kaadu banaanitertun painosta.

Pakko sanoa, etten ole ikinä tehnyt mitään vastaavaa :D Ensimmäisenä päivänä mut laitettiin lajittelemaan banaaneja juoksevalla liukuhihnalla. Mun tehtävänä oli käännellä banaanit tiettyyn asentoon valmiiksi pakattavaksi ja repiä pois pakattavaksi kelpaamattomat banaanit. Työ on helppoa siihen asti, kunnes pakkaajia on kahden sijaan viisi, jolloin hihna liikkuu niin nopeasti, ettet ehdi huomata kaikkea. Kuitenkin kaikki on huomattava, ja virheitä ei pahemmin saa tulla, koska muuten huuto ja sättiminen on sen mukaista. Mun kanssa samaan aikaan aloittanut tyttö sai kolmen päivän jälkeen potkut, koska häneltä meni liian monta huonoa banaania ohi.

Tästä liukuhihnalta täytyy bongata huonot banskut.

Nopeasti opin, että potkujen pelkääminen on ihan aiheellista, sillä niitä satelee farmeilta helposti. Jos sun työn laatu ei ole priimaa heti alusta alkaen, jos kyselet vääränlaisia kysymyksiä, jos väität vastaan, jos taistelet oikeuksistasi, tai jos sun naamavärkki yksinkertaisesti vain ärsyttää, on potkujen saanti hyvinkin todennäköistä. Toisinaan kun töissä taas pidetään ihan kelvottomia työntekijöitä, jotka mielestäsi ansaitsisi potkut, mutta syystä tai toisesta eivät niitä saa, ymmärrät ettei missään loppujen lopuksi olekaan mitään logiikkaa.

Lajittelin banaaneja kolme viikkoa, ja se onneksi kävi päivä päivältä helpommaksi. Kipeisiin ranteisiin ostettu lämpögeeli jäi lopulta tarpeettomaksi, eikä selkäkivut olleetkaan enää niin pahat joka päivä. Työ oli kuitenkin todella monotonista ja tylsää, ja ehdin jo huolestua että tätäkö joudun tekemään 13 viikkoa putkeen... Onneksi kolmannen viikon lopussa mulle kerrottiin, että mut opetetaan pakkaamaan banaaneja, mistä sain lisämotivaatiota työhön. Nyt viimeisin viikko on mennyt vuorotellen pakkaamisen ja lajittelun välillä, minkä ansiosta päivät kuluvat nopeammin. Pakkaamisen opettelu oli myös tervetullutta aivotyöskentelyä, sillä se ei ole niin helppoa kuin voisi kuvitella. Kaikenlaisia banaaneja ei voi pakata samaan laatikkoon, eikä niitä voi pakata sinne muutenkaan miten sattuu. Banaanit pitää asettaa kerroksittain tietyllä tavalla siten, etteivät niiden päädyt paina alla olevia banaaneja, ja että laatikko on tietyn painoinen. Tässä vaaditaan myös nopeutta, sillä hitaasta pakkaajasta ei ole tarpeeksi hyötyä. Eräs työkaverini kokeili pakkaamista parin tunnin ajan, eikä ilmeisesti läpäissyt koetta, koska häntä ei ole sen koomin laitettu pakkaamaan.

Mulla menee töissä nykyään ihan hyvin. Olen lajittelussa tarpeeksi nopea ja tarkka, ja pakkaamisen opettelu sujuu ilmeisesti hyvin, sillä meidän supervisor oli kehunut mua meidän farmarille. Ihmettelin tätä suuresti, sillä tämä supervisor ämmä tuntuu vihaavan mua sydämensä pohjasta. Saan aina huudot yksin muidenkin virheistä, eikä hänen mielestään mua tarvitse tervehtiä, eikä mulle tarvitse aina vastata kysymyksiin. Mua on ilmeisesti lupa myös käskeä kuin koiraa. Tällä hetkellä tämä onkin ainoa seikka, mikä tekee työstä stressaavaa, koko ajan saa pelätä huutoja. Silti koen itseni onnekkaaksi, kun sain heti tänne saavuttuani siistin työn ja reilusti tuntipalkkaa maksavan farmarin :).

Tupla/ tripla/ yms. banaaneja ei voi pakata mukaan ;)

Muuten tänne ei kuulu sen erikoisempaa. Muutamaa päiväretkeä lukuunottamatta en ole tehnyt mitään erikoista, koska täältä on hankala päästä mihinkään ilman autoa. Mulla ja Janilla on suunnitteilla retki valliriutalle, mutta se tuleekin nyt sitten olemaan näiden vielä edessä olevan kahden kuukauden kohokohta ja ainoa kunnon irtiotto. Kun täältä lähden marraskuun lopussa, olen luvannut itselleni ostaa kolmen päivän veneretken Whitsunday Islandseille. Jani saattaa jäädä tänne hetkeksi pidempään keräämään rahaa.

Oli pakko vielä lisätä loppuun kuva tästä murjusta, jossa asutaan :D Itse en nimittäisi Kairi Hotellia hotelliksi. Mutta aina voisi toki asiat olla huonomminkin ;).

Ihanaa sunnuntaita kaikille!

<3: Jenna

Matka jatkuu!

Iiik oon niin innoissani! Kolmen kuukauden työrupeama Brisbanessa on nyt ohi ja matka jatkuu kohti Cairnsia! Näpytän tätä postausta parhaillaan puhelimella lentokentällä, koska pakko jo päästä kertomaan mitä seuraavaksi tapahtuu :D

Mulla oli pitkään tosi vahva fiilis siitä, että nyt on aika liikkua eteenpäin. Mietittiin Janin kanssa sitäkin vaihtoehtoa, että painettais töitä Brisbanessa koko se 6kk, mitä saadaan samalla työnantajalla olla, ja sitten lompakko pulleana ois hyvä lähteä viettämään joulua Melbourneen ja viisumin umpeuduttua tammikuussa Aasiaan. Mutta ei. Mulle tuli jo heti elokuun alussa sellainen levoton fiilis, että pakko päästä jatkamaan matkaa ja näkemään uutta. Myös ajatus farmipäivien suorittamisesta seuraavaa viisumivuotta varten kiehtoi liikaa. Päätettiin siis, että lähdetään.

Kaikki oli kuitenkin päätöksen jälkeen ihan viime hetkiin asti pimennossa. Siitä hetkestä, kun uudet asukkaat kämppään oli löytyneet ja mä olin irtisanoutunut töistä, oli viikko aikaa päättää mitä seuraavaksi. Viimeinen työvuoro oli viime sunnuntaina ja tänä tiistaina oli muutto ulos kämpästä. Ja vielä tänä maanantaina (!!) kaikki oli täydellisen epäselvää. Mulla oli todella jännittynyt olo koko viime viikon, mutta jostain syystä ihmeen vähän stressiä, vaikka jo alle viikon päästä olisin tyhjän päällä. Jostain syystä oli koko ajan tosi vahva tunne, että kaikki järjestyy omalla painollaan. Mulla ei ole koskaan ollut minkään stressin tai epävarmuuden äärellä niin vahva olo siitä, että ihan just mun elämä tulee muuttumaan ja kaikki ratkeaa. Se oli tosi omituinen ja uusi fiilis yleensä niin paljon stressaavalle ihmiselle.

No mitä sitten tapahtui?

Maanantaina iltapäivällä, kun olin kämppiksen kanssa shoppailemassa (sen sijaan että olisin pakannut seuraavan päivän muuttoa varten) sain sähköpostia että mulle olisi farmipaikka tiedossa. Mikä ajoitus!! Olin niin innoissani! Olin jättänyt muutamia sattumanvaraisia hakemuksia joihinkin working hostelleihin ja farmeille, mutten tosissani uskonut saavani vastausta, koska aiemman kokemuksen ja hakemusten perusteella vastauksia farmeista ei pahemmin tule. Jos joku hakee työntekijöitä, ja hänelle soittaa suoraan, on vastaamisen todennäköisyys silloinkin olemattoman pieni. Mutta joo, jos kaikki menee nyt putkeen ja tää ei ole mikään huijausjuttu, niin mun pitäisi aloittaa maanantaina POTATO HARVESTING!!! :D Joo en tiedä mitä se kokonaisuudessaan pitää sisällään, mutta uusia kokemuksia ainakin varmasti.

Nyt siis lennän Cairnsiin, josta lauantaina bussilla Atherton Tablelandsiin :) Näin ne asiat vaan järkkääntyy!

Antoisaa viikonlopun alkua Suomeen!

Tää postaus aloitettiin Brisbanen lentokentällä ja viimeisteltiin näissä maisemissa hostellin altaalla :)

<3: Jenna

Ps. Janin pitäisi aloittaa banaanifarmilla samassa paikassa mun kanssa ensi tiistaina.

Suurten päätösten äärellä

Päätöksiä ei näköjään pääse pakoon edes toiselle puolelle maailmaa. Mä olen aina ollut erityisen huono tekemään päätöksiä, etenkin sellaisi, jotka vaikuttavat mun tulevaisuuteen. En osaa luottaa intuitioon, vaan vatvon aina viimeiseen asti ja mietin läpi kaikki mahdolliset kauhuskenaariot, mitä mistäkin voi seurata. Mulla on ollut kauhea ahdistus viime päivinä, ja ajattelin, että tuun avautumaan siitä tänne. Janin kanssa myönnettiin just eilen toisillemme, että ahdistaa, mikä sitten ei hirveästi tätä ahdistusta helpottanut.

Meidän pitäis siis tehdä melkeinpä NYT päätös siitä, mitä tehdään meidän loppuajalla täällä Ausseissa, ja tän päätöksen on oltava järkevä ajateltuna myös ensi kevättä. Erityisen ahdistavan tästä tekee se, että mitä hyvänsä päätetäänkin, niin mikään ei ole vielä 100% varmaa tai välttämättä meistä riippuvaista.

Nyt olisi siis parin viikon sisällä ihan viimeinen mahdollisuus mulle aloittaa farmityöskentely mikäli meinaan kaikki päivät ehtiä suorittamaan seuraavan vuoden viisumia varten. Mulla onkin mahdollisesti yksi farmipaikka tiedossa, mikä ei kuitenkaan vielä ole aivan 100% varma. No, jos se nyt varmistuisi, täytyisi meidän alkaa etsimään uutta asuakasta tähän kämppään missä asutaan, ja toivoa että se löytyy just oikeaan aikaan. Vaikka kaikki menisi hyvin, ja pääsisin aloittamaan farmityöt tän kuun lopussa (Jani saattaisi aloittaa pari viikkoa myöhemmin), ei silti ole 100% varmuutta että ehdin tehdä kaikki farmipäivät. Se kun riippuu täysin siitä, kirjoittaako farmi mulle päivät joka päivältä, eli myös vapaapäiviltä vai ei. No, jos ei kirjoita, ja en ehdi joulukuun alkuun mennessä näitä päiviä suorittaa, onko järkeä edes mennä koko farmille? Sittenhän loppuaika kannattaisi käyttää reissaamiseen ja siihen, että tästä maasta ehtii nähdä mahdollisimman paljon. Se ei kuitenkaan olisi pitkällä tähtäimellä järkevää, koska silloin rahat on loppu jo tän vuoden loppuun mennessä, vaikka tänä kesänä ja syksynä tienaamilla rahoilla pitäisi pärjätä ensi kevääseen/kesään. Mä kun olen ajatellut mennä ensi kerran töihin vasta Suomeen saapuessani ensi kesänä.

Jania kiehtoisi kovasti myös ajatus maksimaalisesta tienaamisesta, eli että pysyttäisi nykyisissä työpaikoissa vielä syksykin, jolloin todennäköisesti saataisiin enemmän säästöön kuin farmilla ollessa. Mä en kuitenkaan halua, koska kuten jo jossain aiemmassa postauksessa mainitsinkin, haluaisin jo liikkua eteenpäin ja nähdä jotain uutta. Myöskin pelottaa, että jos en edes yritä saada farmipäiviä kasaan, niin se kaduttaa joskus myöhemmin. Tää kun on ainutkertainen tilaisuus antaa itselleen mahdollisuus tokan vuoden viisumiin.

Mielessä on käynyt myös, että mitä jos teen farmipäivät, mutta en koskaan käytäkään toisen vuoden viisumia. Kaduttaako sitten etten käyttänyt tätä jäljellä olevaa aikaa paremmin? Kaduttaako, että unohtumattomien roadtrippien, Great Barrier Reefillä snorklaamisen ja surffikurssin sijaan raadoinkin farmilla poimien tomaatteja? Okei, ehkä näin pitkälle on turha miettiä... Ja jäisihän käteen kuitenkin rahaa ja taatusti erilainen kokemus.

Joku saattaa nyt miettiä, että miksi en reissaa täysillä tätä loppuaikaa, ja palaa viisumin umpeuduttua 19.1.2018 jo Suomeen. No vastaus on selvä: hullu täytyisi olla jos Suomeen haluaisi palata keskellä talvea.

Tääkään ei varmasti tulisi tammikuussa Suomeen...

Toivottavasti teillä on vähemmän stressaava torstai!

<3: Jenna

Do you have to be rich to travel?

Hi everyone! This post is again in English mostly because I want to reach as many people as possible with this subject. This is a topic I wanted to start a discussion about even before I had a blog.

So is it possible to actually let go of everything you have, pack your bags and leave for a never ending holiday?

If you are not in any way dependent on other people and/or have a serious illness, I believe it is. What I have learned from the internet forums and comment sections of the news is that most people think you have to be a millionaire to move abroad, to do a trip around the world or to just take (a) gap year(s) from your normal everyday life. I recently read an interesting topic about a 30-year-old couple who sold everything they had, left their jobs and moved abroad. When browsing the comments I could see jealousy shining through most of the comments and people telling how they could never afford doing so and how it's not something realistic.

Now I'm telling you one unexpected fact about moving abroad: you do not need a lot of money. Lets take Jani as an example: he worked in a sh***y paid job (often less than 2000€/month which in Finland is less than an average pay), he decided to save less than half a year, and voilá, he had enough money to move to Australia. Jani managed to save relatively well actually, but I also know people who have moved to Australia having 1000€ on their account. It's enough to pay for a cheap accommodation and food while you look for a job. Sometimes you don't even have to pay anything for the accommodation since there are a lot of places where you can work for the accommodation. You can also use couch surfing and other similar services to stay for free. The wildest travellers here in Australia even buy a cheap van (e.g. 500$) which is their transportation and accommodation all together.

In Jani's case he managed to find a cheap accommodation option by moving to my small flat to be able to save money. He also just simply stopped eating out, stopped paying for movies, activities and having drinks outside. He's life was not extremely amazing during that half a year, but he wanted to make that choice to be able to enjoy life later. When saving money you really have to want to save money. That way you will find ways to actually make it happen. For example: if your only way to cut expenses is by moving to a smaller flat or even a shared flat but you are not willing to do it, then maybe achieving your goal is not that important for you after all.

I actually believe it can be way more expensive to go for a one week's holiday trip than to move to another country for a longer period of time or even forever. During a week's holiday you normally spend more money on accommodation, you eat in restaurants instead of cooking yourself and you need to have the return flight ticket already paid as well. You are also paying for all your bills and rent back in you home country while you are on a holiday. Whereas when you go for a trip that's meant to last up to several years, it's not all about luxury. It's silly to think that people who travel full time would maintain a hedonistic lifestyle all the time. Me and Jani saved enough money to be able to travel for four months without a need to work. However, we often slept on free camp spots, seldom ate in restaurants or spent money to shopping or some other irrelevant activities. Of course we also had to skip many awesome activities tourists normally do when having a shorter holiday here but this way we managed to extend the holiday longer. Now we are both working full time to be able to again continue travelling.

One of our ways to save money while travelling

I dare to say we could live like this forever. We could travel around the world exploring for years. How? Simply by finding a job when the money runs out.  And what if you won't find work? Well, you might not find a job from your home country either. If you have, though, then why would you have difficulties somewhere else? If you don't speak the language it might be harder, of course, and there is greater risk of being exploited. Regardless, there are always jobs where you don't need language skills and where they aren't required. Plus in many countries you don't need to have a qualification to work in a certain field. For example in Australia anyone can work in hospitality industry whereas in Finland it's harder without the qualification.

There are also other ways of earning money than physically going to work. If you are creative enough, you will more than likely find something online. Nowadays you can earn money by writing a blog, making YouTube videos, selling your Instagram photos, making translations as a freelancer and much more. I have recently found videos of a couple who travel full time and earn their travel money by working online. According to them the Internet is full of opportunities. Check out one of their's web page here. They share many useful tips of how to begin the journey of a lifetime and how to start earning money alternatively. You can also follow both of them in Facebook.

In the end I want to highlight that my intention is not to tell how failed person you are because you haven't followed your dreams, but to show there are ways to do it without winning the lottery. Everyone makes their own choices, and the ones that really want to travel won't let money to stop them. Money is something you can always make while travelling, or something you can even live without if you are creative enough and ready to survive without some amenities. While travelling, you are actually free from some of the bills you used to pay in your home country: e.g. rent, electricity, magazine subscriptions and so on.

Finally I want to point out (especially for my mum :D) that even though I believe mine and Jani's trip could last forever or at least for years, it's most likely not going to. I miss my family and friends and want to return to Finland possibly for already next summer. But this will not, for sure, be my last long trip.

Happy travels for everyone! ;)

<3: Jenna

Päivitys tähän hetkeen

Pahoittelut hiljaisuudesta! "Kukaan ei kohta enää lue sun blogia ku päivität niin harvoin", kuten Jani mielipiteensä mulle muutama päivä sitten ilmaisi. Se on varmaan ihan totta, mutta milloinkas kirjoittaisin? Oon töissä 6pv viikosta ja sen yhden vapaapäivän haluan kyllä tehdä jotain muuta kun istua koneen äärellä. Mulla on kyllä yksi erittäin hyvä ja mielenkiintoinen postausidea mielessä ja toivonkin että saan sen joku lähipäivä vielä toteutettua. Se on aihe, josta halusin itseasiassa kirjoittaa jo ennen kuin aloitin koko blogin pitämisen. Mutta ennen sitä ajattelin jakaa pikaiset kuulumiset näin ennen töihin lähtöä.

Me siis muutettiin ihanaan kämppään ihan ydinkeskustaan kesäkuun alussa. Kyllästyttiin maksamaan hostellista erittäin kallista hintaa tasoon verrattuna. Pienen tutkailun jälkeen meille selvisikin, että maksamalla 1$ viikossa enemmän, me voidaan asua keskustan pilvenpiirtäjässä, josta löytyy uima-allas, poreallas, kirjasto, kuntosali ja sauna. Tietysti jaetaan tää kämppä kahden muun pariskunnan kanssa, mutta onneksi kaikilla on oma huone ja paljon tilaa. Muuton alla tehtiin pari päiväretkeä yms., mutta aika pian sekä mun että Janin työtunnit pomppasivat niin huimiksi, että ei tässä enää mitään kivaa ehdi kauheasti tekemään. Ensi viikolla Janilla taitaa olla töitä suoraan listaan laitettuna peräti 65 tuntia (mikä siis meinaa, että niitä on todennäköisesti vieläkin enemmän) eikä yhtään vapaapäivää. Täällä Asseissa suurin osa reissaajista työskentelee Casual -sopimuksella, mikä siis meinaa, että teet töitä tuntipalkalla silloin kun tarvitaan. Ei ole minimituntimäärää (eikä Janin listasta päätellen myöskään maximi) ja sut voidaan potkia pihalle koska vaan ilman sen kummempaa syytä. Ei ole kauhean hyvä sopimus, mutta aika vaikea saada muutakaan kun on niin lyhyestä ajasta ja tietynlaisista töistä kyse. Janilla oli myös 1,5vk niin ettei ollut töitä ollenkaan, eikä siitä heru mitään korvauksia. Täytyy siis takoa, kun rauta on kuuma.

Pieni parannus hostellielämään :D

Me ollaan tavattu paljon ihania ihmisiä, mistä johtuen onkin aika harmi, että tehdään niin paljon töitä. Toisaalta on kiva kerätä rahaa reissaamista varten, mutta toisaalta tässä jää myös paitsi kaikesta hauskasta. Vietettiin Juhannus suomalaisessa porukassa Kurabyssa, missä tavattiin kivoja tyyppejä, joita ollaan mahdollisuuksien mukaan nähty jälkeenpäinkin. Viime sunnuntaina oltiin osan kanssa piknikillä läheisessä puistossa, jossa on sunnuntaisin livemusaa. Juhannuksena oli puhetta myös kengurun grillaus illasta Kurabyssa, ja toivonkin että sen sais järjestettyä ennen kun me lähdetään täältä johonkin suuntaan taas etenemään.

Jussia juhlittiin Kurabyssa

Sunnuntaipiknik <3

Ehkä yksi mukavimmista illoista viime kuussa oli illallinen meidän mahtavien kämppisten kanssa korealaisessa ravintolassa, ja sitä seurannut State of Origin rygbymatsi hienolla kattoterassilla. State of Origin (osavaltioiden välinen rugbyottelu) on täällä todella suuri juttu ja sen huomasi myös tunnelmasta. Meidän harmiksi sekin ilta kuitenkin päättyi vähän lyhyeen Janin seuraavan päivän töiden takia. Muuten ei ole mitään eritystä mainittavaa. Tehdään nyt töitä, jotta päästään taas etenemään. Mulla alkaa taas levottomuus puskea päälle ja haluaisin jo nähdä ja kokea jotain muuta :D.

Korealainen ruoka oli ehkä parhaita uusia ruokakokeiluita ikinä. Suosittelen!

Hyvää sunnuntaita kaikille!

<3: Jenna